Stockmannin Tampereen tavaratalon uudeksi johtajaksi on nimitetty 17. syyskuuta alkaen Päivi Itkonen-Melartin
Vuonna 1987 syntynyt Itkonen-Melartin on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri.
Hän on ennen nykyistä tehtäväänsä työskennellyt aluepäällikkönä Omaeläinklinikka Oy:ssä, tuoteryhmäpäällikkönä Musti Group Oy:ssä ja Business Managerina Mars Finlandilla.
– Stockmann ja Tampereen tavaratalo on minulle entuudestaan tuttu asiakkaan näkökulmasta. Stockmann on upea brändi, ja odotan innolla, että pääsen osana tavaratalon tiimiä kehittämään Stockmannin liiketoimintaa ja asiakaskokemusta edelleen, Päivi Itkonen-Melartin sanoo.
Tampereen tavarataloa vuodesta 2016 johtanut Jenni Pöllänen siirtyi huhtikuussa 2018 luotsaamaan Stockmannin Helsingin keskustan tavarataloa.
Päivi Itkonen-Melartin raportoi Suomen ja Baltian tavaratalojen johtaja Maiju Niskaselle