Näin suomalaisten automaku on muuttunut – manuaalivaihteinen kelpaa yhä harvemmalle uuden ostajalle

Suomalaiset ostavat yhä useammin uusia automaattivaihteisia autoja. Arkisto/ Mika M. Niskanen

toimitus

Suomalaisten automaku on muutoksessa. Esimerkiksi uutena ostettujen automaattivaihteisten autojen määrä on kasvanut tasaiseen tahtiin ja B-segmentin eli pienten autojen sekä katumaastureiden myynti on kasvanut.

Vielä viisi vuotta sitten uusista autoista automaattivaihteisia oli 55 prosenttia, mutta nyt osuus on kasvanut niin, että vain kolmannes ensirekisteröidyistä autoista oli tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla manuaalivaihteisia. Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan automaattisten ja portaattomien vaihteistojen suosio alkaa tasaantua, mutta on edelleen maltillisessa kasvussa.

Automaattivaihteistojen suosiosta kertoo myös pakettiautojen ensirekisteröintitilasto: lähes kolmannes alkuvuonna ensirekisteröidyistä pakettiautoista oli automaattivaihteisia, kun vielä viisi vuotta sitten niiden osuus uusissa pakettiautoissa oli noin viidennes.

Katumaastureiden osuus uusista autoista on myös kasvussa. Lähes 30 prosenttia vuoden ensimmäisen puoliskon aikana ensirekisteröidyistä autoista oli katumaastureita. Erityisesti keskikokoisten katumaasturien osuus on kasvanut.

Romutuspalkkio on puolestaan vaikuttanut B-segmentin autojen myyntiin selvästi, sillä 70 prosenttia romutuspalkkiolla ostetuista autoista on B-segmentin autoja. Niiden osuus kaikista ensirekisteröidyistä henkilöautoista on noussut lähes 20 prosenttiin.

Heinäkuussa rekisteröitiin selvästi enemmän uusia henkilöautoja kuin viime vuoden heinäkuussa. Yhteensä uusia henkilöautoja rekisteröitiin 9 579 eli 8,2 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Tammikuusta heinäkuuhun uusia henkilöautoja rekisteröitiin 79 186, mikä on 8,0 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavalla aikavälillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Onko kesä 2020 mahdollisuus kaupunkikulttuurin muutokselle? – Anna-Kaisa Heinämäki: "Piknikit ja perheen yhteinen tekeminen on tervetullutta"
  2. Uutuuskirja: Raisa Räisäsen pikkusisko toivoo, että mahdollinen surmaaja tunnustaisi teon – "En usko, että siskoni kohtalo selviää enää muutoin"
  3. Pirkkalan kunta peruu suuret kesätapahtumansa – "Poikkeustilanne jatkuu edelleen ja päätökset on tehtävä ajoissa"
  4. Sähköpotkulautayritys Voi palaa Tampereelle – "Sen avulla on helppo pitää sosiaalista etäisyyttä muihin"
  5. Nyt tulee drive-in -konsertti – Messu- ja Urheilukeskuksen parkkipaikalla nähdään useampi rokkikeikka
  6. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  7. Kolumni: Parempaa palvelua
  8. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  9. Valtion tuki pienentää Tampereen korona-alijäämän 30 miljoonaan – ilman lisärahoja alijäämä jopa 98 miljoonaa
  10. Lukijalta: Liikenneyhteydet kuntoon
  11. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"
  12. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  13. Lielahden kartanopuisto aiotaan kunnostaa alkuperäiseen asuunsa – suunnitelmissa penkkejä, istutuksia ja tapahtuma-alue
  14. Kuumat säät vetivät vesille Pirkanmaalla – Poliisi rokotti veneilijöitä koska pelastusliivit olivat jääneet rannalle
  15. Miten käy Tampereen jatko kulttuuripääkaupunkikilpailussa? – Asia ratkeaa juhannuksen jälkeen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  2. Venäläislehti antaa tylyn arvion tamperelaisesta KHL-kiekkoilijasta – Aituri Lotta Haralan avomiestä kuvataan "historian huonoimpiin lukeutuvaksi ulkomaalaishankinnaksi"
  3. Pirkkalan Partolaan avautui uusi McDonald`s – Yrittäjänä pikaruokaketjun toisen polven konkari
  4. Pirkkalan suuntaan kulkeva ratikka saa eniten kannatusta – seuturatikkakyselyssä vastaajat vetivät kotiinpäin
  5. Polkujuoksu on Tampereellakin jo niin suosittua, että ihmiset haluavat kilpailureiteille vaikka yksin – "Poluilla ja luonnossa voi rauhoittua"
  6. Nyt tulee drive-in -konsertti – Messu- ja Urheilukeskuksen parkkipaikalla nähdään useampi rokkikeikka
  7. Valtion tuki pienentää Tampereen korona-alijäämän 30 miljoonaan – ilman lisärahoja alijäämä jopa 98 miljoonaa
  8. Autoilija ja hirvi törmäsivät Tampereen Leinolassa
  9. Pääkirjoitus: Rajoitusten purku on helpotus
  10. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  11. Uutuuskirja: Raisa Räisäsen pikkusisko toivoo, että mahdollinen surmaaja tunnustaisi teon – "En usko, että siskoni kohtalo selviää enää muutoin"
  12. Sähköpotkulautayritys Voi palaa Tampereelle – "Sen avulla on helppo pitää sosiaalista etäisyyttä muihin"
  13. Kolumni: Kenelle kolikot kilisevät?
  14. VR rekrytoi Tampereen Ratikkaan 65 ensimmäistä kuljettajaa – Tiedotustilaisuus lähetetään tiistaina kello 16
  15. Pirkanmaalaisessa koripalloilussa tapahtui varsinainen siirtosensaatio: Pyrinnön kapteeni vaihtaa maisemaa Nokialle

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.