Alamökki on nyt koko Ylöjärven – Eppu Normaali -veistoksen idea löytyi bändin juurilta, katso kuvat

Kuvanveistäjä Kimmo Schroderuksen Eppu Normaali -vesitos Alamökki paljastettiin tänään. Veistoksen ideana on Eppu Normaalin treenikämppänä 1970-luvulta lähtien toiminut Alamökki, jonka seinän muodot erottuvat teoksessa. Artto Kokkonen

Petteri Mäkinen

Kuvanveistäjä Kimmo Schroderuksen toteuttama Eppu Normaali -veistos on julkistettu tänään kansanjuhlassa Ylöjärven kaupungintalon aukiolla.

Teos kantaa nimeä Alamökki.

Veistoksen mallina on toiminut Eppu Normaalin ensimmäisen treenikämpän, sittemmin studiona palvelleen ”alamökin” päätyseinä.

Kuvanveistäjän käyttämä muottitekniikka mahdollisti sen, että veistoksessa näkyy äärimmäisen tarkasti vanhan mökkiseinän pintaa kaikkine uurteineen ja yksityiskohtineen. Teoksen materiaali on haponkestävä teräs.

Kuvanveistäjä Kimmo Schroderus sai idean alamökistä heti projektin alkumetreillä.

– Suurellakin tarinalla on lähes aina pieni alku. Alamökki on ollut poikkeuksellisen tärkeä Eppu Normaalin alkuvaiheiden ja koko olemassaolon mahdollistaja, eikä alamökin merkitys yhtyeelle ole kadonnut alkuvuosien jälkeenkään, Kimmo Schroderus perustelee.

Alamökki liittyy kiinteästi Martti ja Mikko ”Pantse” Syrjän perheen ja veljesten yhtyeen historiaan mutta myös Ylöjärven menneisyyteen. Alamökki on toiminut aikanaan Takamaan vanhan koulun keittolana.

– Historiallista on myös se, että kaupunki osoittaa arvostustaan meille tällä tavalla. Se on tuntunut ihmeelliseltä ja hienolta. Tämä on ensimmäinen asia, joka saa meidät nöyrtymään minkään edessä. Sekin on historiallista, Martti Syrjä kuvailee yhtyeen tuntoja.

Yhtye innostui välittömästi teoksen ideasta. ”Ajatus alamökin seinästä Ylöjärven keskusaukiolla oli humoristinen. Tuumimme, että tämä olisi todellista seinästä revittyä huumoria, Syrjä naurahtaa.

– Lopputulos on kaunis, kookas ja kiiltävä esine, jolla on esteettistä arvoa. Veistos kaunistaa Ylöjärveä ja sitä tullaan katsomaan kauempaakin. Tämä oli bändin toive ja se toteutui.”

Ylöjärven kaupunki halusi kunnioittaa veistoshankkeella yhtyeen ainutlaatuista uraa ja sitoutumista kotikaupunkiinsa.

– Tämä on ollut poikkeuksellinen, sanoisin jopa historiallinen hanke. On hienoa, että Ylöjärven ja Eppu Normaalin pitkä yhteinen tarina sai myös tällaisen muodon. Uskon, että veistos lisää Ylöjärven tunnettuutta ja vahvistaa osaltaan kaupungin matkailun kehittämistä, jota viedään eteenpäin yhdessä alueen yrittäjien kanssa, kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto toteaa.

Veistoksen jalusta on Kurun harmaata graniittia ja sen toimitti ylöjärveläinen yritys, Tampereen Kovakivi Oy. Veistos sijaitsee Ylöjärven kaupungintalon aukiolla (Kuruntie 14).

Veistoksen budjetti on noin 100 000 euroa ja se katetaan pääosin kaupungin saamilla testamenteilla, jotka on osoitettu kulttuuritarkoitukseen.

Miten ja kenen ansiosta Alamökistä tuli Alamökki? Lue tarina viikonvaihteen printti-Tamperelaisesta.

Kuvanveistäjä Kimmo Schroderus, Alamökki, 2018

Mitat: korkeus 325 cm, leveys 365 cm, syvyys 70 cm. Paino: 500 kg. Tekniikka ja materiaali: valettu haponkestävä teräs. Lisätietoa tekniikasta ja aiheesta: Veistoksen mallina on toiminut Eppu Normaalin ensimmäisen treenikämpän, ”alamökin”, päätyseinä. Suoraan alamökin seinästä otetun silikonimuotin ja useiden työvaiheiden kautta on edetty lopputulokseen, joka on ohut ja kaartuileva, haponkestävästä teräksestä valettu veistos. Veistosprojektin valuosuudesta on vastannut Taidevalimo P. Venäläinen Oy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Suomen suurin kesätaidetapahtuma alkaa Tampereella lauantaina – Finlayson Art Area 2020 tuo luonnon 200-vuotiaalle tehdasalueelle, katso mitä tapahtuu!
  2. "Ulkonäössä on sekä Nuuskamuikkusta että Harpo Marxia" – Vuoden paras karikatyyrien kohde löytyi Tampereelta, katso riemukkaat kuvat!
  3. Koronakevään vaikeuksia hyvitetään – Tampereen kaupunki jakaa risteilylahjakortteja ikäihmisten omaishoitajille
  4. Kokeilu alkaa: Tampereella parannetaan pyöräilymahdollisuuksia, yksinsuuntaistakin kahteen suuntaan – Tunnetko jo nämä uudet liikennemerkit? Täältä niitä löytyy!
  5. Hervantajärvelle kohoaa 54 asunnon kerrostalo – Erikoisuus ylimmän kerroksen korkeat asunnot, joihin mahtuu parvi
  6. Kolumni: Kotimaa on mansikkainen – "Kaikki tämä ilman jonotusta ja stressiä, turvallisesti."
  7. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  8. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  9. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  10. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  11. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut
  12. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  13. Iso kiinteistökauppa Kangasalla – Teppo Numminen sijoittaa kuntoutuskeskukseen järven rannalla
  14. Lidlin jakelukeskuksissa kierrätetään kaikki jäte – saivat auditoinnissa korkeimman kierrätysluokituksen
  15. Oma raha: Nelikymppinen Tiina Nykyri hankki muhkean säästön vertailemalla sähkön ja vakuutusten hintoja – "Vielä kun saisi sähkönsiirronkin kilpailutettua"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Iso kiinteistökauppa Kangasalla – Teppo Numminen sijoittaa kuntoutuskeskukseen järven rannalla
  2. Tamperelainen siipiravintoloitsija aikoo tuoda Mike Tysonin Suomeen
  3. Ratikka pääsi Hervannan yöhön – Testiaikatauluun heti muutos: syy lentoliikenteessä
  4. Euroopan komissiolta synkkä arvio Pirkanmaan koronavaikutuksista – Onko syytä olla huolissaan, Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen?
  5. Hervantajärvelle kohoaa 54 asunnon kerrostalo – Erikoisuus ylimmän kerroksen korkeat asunnot, joihin mahtuu parvi
  6. Kokeilu alkaa: Tampereella parannetaan pyöräilymahdollisuuksia, yksinsuuntaistakin kahteen suuntaan – Tunnetko jo nämä uudet liikennemerkit? Täältä niitä löytyy!
  7. "Monet asiakkaat kertoivat käyvänsä nyt meidän tukemisen vuoksi" – Näin kävi Paras Tamperelainen Noutoruoka 2020 -äänestyksessä! Katso top 20
  8. Aloite: Keskustan viikonloppupysäköinti ilmaiseksi – "Oikeammin kohdennettu elvytystoimenpide kuin infrainvestointien kiihdyttäminen"
  9. Porvoon ampujaveljesten Tampereen takaa-ajon vaiheet tarkentuivat – Bensavarkaus Ristinarkun Shellillä, viisi laukausta Rantatunnelissa, kahdeksan murhanyritystä...
  10. "Ulkonäössä on sekä Nuuskamuikkusta että Harpo Marxia" – Vuoden paras karikatyyrien kohde löytyi Tampereelta, katso riemukkaat kuvat!
  11. 568 halusi ratikkakuskiksi Tampereelle – Näin valinnat tehdään ja koulutus etenee
  12. "Koeajoissa havaittiin puutteita ja välinpitämättömyyttä" – Ratikka on tästä viikosta eteenpäin pysyvä osa Tampereen liikennettä: kertaa täältä viisi isoa muutosta!
  13. Suomen suurin kesätaidetapahtuma alkaa Tampereella lauantaina – Finlayson Art Area 2020 tuo luonnon 200-vuotiaalle tehdasalueelle, katso mitä tapahtuu!
  14. Kolumni: Metsään meni! – "Kun ylittää metsän rajan ja pääsee luontoon, on myös lähempänä itseään"
  15. Sinilevätilanteessa radikaali käänne – Pirkanmaalla silti virallisia ja epävirallisia havaintoja

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.