"Kulttuurin uudet tuulet ansaitsevat oman festivaalinsa Tampereen kesässä" – Vaikka Tammerfest keräsi ennätysyleisön, myös toinen festari teki samaan aikaan yleisöennätyksen

Tampereen festivaaliviikonloppu sujui erittäin vahvasti.

Tammerfest teki yleisöennätyksen pääareenallaa ja Tampereen Hiedanrannan Kuivaamossa järjestetty Uusi Tampere onnistuu erittäin hienosti.

Viime vuonna noin 1500 kävijää saavuttanut festivaali harppasi nyt 2000 osallistujan luokkaan. Tapahtuma oli perjantaina loppuunmyyty.

– Oli ilo onnistua, tapahtuman tuottaja Antti Hietala hymyilee.

– Ajankohtaiset artistivalinnat ja Kuivaamon erikoislaatuinen ilmapiiri muodostivat todella toimivan kokonaisuuden; asiakkaat ja esiintyvät orkesterit viihtyivät poikkeuksetta.

Uusi Tampere toi kolmelle lavalleen noin kolmekymmentä tuoretta, vaihtoehtoistakin esiintyjää. Mukavasti valtavirran sivussa soljunut juhla oli parhaimmillaan, kun keväällä Lohtulauseita-debyyttialbuminsa julkaissut Vesta imaisi yleisön täysin mukaansa perjantai-iltana. Lauantaina nautittiin muun muassa paluuta tekevän Sydän, Sydän -yhtyeen villistä menosta ja koettiin ruotsalaisen Jenny Wilsonin kylmä, kuuma show.

– Uusi Tampere tulee jatkamaan hyväksi havaitulla linjallaan. Moderni musiikki ja kulttuurin uudet tuulet ansaitsevat oman festivaalinsa Tampereen kesässä, Hietala lupaa.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut