Tampereella juostaan kilpaa hotellin portaita – Mukana Gladiaattorit-voittaja

Tampereella juostaan kilpaa hotelin portaita. Palomies Mikko Isoniemi nousee portaat ylös palomiesvarusteissa

Petteri Mäkinen

Tänä vuonna neljättä kertaa juostava Moro Maraton järjestetään Solo Sokos Hotel Torni Tampereessa lauantaina 8. syyskuuta.

Tapahtumassa kavutaan katutasosta kierreportaita pitkin Suomen korkeimman hotellin huipulle 25. kerrokseen Torni-hotellin Moro Sky Bariin saakka.

Moro Maratonin kaikkien aikojen ennätysaika on 1 minuutti 37 sekuntia. Tapahtuman tuotot lahjoitetaan Tampereen yliopistollisen sairaalan lastenosastolle. Kolmena edellisvuotena Moro Maratonilla on kerätty yhteensä lähes 8 000 euroa lapsipotilaiden hyväksi.

Tampereen Tornihotellin huipulle on matkaa yhteensä 442 kierreportaan askelmaa, ja reitti päättyy Moro Sky Barin kattoterassille.

Moro Maratoniin voi osallistua niin yksilönä kuin ryhmässä. Ryhmäsarjaa varten kootaan 3–5 hengen tiimi. Ryhmän lopullisen tuloksen muodostavat kolme nopeinta aikaa. Osallistujat voivat haastaa itsensä juoksemalla huipulle asti tai kävelemällä portaat omaan tahtiin.

– Moro Maraton on Suomessa ainutlaatuinen tapahtuma, johon mahtuu mukaan niin hauskaa pitäviä kaveriporukoita kuin kovia suorituksia hakevia kisaajia. Jo perinteeksi muodostunut porrasnousu on joka vuosi houkutellut paikalle runsaasti osallistujia. Tänä vuonna osallistujien on esimerkiksi mahdollisuus haastaa Gladiaattorit-kisan viime syksynä voittanut palomies Mikko Isoniemi, joka nousee portaat ylös palomiesvarusteissa, kertoo Solo Sokos Hotel Torni Tampereen hotellinjohtaja Mikko Kankaanpää

Moro Maratonin huikea ennätysaika 1 minuutti 37 sekuntia juostiin miesten sarjassa syksyllä 2016. Naisten sarjan vauhdikkain aika 2 minuuttia 14 sekuntia on puolestaan viime syksyltä. Tapahtumassa palkitaan kolme nopeinta naista ja miestä, ryhmäsarjan nopein sekä parhaiten tsempannut ryhmä. Palkinnot ovat majoitus- ja ravintolalahjakortteja sekä tuotepalkintoja.

Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n ja Tres Hombres Adventure Oy:n kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Korona lisäsi kotihälytysten määrää Tampereella – Samaan aikaan turvakotien käyttö väheni huomattavasti
  2. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  3. Hamstratut kirjat alkavat palautua hyllyihin – Tampereen kirjastoihin palautettiin yhden päivän aikana liki 20 000 lainaa
  4. Pitkän linjan Tappara-toimitusjohtaja sai kansainvälisen tunnustuspalkinnon – Mikko Leinoselle ensimmäinen eurooppalaisen seurajääkiekon johtajuuspalkinto
  5. Tampere-talossa fiilistellään tänä kesänä keikkatunnelmaa kuvien välityksellä – Sorsapuistossa muumihahmot tervehtivät kävijöitä
  6. Ratinan rantapuiston hiekkakentälle tulee uusi nurmialue
  7. Pääkirjoitus: Rajoitusten purku on helpotus
  8. Koronavirusta Helsingin jätevedessä – "Jätevesistä voidaan havaita ennakkoon, jos virusta kiertää väestössä enenevissä määrin"
  9. Kolumni: Kenelle kolikot kilisevät?
  10. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  11. Autoilija ja hirvi törmäsivät Tampereen Leinolassa
  12. Päivitetty: Kehäradan ja Keravan junien kulku tökkii iltaan asti
  13. Venäläislehti antaa tylyn arvion tamperelaisesta KHL-kiekkoilijasta – Aituri Lotta Haralan avomiestä kuvataan "historian huonoimpiin lukeutuvaksi ulkomaalaishankinnaksi"
  14. Helsinkiläinen Allas Sea Pool -merikylpyläkonsepti leviämässä Espooseen – alue varattu myös Tukholmasta
  15. Pyynikintietä asfaltoidaan keskiviikkona

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  2. Venäläislehti antaa tylyn arvion tamperelaisesta KHL-kiekkoilijasta – Aituri Lotta Haralan avomiestä kuvataan "historian huonoimpiin lukeutuvaksi ulkomaalaishankinnaksi"
  3. Pirkkalan Partolaan avautui uusi McDonald`s – Yrittäjänä pikaruokaketjun toisen polven konkari
  4. Pirkkalan suuntaan kulkeva ratikka saa eniten kannatusta – seuturatikkakyselyssä vastaajat vetivät kotiinpäin
  5. Polkujuoksu on Tampereellakin jo niin suosittua, että ihmiset haluavat kilpailureiteille vaikka yksin – "Poluilla ja luonnossa voi rauhoittua"
  6. "Meidän toimitusjohtajalla on varmaan joku kristallipallo kotona" – tamperelaisravintola varautui koronakesään jo ennen kuin siitä tiedettiin
  7. Autoilija ja hirvi törmäsivät Tampereen Leinolassa
  8. VR rekrytoi Tampereen Ratikkaan 65 ensimmäistä kuljettajaa – Tiedotustilaisuus lähetetään tiistaina kello 16
  9. Entinen Tappara-patukka Tuukka Mäntylä ryhtyi legendaarisen kalakioskin veturiksi – "Jos en olisi voinut tai osannut taklata, hyötyni joukkueelle olisi ollut aika nimellinen"
  10. Pirkanmaalaisessa koripalloilussa tapahtui varsinainen siirtosensaatio: Pyrinnön kapteeni vaihtaa maisemaa Nokialle
  11. Mihin annan luvan, kun hyväksyn evästeiden käytön tällä sivustolla – ja miksi evästeistä täytyy kysyä
  12. Nyt kitketään lupiineja Tampereella – ensimmäinen urakka odottaa Nekalassa torstaina
  13. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  14. YU: Ville Nieminen laittoi huvilansakin myyntiin – Löytyykö uusi osoite Ruotsista?
  15. Tampere-talossa fiilistellään tänä kesänä keikkatunnelmaa kuvien välityksellä – Sorsapuistossa muumihahmot tervehtivät kävijöitä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.