Eräs maailman suurimmista musiikkikonferesseista järjestetään Tampereella vuonna 2019

toimitus

Tampere isännöi maailmanmusiikin merkittävää kansainvälistä ammattilaistapahtumaa Womex World Music Expo -konferenssia 23.–27.10.2019.

Womex on yksi suurimmista ja kansainvälisimmistä musiikkialan konferensseista. Tapahtumaan saapuu vuosittain yli 2500 ammattilaista 90 maasta. Messuilla kohtaavat maailmanmusiikin myyjät ja ostajat, minkä lisäksi Womex tarjoaa konferenssiohjelmaa, DJ-iltoja sekä musiikkielokuvia. Näkyvimpänä elementtinä on kuitenkin showcase-festivaali, jonka aikana seitsemälle lavalle nousee kymmenittäin huippuartisteja soittamaan näytöskeikkoja. Ensi vuonna tapahtuma järjestetään 25. kertaa.

Tampere kävi tiukan kilpailun tapahtumasta muiden eurooppalaisten isäntäkaupunkiehdokkaiden kanssa.

– Suomi tunnetaan maailmalla merkittävistä kansanmusiikkifestivaaleista, alan korkeasta koulutuksesta ja lukuisista menestyvistä artisteista. Tampereen valtit olivat muun muassa hyvä infrastruktuuri ja mukana olevien tahojen myönteisyys ja yhteinen tahtotila, operatiivinen johtaja Perttu Pesä Visit Tampereesta kertoo.

Womexin keskeinen tapahtumapaikka Tampereella on Tampere-talo, johon asettuvat niin näytteilleasettajat kuin Womexin juhlava avajaiskonserttikin. Muut tapahtumapaikat ovat Pakkahuone, Klubi ja Hotelli Tornin Paja-kongressisiipi. Telakka toimii Womex-esiintyjien ja henkilökunnan takahuoneena. Womexille on ominaista musiikillinen laaja-alaisuus, ja tapahtuma vetää vuosittain kasvavan määrän muun muassa jazzin, elektronisen musiikin ja taidemusiikin ammattilaisia.

Womex World Music Expoa järjestää saksalainen musiikkiyhtiö Piranha Arts AG. Tapahtuman kotimainen pääjärjestäjä on tamperelainen musiikkiyhtiö Rockadillo Production Oy. Pääyhteistyökumppanit ovat Tampereen kaupunki, Visit Tampere sekä opetus- ja kulttuuriministeriö. Music Finland tuottaa Womexissa suomalaiseen musiikkiin keskittyvän avajaiskonsertin sekä huolehtii suomalaisen kansanmusiikkiosaamisen ja kotimaisten viejäyritysten näkyvyydestä ja palveluista tapahtumassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Onko tässä ensimmäinen striimattu kesäteatterin ensi-ilta? – Viikinsaaren kesäteatteri kokeilee kesäkomedian kanssa uudenlaista konstia
  2. Takahuhdin rivitalopalossa kuoli yksi henkilö – Poliisi: Ei epäillä liittyvän rikosta
  3. Ravintolakisa on loppusuoralla, äänestysaikaa enää keskiviikkoon – Tässä Paras Tamperelainen Ravintola 2020 kärkikymmenikkö juuri nyt!
  4. Keskuspuhdistamoon liittyvät viemäriurakat alkavat Härmälässä, Raholassa ja Hatanpäällä – luvassa muutoksia liikennejärjestelyihin
  5. Korona siirsi musiikin ammattilaisen arjen keikkalavoilta autonpesuun – "Yrittäjät, kokeilkaa kaikkea mitä vaan osaatte tehdä"
  6. Lapset murehtivat perheidensä toimeentuloa ja huoltajiensa jaksamista, henkinen hyvinvointikin lujilla – Tuore selvitys kertoo karuja lukuja korona-ajasta
  7. Helsingin poliisin laaja ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinta laajentunut lisää – STT: kyseessä Veijo Baltzarin tapaus
  8. Kysely: Korona sai suomalaiset tukiostoksille verkkoon
  9. Rasvakeitin ylikuumeni tamperelaisessa ravintolassa – Henkilökunta sammutti tulipalon alun yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa
  10. Pojat eivät uskaltaneet tulla katolta alas – Pelastuslaitos haki
  11. Matkailu: Olisitko arvannut, että Suomesta löytyy yhä 80 majakkaa, kun mukaan lasketaan myös pookit? – Minna Tauru olisi, sillä hän harrastaa majakoiden bongaamista
  12. "Valmistuvat ovat juhlansa ansainneet" – Tampereen ammattikorkeakoulun kevätjuhlan korvaa videotervehdys
  13. Tamperelaismies potkaisi itselleen tuntematonta miestä kasvoihin – Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeusrangaistusta
  14. Omat rahat: Osakesijoittaja Sampo Arola, 37, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta huonosta viime vuodesta ja koronasta huolimatta – "Nyt pidän töitäni mielekkäinä, mutta saatan nähdä asian eri tavalla kymmenen vuoden kuluttua"
  15. Muistatko, kun paluuottelua pohtiva Mike Tyson otteli Tammer-turnauksessa 1980-luvun alussa? – Helsinkiläinen Simo matkusti Tysonin kanssa taksissa Rosendahlista Pispalaan syksyisenä iltana

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tamperelaismies potkaisi itselleen tuntematonta miestä kasvoihin – Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeusrangaistusta
  2. Suomalaiset imuroivat ihmeen vähän – kuinka usein kotona oikeasti pitäisi imuroida?
  3. Nokian Pirkkalaistorille tulee uusi kesäkahvila – "Myyjien on hyvä muistuttaa asiakkaita säilyttämään riittävät turvavälit"
  4. Muistatko, kun paluuottelua pohtiva Mike Tyson otteli Tammer-turnauksessa 1980-luvun alussa? – Helsinkiläinen Simo matkusti Tysonin kanssa taksissa Rosendahlista Pispalaan syksyisenä iltana
  5. Mikä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020? Äänestä täällä! – Korona-aika toi suosikkikisaan kuudennen sarjan
  6. Tampereen Yliopiston Laulajilta virtuaalinen laulutervehdys – etäkuorossa nähdään laulun lisäksi arkisia askareita
  7. 17. maaliskuuta vuonna 2020 oli se päivä, jolloin ylöjärveläiselle Matille valkeni ettei oman alan töitä ole tiedossa kuukausiin – Samana päivänä olisi alkanut Neljä Ruusua -yhtyeen kevätkiertue
  8. Ravintolakisa on loppusuoralla, äänestysaikaa enää keskiviikkoon – Tässä Paras Tamperelainen Ravintola 2020 kärkikymmenikkö juuri nyt!
  9. Pojat eivät uskaltaneet tulla katolta alas – Pelastuslaitos haki
  10. Korona siirsi musiikin ammattilaisen arjen keikkalavoilta autonpesuun – "Yrittäjät, kokeilkaa kaikkea mitä vaan osaatte tehdä"
  11. Nyt tyhjenee Tammerkoski kolmeksi vuorokaudeksi – Syynä on Hämeensillan peruskorjauksen loppusuora
  12. "Valmistuvat ovat juhlansa ansainneet" – Tampereen ammattikorkeakoulun kevätjuhlan korvaa videotervehdys
  13. Poliisi varoittaa vanhempia lasten Whatsapp-karkaushaasteesta, joka kiertää ainakin Tampereen Kissanmaalla – "Viranomaisten hälyttämisellä apuun ei saa leikkiä"
  14. Keskuspuhdistamoon liittyvät viemäriurakat alkavat Härmälässä, Raholassa ja Hatanpäällä – luvassa muutoksia liikennejärjestelyihin
  15. Kolme bussilinjaa siirtyy pitkäaikaiselle kiertoreitille maanantaina

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.