”Puhuin eduskunnassa ympäripäissäni” – entinen kokoomuksen kansanedustaja myöntää kosteat juhlat SK:ssa

Sampsa Kataja myöntää kolumnissaan puhuneensa eduskunnassa umpihumalassa. Kuvituskuva. arkisto/Lotta Åberg

toimitus

Kansanedustajien alkoholinkäyttö pn puhuttanut eduskunnassa tänä vuonna, ja nyt siihen ottaa kantaa ex-kansanedustaja.

Entinen kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja kertoo kolumnissaan puhuneensa eduskunnassa vahvassa humalassa. Kirjoitus julkaistiin Satakunnan Kansan verkkosivuilla tänään tiistaina.

Kataja on porilainen asianajaja ja poliitikko, joka toimi kokoomuksen kansanedustajana vuosina 2007–2015.

– Elämäni kriiseissä olen sortunut vääriin keinoihin. Olen paennut todellisuutta ja hakenut iloa viinistä. Pahimmillaan se ilmeni, kun puhuin eduskunnassa ympäripäissäni, Kataja kirjoittaa.

Katajan mukaan kyseinen kokemus traumatisoi hänen sekä läheistensä suhteen alkoholiin.

– Moni silloinen kollega väitti minun muuttuneen sen pikkujoulun jälkeen. Eivät varmaan olleet väärässä. Luulin jo päässeeni yli traumasta, kunnes eräässä tilaisuudessa tein saman; puhuin sikses järkeviä, mutta ”selvästi päihtyneenä”. Sen jälkeen päätin lopettaa alkoholin käytön kokonaan.

Kataja kertoo kolumnissaan, että häntä myös uhkailtiin ja kiristettiin eduskunta-aikoina pikavippiyhtiöiden taholta. Keskusrikospoliisi kutsui Katajan kuultavaksi.

– Eräs yhtiö teki 36 miljoonan euron alaskirjauksen minun takiani. En kertonut poliisille mitään, vaikka itsesuojeluvaistoni onkin lähes pakkasella, hän kirjoittaa.

Myöhemmin Kataja kertoo alkaneensa puhua ystäville ja ammattilaisille.

– Kaikki tuo oli helppo kantaa sisällä – niin kauan kuin oli. Mutta taakka kasvaa, jos sitä ei välillä vapauta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jos ruotsalaiset pysyvät karanteenissa, jää legendaarinen maaottelu Ratinassa haaveeksi – HS: Viimeksi pidettiin taukoa jatkosodan aikaan
  2. IL: Kylmäkosken vankilasta karkasi vanki: vankila sekoitti kaksi vankia, ja päästi ulos väärän henkilön – "Henkilöt ovat erittäin samannäköisiä"
  3. Mennäänkö charter-koneella Azerbaidzhaniin vai apostolinkyydillä Ratinaan tyhjän katsomon eteen? – Tätä tarkoittaa Tampereen Ilveksen eurounelma käytännössä
  4. Poliisi sai maanantai-iltana ilmoituksen, että tamperelaisella uimarannalla liikkuu henkilö käsiaseen kanssa – "Ilmoituksen mukaista henkilöä ei tavattu"
  5. Korona väistyi: karaoken suosio ponnahti Tampereella kattoon! – "Viime lauantaina oli kahden ja puolen tunnin jono..."
  6. Kolumni: Toisenlainen kesä
  7. Menneiden vuosikymmenten tyyliä – museoajoneuvoja ja ajan henkeen pukeutuneita kuskeja voi bongata Kangasalla
  8. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  9. Tampereen keskustasta vietiin perjantaina auto, joka tavoitettiin kahden vuorokauden kuluttua liikenteestä – Kuljettajaa epäillään yhteensä neljästä rikoksesta
  10. Tampereen keskustorille tuodaan Rakkauskontti – tästä on kyse
  11. Poliisi pysäytti Tampereen Hervannassa ajoneuvon, jossa oli moni asia eri tavalla kuin olisi pitänyt – Auto oli poistettu liikennekäytöstä, ajokortti oli varastettu Helsingistä
  12. Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijavalinnan tulokset ovat valmiit – Syyslukukauden alussa aloittaa 2 100 uutta opiskelijaa
  13. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  14. Ruuanlaittaja nukahti Tesomalla – Pelastuslaitos ja ensihoito herättivät
  15. Iltalehti: Ilveksen maalivahtivalmentaja Markus Korhonen on siirtymässä KHL:ään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Poliisi pysäytti Tampereen Hervannassa ajoneuvon, jossa oli moni asia eri tavalla kuin olisi pitänyt – Auto oli poistettu liikennekäytöstä, ajokortti oli varastettu Helsingistä
  2. Tässä on kesä-Tampereen ykköspaikka, katso top 30! – "Siellä sielu lepää"
  3. Barbi-tv-gladiaattori Nokialta iloitsee, kun nuoret naiset pitävät kroppansa kunnossa – ”Kun poikkeaa massasta, herättää sekä ihastusta että hieman vihastusta”
  4. Tärkeä tamperelainen: ”Lopulta kyllästyin siihen elämään” – Ammattirikollinen Jari kouluttautuu nyt lähihoitajaksi
  5. Korona väistyi: karaoken suosio ponnahti Tampereella kattoon! – "Viime lauantaina oli kahden ja puolen tunnin jono..."
  6. Onnibus.comin kampanja: viereinen paikka tyhjäksi puoleen hintaan – Matkustajia puolet normaalista, kuljettajista yli puolet lomautettuna
  7. Ari Ruissalo aloittaa Villilän K-Supermarketin kauppiaana – "Asiakkaat haluavat tulla kauppaan illemmalla"
  8. Ruuanlaittaja nukahti Tesomalla – Pelastuslaitos ja ensihoito herättivät
  9. Kuka lähtee Ilveksestä ulkomaille? – Toimitusjohtaja: Seura on hyväksynyt yhden pelaajatarjouksen
  10. Poliisi sai maanantai-iltana ilmoituksen, että tamperelaisella uimarannalla liikkuu henkilö käsiaseen kanssa – "Ilmoituksen mukaista henkilöä ei tavattu"
  11. UFF tuo vintagea Hämpille – Uusi myymäläkonsepti tuodaan Helsingin hipsterikaupunginosista Tampereelle
  12. "Tässä on biisi, joka on yhtä hyvä kuin Tahdotko mut tosiaan, ehkä vielä vähän parempikin" – Vertaa itse, jos et usko Costelloa
  13. "Hyvä kunto näkyy varmasti ulospäin" – Näin Apulannan Ville jätti 30 kiloa salille
  14. Tampereen keskustasta vietiin perjantaina auto, joka tavoitettiin kahden vuorokauden kuluttua liikenteestä – Kuljettajaa epäillään yhteensä neljästä rikoksesta
  15. Mennäänkö charter-koneella Azerbaidzhaniin vai apostolinkyydillä Ratinaan tyhjän katsomon eteen? – Tätä tarkoittaa Tampereen Ilveksen eurounelma käytännössä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.