Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tiina Elovaara kommentoi Timo Soiniin liittyvää epäluottamusäänestystä – "Ymmärrän täysin kollegoja joille tilanne aiheuttaa suurta epämukavuutta"

Tamperelainen kansanedustaja Tiina Elovaara (sin.) kommentoi osaltaan ulkoministeri Timo Soiniin (sin.) liittyvää perjantaista epäluottamusäänestystä. Oppositiopuolueet äänestyttävät huomenna siitä, nauttiiko ulkoministeri Timo Soini vielä eduskunnan luottamusta. Hallituspuolueiden edustajista ainakin Kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkonen on jo kertonut äänestävänsä opposition kanssa yhtäläisesti.

Yhdysvalloissa työmatkalla oleva kansanedustaja sanoo Facebookissa ymmärtävänsä hyvin "hallituskollegoja, joille tämä tilanne aiheuttaa suurta epämukavuutta".

– Kyllähän se niin on että täysistuntosalissa pitäisi jokaisen saada äänestää omantuntonsa mukaisesti kysymyksissä joihin kietoutuu oma vakaumus. Soini on itse luonut tilanteen jossa hänen toimintansa asettaa hänet alttiiksi äänestykselle jossa mitataan luottamusta, Elovaara kirjoittaa.

– Kun asiaa tarkastelee laajemmin, voidaan jälleen todeta että kansanedustajat ovat monissa tilanteissa alistettuja äänestämään ryhmäkurin mukaisesti. Kun tätä kyseenalaistaa, vastaus on aina sama, näin on toimittava, koska muuten homma ei kuulemma toimi ollenkaan.

Elovaara on listannut päätökseen liittyviä yksityiskohtia ranskalaisilla viivoilla.

– On ristiretki oman vakaumuksen puolesta. Ei edusta Sinisten virallista linjaa aborttiasioissa, kansanedustaja päättää listauksensa.