Syyttäjä vaatii poliisipomoille ehdollisia vankeusrangaistuksia – nostaa esille hämärät puhelinliittymät ja tahallaan väärin kirjatut kuitit

Entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero on yksi syytetyistä. Sanna Jompero

toimitus

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen vaatii entiselle poliisiylijohtajalle Mikko Paaterolle, entiselle Helsingin poliisilaitoksen johtajalle Jukka Riikoselle ja Helsingin poliisilaitoksen virasta pidätetylle poliisipäällikölle Lasse Aapiolle ehdollisia neljän kuukauden rangaistuksia tai tuntuvia sakkoja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Poliisipomojen syytteet liittyvät Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion rikostapaukseen. Syytteen mukaan Paatero, Riikonen ja Aapio ovat laiminlyöneet velvollisuuksiaan selvittää Aarnion tapausta silloin, kun se on tullut heidän tietoonsa.

Syytteen mukaan Paatero, Riikonen ja Aapio ovat virassa toimiessaan tahallaan rikkoneet muun muassa poliisilaissa säädetyn tietolähdetoiminnan järjestämisestä annettuun sisäministeriön asetukseen perustuvan virkavelvollisuutensa.

Syytteessä kerrotaan, että Paatero on jo vuonna 2009 tullut tietoiseksi siitä, että Helsingin poliisilaitoksella on ongelmia tietolähteiden käytössä ja rekisteröinnissä. Paatero tiesi myös siitä, että Riikonen ei halunnut Helsingin poliisilaitoksen sitoutuvan järjestelmällistä tietolähdetoimintaa koskevien määräysten noudattamiseen.

Syytteen mukaan Paateron tiedossa oli sekin, että tietolähteille on maksettu kulukorvauksia ja todennäköisesti myös palkkioita käteisellä. Paatero on syyttäjän mukaan laiminlyönyt sekä epäselvyyksien selvittämistä ja valvontaa että määräysten noudattamisesta huolehtimista Helsingin poliisilaitoksella.

Haastehakemuksessa kerrotaan, että Riikonen on viimeistään 7. joulukuuta vuonna 2012 tiennyt, että tiivis ja pitkäkestoinen yhteydenpito tunnettuihin rikollisiin on tapahtunut Helsingin huumepoliisin hankkimilla puhelinliittymillä. Puutteellisen kirjaamisen vuoksi liittymien tarkkaa käyttöä ei ole voitu selvittää.

Riikonen on syytteen mukaan laiminlyönyt huumerikosyksikön johtamista, sillä salaisen tiedonhankinnan säännöksiä ja määräyksiä ei ole noudatettu. Lisäksi hän on laiminlyönyt yleisimmin käytettyjen tietolähteiden rekisteröintiä ja käyttöä.

Myös Aapion kohdalla syyttäjä mainitsee puhelinliittymät. Aapio on tiennyt liittymistä viimeistään kesäkuun 15. päivänä vuonna 2012. Hän on tuolloin tiennyt myös, että huumerikosyksikkö ei pysty selvittämään liittymien käyttöä operaatioissaan.

Saman vuoden lokakuussa Aapio on tiennyt, että rekisteröinnin puute ei ole lakiin tai asetukseen perustuvaa silloin, kun puutteen syynä on tietolähteen suostumuksen puuttuminen.

Haastehakemuksen mukaan kaikki kolme ovat laiminlyöneet tietolähteiden valvontaa muun muassa kirjaamalla palkkioita ja kuluja tarkoituksellisesti niin, että laillisuusvalvonnan ja esimiesten on ollut käytännössä mahdotonta valvoa niitä. He ovat muun muassa merkinneet tositteisiin virheellisiä rikosilmoitusnumeroita.

Kaikki kolme ovat kiistäneet syytökset. Mukana vyyhdissä onmyös Keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardot, jonka syyte nostettiin maanantaina pikaisella aikataululla ennen tapauksen oikeuskäsittelyn alkamista tiistaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jos ruotsalaiset pysyvät karanteenissa, jää legendaarinen maaottelu Ratinassa haaveeksi – HS: Viimeksi pidettiin taukoa jatkosodan aikaan
  2. IL: Kylmäkosken vankilasta karkasi vanki: vankila sekoitti kaksi vankia, ja päästi ulos väärän henkilön – "Henkilöt ovat erittäin samannäköisiä"
  3. Mennäänkö charter-koneella Azerbaidzhaniin vai apostolinkyydillä Ratinaan tyhjän katsomon eteen? – Tätä tarkoittaa Tampereen Ilveksen eurounelma käytännössä
  4. Poliisi sai maanantai-iltana ilmoituksen, että tamperelaisella uimarannalla liikkuu henkilö käsiaseen kanssa – "Ilmoituksen mukaista henkilöä ei tavattu"
  5. Korona väistyi: karaoken suosio ponnahti Tampereella kattoon! – "Viime lauantaina oli kahden ja puolen tunnin jono..."
  6. Kolumni: Toisenlainen kesä
  7. Menneiden vuosikymmenten tyyliä – museoajoneuvoja ja ajan henkeen pukeutuneita kuskeja voi bongata Kangasalla
  8. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  9. Tampereen keskustasta vietiin perjantaina auto, joka tavoitettiin kahden vuorokauden kuluttua liikenteestä – Kuljettajaa epäillään yhteensä neljästä rikoksesta
  10. Tampereen keskustorille tuodaan Rakkauskontti – tästä on kyse
  11. Poliisi pysäytti Tampereen Hervannassa ajoneuvon, jossa oli moni asia eri tavalla kuin olisi pitänyt – Auto oli poistettu liikennekäytöstä, ajokortti oli varastettu Helsingistä
  12. Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijavalinnan tulokset ovat valmiit – Syyslukukauden alussa aloittaa 2 100 uutta opiskelijaa
  13. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  14. Ruuanlaittaja nukahti Tesomalla – Pelastuslaitos ja ensihoito herättivät
  15. Iltalehti: Ilveksen maalivahtivalmentaja Markus Korhonen on siirtymässä KHL:ään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Poliisi pysäytti Tampereen Hervannassa ajoneuvon, jossa oli moni asia eri tavalla kuin olisi pitänyt – Auto oli poistettu liikennekäytöstä, ajokortti oli varastettu Helsingistä
  2. Tässä on kesä-Tampereen ykköspaikka, katso top 30! – "Siellä sielu lepää"
  3. Barbi-tv-gladiaattori Nokialta iloitsee, kun nuoret naiset pitävät kroppansa kunnossa – ”Kun poikkeaa massasta, herättää sekä ihastusta että hieman vihastusta”
  4. Tärkeä tamperelainen: ”Lopulta kyllästyin siihen elämään” – Ammattirikollinen Jari kouluttautuu nyt lähihoitajaksi
  5. Korona väistyi: karaoken suosio ponnahti Tampereella kattoon! – "Viime lauantaina oli kahden ja puolen tunnin jono..."
  6. Onnibus.comin kampanja: viereinen paikka tyhjäksi puoleen hintaan – Matkustajia puolet normaalista, kuljettajista yli puolet lomautettuna
  7. Ari Ruissalo aloittaa Villilän K-Supermarketin kauppiaana – "Asiakkaat haluavat tulla kauppaan illemmalla"
  8. Kuka lähtee Ilveksestä ulkomaille? – Toimitusjohtaja: Seura on hyväksynyt yhden pelaajatarjouksen
  9. Ruuanlaittaja nukahti Tesomalla – Pelastuslaitos ja ensihoito herättivät
  10. Poliisi sai maanantai-iltana ilmoituksen, että tamperelaisella uimarannalla liikkuu henkilö käsiaseen kanssa – "Ilmoituksen mukaista henkilöä ei tavattu"
  11. UFF tuo vintagea Hämpille – Uusi myymäläkonsepti tuodaan Helsingin hipsterikaupunginosista Tampereelle
  12. "Tässä on biisi, joka on yhtä hyvä kuin Tahdotko mut tosiaan, ehkä vielä vähän parempikin" – Vertaa itse, jos et usko Costelloa
  13. "Hyvä kunto näkyy varmasti ulospäin" – Näin Apulannan Ville jätti 30 kiloa salille
  14. Tampereen keskustasta vietiin perjantaina auto, joka tavoitettiin kahden vuorokauden kuluttua liikenteestä – Kuljettajaa epäillään yhteensä neljästä rikoksesta
  15. Mennäänkö charter-koneella Azerbaidzhaniin vai apostolinkyydillä Ratinaan tyhjän katsomon eteen? – Tätä tarkoittaa Tampereen Ilveksen eurounelma käytännössä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.