Kangasalla pääsee seuraamaan lepakoiden elämää – yliäänidetektori tuo myös äänet ihmiskorvan kuultaviksi

Kangasalla järjestetään lepakkoretki. Arkistokuva.

Riina Haapala

Kangasalan kaupungin ympäristönsuojelu ja Ekokumppanit järjestävät lauantaina 4. elokuuta maksuttoman yölepakkoretken, jolla havainnoidaan Vääksynojan alueella viihtyviä lepakkolajeja. Retken oppaana toimii lepakkoasiantuntija Pekka Rintamäki, jolla on mukana myös yliäänidetektori, jolla lepakoiden kaikuluotausäänet pystyy muuntamaan ihmiskorvin kuultaviksi.

– Lepakoiden kuuntelemisen lisäksi retkellä jutellaan lepakoiden elintavoista. Muun muassa kuinka vanhaksi ne elävät, mitä ne syövät ja miten niitä tutkitaan, Rintamäki lupaa.

Retkelle ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, vaan ilmestyminen retki-iltana kello 22.30 Kangasalan Huutijärven uimarannan parkkipaikalle (Myllytie 4) riittää. Rintamäki suosittelee saapumaan paikalle mahdollisuuksien mukaan kävellen tai pyörällä, sillä parkkitilaa on rajoitetusti. Koska lepakot eivät liiku sateella, on retkellä säävaraus, eli sadesäällä retkeä ei järjestetä. Poutaisella säälläkin Rintamäki kehottaa pukeutumaan retkelle lämpimästi.

– Päälle kannattaa pukea pitkähihaista ja -lahkeista vaatetta, sillä yöllä voi olla jo viileää ja hyttysiäkin lienee liikkeellä, Rintamäki vinkkaa.

– Ja omat retkieväät on hyvä olla myös mukana, jos sattuu nälkä yllättämään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jos ruotsalaiset pysyvät karanteenissa, jää legendaarinen maaottelu Ratinassa haaveeksi – HS: Viimeksi pidettiin taukoa jatkosodan aikaan
  2. IL: Kylmäkosken vankilasta karkasi vanki: vankila sekoitti kaksi vankia, ja päästi ulos väärän henkilön – "Henkilöt ovat erittäin samannäköisiä"
  3. Mennäänkö charter-koneella Azerbaidzhaniin vai apostolinkyydillä Ratinaan tyhjän katsomon eteen? – Tätä tarkoittaa Tampereen Ilveksen eurounelma käytännössä
  4. Poliisi sai maanantai-iltana ilmoituksen, että tamperelaisella uimarannalla liikkuu henkilö käsiaseen kanssa – "Ilmoituksen mukaista henkilöä ei tavattu"
  5. Korona väistyi: karaoken suosio ponnahti Tampereella kattoon! – "Viime lauantaina oli kahden ja puolen tunnin jono..."
  6. Kolumni: Toisenlainen kesä
  7. Menneiden vuosikymmenten tyyliä – museoajoneuvoja ja ajan henkeen pukeutuneita kuskeja voi bongata Kangasalla
  8. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  9. Tampereen keskustasta vietiin perjantaina auto, joka tavoitettiin kahden vuorokauden kuluttua liikenteestä – Kuljettajaa epäillään yhteensä neljästä rikoksesta
  10. Tampereen keskustorille tuodaan Rakkauskontti – tästä on kyse
  11. Poliisi pysäytti Tampereen Hervannassa ajoneuvon, jossa oli moni asia eri tavalla kuin olisi pitänyt – Auto oli poistettu liikennekäytöstä, ajokortti oli varastettu Helsingistä
  12. Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijavalinnan tulokset ovat valmiit – Syyslukukauden alussa aloittaa 2 100 uutta opiskelijaa
  13. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  14. Ruuanlaittaja nukahti Tesomalla – Pelastuslaitos ja ensihoito herättivät
  15. Iltalehti: Ilveksen maalivahtivalmentaja Markus Korhonen on siirtymässä KHL:ään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Poliisi pysäytti Tampereen Hervannassa ajoneuvon, jossa oli moni asia eri tavalla kuin olisi pitänyt – Auto oli poistettu liikennekäytöstä, ajokortti oli varastettu Helsingistä
  2. Tässä on kesä-Tampereen ykköspaikka, katso top 30! – "Siellä sielu lepää"
  3. Barbi-tv-gladiaattori Nokialta iloitsee, kun nuoret naiset pitävät kroppansa kunnossa – ”Kun poikkeaa massasta, herättää sekä ihastusta että hieman vihastusta”
  4. Tärkeä tamperelainen: ”Lopulta kyllästyin siihen elämään” – Ammattirikollinen Jari kouluttautuu nyt lähihoitajaksi
  5. Korona väistyi: karaoken suosio ponnahti Tampereella kattoon! – "Viime lauantaina oli kahden ja puolen tunnin jono..."
  6. Onnibus.comin kampanja: viereinen paikka tyhjäksi puoleen hintaan – Matkustajia puolet normaalista, kuljettajista yli puolet lomautettuna
  7. Ari Ruissalo aloittaa Villilän K-Supermarketin kauppiaana – "Asiakkaat haluavat tulla kauppaan illemmalla"
  8. Ruuanlaittaja nukahti Tesomalla – Pelastuslaitos ja ensihoito herättivät
  9. Kuka lähtee Ilveksestä ulkomaille? – Toimitusjohtaja: Seura on hyväksynyt yhden pelaajatarjouksen
  10. Poliisi sai maanantai-iltana ilmoituksen, että tamperelaisella uimarannalla liikkuu henkilö käsiaseen kanssa – "Ilmoituksen mukaista henkilöä ei tavattu"
  11. UFF tuo vintagea Hämpille – Uusi myymäläkonsepti tuodaan Helsingin hipsterikaupunginosista Tampereelle
  12. "Tässä on biisi, joka on yhtä hyvä kuin Tahdotko mut tosiaan, ehkä vielä vähän parempikin" – Vertaa itse, jos et usko Costelloa
  13. "Hyvä kunto näkyy varmasti ulospäin" – Näin Apulannan Ville jätti 30 kiloa salille
  14. Tampereen keskustasta vietiin perjantaina auto, joka tavoitettiin kahden vuorokauden kuluttua liikenteestä – Kuljettajaa epäillään yhteensä neljästä rikoksesta
  15. Mennäänkö charter-koneella Azerbaidzhaniin vai apostolinkyydillä Ratinaan tyhjän katsomon eteen? – Tätä tarkoittaa Tampereen Ilveksen eurounelma käytännössä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.