Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto saa terveisiä Tampereelta – "Päätös TTT:n rahoituksesta on menossa vaalikauden yli"

Eduskunnan sivistys- ja tiedejaoston puheenjohtaja Pia Viitanen ja Tampereen Työväen Teatterin hallituksen puheenjohtaja Kai Hintsanen löysivät toisistaan juttuseuraa. Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Puhetta riitti, kun eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto availi kaksipäiväistä Tampereen-vierailuaan tiistaina. Ohjelmassa oli muun muassa käynti Tampereen Työväen Teatterissa, jossa juttuseuraksi löytyi teatterinjohtaja Maarit Pyökäri sekä hallituksen puheenjohtaja Kai Hintsanen Illan aikana juttuseuraksi saadaan myös Tampereen pormestari Lauri Lyly (sd.).

Kaksi teemaa nousi nopeasti esille – ensimmäisenä Tampereen Työväen Teatterin rahoitusmallin tulevaisuus ja toisena se, miltä Tampere näyttää siinä vaiheessa, kun on aika hakea kulttuuripääkaupungin asemaa vuonna 2020.

– Toki ollaan tultu eteenpäin päivästä 17. tammikuuta, jolloin tuntui siltä että kaikki on menossa ihan sekaisin, kommentoi Kai Hintsanen.

Sen jälkeen puolustajia TTT:lle on löytynyt, mutta ei ole vielä varmuutta, missä vaiheessa varma päätös rahoituksesta tulee. Todennäköistä on, että se tulee seuraavalla eduskuntakaudella.

– Päätös TTT:n rahoituksesta on todennäköisesti menossa vaalikauden yli, Hintsanen arvioi.

Hänen mukaansa kaupungin pitäisi olla vieläkin aktiivisempi markkinoija, mikäli kulttuuripääkaupungin asetelmaa aiotaan uskottavasti edustaa.

– Esimerkiksi Pyynikin kesäteatteri näkyy mainonnassa mielestäni aika huonosti.

Jaoston puheenjohtajan, tamperelaisen kansanedustajan Pia Viitasen (sd.) mielestä kahden vuoden aikana pitäisi tehostaa monikunnallista yhteistyötä maakunnan sisällä.

– Tampereen ja Mäntän yhteistyö on tässä erinomainen esimerkki, lisää vaan sellaista. Rohkeaa innovointia ja mietintää, voi löytyä yllättäviäkin yhteistyökuvioita, Viitanen kannustaa.

Sivistys- ja tiedejaoston reissu Tampereelle on kaksipäiväinen ja se päättyy keskiviikkona. Silloin on luvassa ainakin käynti Vapriikissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Onko Rodeosta jo tehty kaupat? – Legendaarinen tamperelainen yökerho lupaa omistajauutisia mahdollisesti jo juhannuksen jälkeen
  2. Tampereen terveysasemat pitävät ovet auki tänä kesänä – vain yksi suljetaan heinäkuuksi
  3. Tampereen kaupunki muistuttaa: nyt on hyvä aika hävittää tämä puutarhan tuholainen
  4. Nakkifakiiri avaa ovensa perjantaina – Avauspäivän lupaus: "Jokaiseen nakkimukiin livautetaan yksi ylimääräinen..."
  5. Rattijuoppo kaahasi Kangasalla 131 km/h – tiellä kuudenkympin rajoitus
  6. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  7. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  8. Murtomiesten Bittimaatti-keikka meni pieleen Tampereella – IS: Tuhansien eurojen saalis jäi lattialle ja lopputuloksena oli vankeustuomio
  9. Kansanedustaja Pauli Kiuru sai odottamansa vastauksen ministeri Hanna Kososelta – "Nähdäkseni olisi voinut antaa jo yli kaksi viikkoa sitten"
  10. Viikinsaaren kesäteatterin ensi-ilta striimataan ikäihmisille – esityksen voi nähdä kuvapuhelimella tai palvelutaloissa
  11. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  12. Aikakoneen Sani odottaa jo syksyä
  13. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  14. Nyt siihen saatiin varmuus: TPV:n harjoitusotteluun Ratinaan saadaan ottaa myös yleisöä – Vierasfanien tosin on suositeltava jäädä kotiin
  15. Tapahtumakesä toteutuu Pirkanmaalla, mutta erityisjärjestelyin – Lue tästä, miten

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.