Amuritunnelin hinta on nousemassa yli 50 miljoonaan – Osa valtuutetuista haluaisi jo keskeyttää kaavan valmistelun

KESKUSTA Amuritunneli on Rantatunnelin 700-metrinen jatke.

Amuritunnelin suuaukko on suunniteltu Satakunnankadulle. WSP Finland Oy

Marjo Rämö

Amuritunnelin kustannusarvio on noussut aiemmin ilmoitetusta 43 miljoonasta eurosta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tunnelin toteuttaminen maksaisi yli 50 miljoonaa euroa.

Tampereen kaupungin suunnittelupäällikkö Ari Vandell kertoo, ettei hankkeesta ole vielä tässä vaiheessa esittää tarkkaa kustannusarviota.

– Teemme vielä pieniä säätöjä, joilla hintaan voidaan vaikuttaa.

Vandell arvioi, että Näsikallion maanalaisen eritasoliittymän ja Amuritunnelin asemakaava saadaan nähtäville vielä tämän vuoden puolella.

Osa poliitikoista haluaisi jo keskeyttää Amuritunnelin suunnittelun. Yhdyskuntalautakunnan jäsen Jouni Sirén (vas.) ehdotti lautakunnalle 11. syyskuuta, ettei Amuritunneliin liittyviä viimeaikaisia selvitystöitä enää hyväksyttäisi maksettavaksi.

– Kaupungin nykyisessä taloustilanteessa Amuritunnelin rakentamista ei voi pitää kannatettavana investointina. Siksi ei myöskään ole järkevää käyttää rahaa sen valmisteluun, hän perusteli.

Kyse oli kahdesta selvityksestä, joiden yhteenlaskettu hinta oli liki 22 000 euroa.

Sirénin ehdotus ei saanut muilta kannatusta.

Apulaispormestari ja yhdyskuntalautakunnan puheenjohtaja Aleksi Jäntti (kok.) kertoo, ettei suunnittelua ole syytä lopettaa kesken kaiken.

– Pormestariohjelmassa todetaan, että hankkeen tarve selvitetään ja se toteutetaan kustannus-hyötyarvioon nojautuen. Nyt tehdään tarvittavat selvitykset, jotta todellinen hinta saadaan selville.

Jäntti ei ole valmis kannattamaan Amuritunnelia hinnalla millä hyvänsä.

– En minä sitä sitten kannata, jos hinta on kamalan kallis. Hyödyt ja kustannukset on tietenkin puntaroitava, ja siksi on tärkeää, että kaikki selvitykset tehdään.

Amuritunneli on Rantatunneliin suunniteltu 700-metrinen maanalainen jatke. Uutta tunnelia pitkin pääsisi maan päälle Satakunnankadulla. Suuaukko sijaitsisi Mustanlahdenkadun ja Kortelahdenkadun välisellä katuosuudella.

Samassa yhteydessä on tarkoitus rakentaa Näsikallion maanalainen eritasoliittymä, jonka kautta voisi ajaa Kunkun parkkiin. Eritasoliittymän ramppien alkupäät on jo louhittu Rantatunnelin louhinnan yhteydessä, ja kiertoliittymien välinen silta on rakennettu. Sillan alapuoli näkyy Rantatunnelissa Näsikallion kohdalla.

Aikataulu

Näsikallion eritasoliittymän ja Amuritunnelin asemakaavoitus alkoi tämän vuoden alussa.

Näillä näkymin kaava tulee nähtäville tämän vuoden puolella.

Hankkeen kohtalosta tehdään päätös todennäköisesti tämän valtuustokauden aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Ilves vai Tappara? – IS: Konkarihyökkääjä Petri Kontiola haluaisi pelata kiekkoa Tampereella
  2. Ylinopeus Kangasalla aloitti tapahtumasarjan, jonka seurauksena 1970-luvulla syntynyt mies vangittiin – Nyt miestä epäillään yhteensä kuudesta rikoksesta
  3. Terassilaajennuksia kaduille ja puistoihin, penkkejä ja pöytiä... – Näin Tampere vauhdittaa ravintolakesää 2020
  4. Nuori mies pakeni Tampereella poliiseja ja aiheutti lukuisia vaaratilanteita liikenteessä – Kaikki päättyi näyttävään kiinniottoon Hervannassa
  5. Koronapysähdys oli Astorille peiliinkatsomisen paikka – nyt ravintolasta on puhallettu pölyjä pois
  6. Nyt alkoi uintikesä! – Tampereen uimavesien lämpötiloja sekä levätietoja voi seurata karttapalvelun avulla
  7. Noutoruoka on Tampereella otettu omaksi, parasta take awayta äänestänyt jo yli 5000 – Tässä Paras Tamperelainen Noutoruoka 2020 top 10 juuri nyt
  8. Särkänniemi julkisti avauspäivänsä – sisään pääsee vain rajattu määrä asiakkaita kerrallaan
  9. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  10. Mikä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020? Äänestä täällä! – Korona-aika toi suosikkikisaan kuudennen sarjan
  11. Suomen Paras Luomuhevi -kisan voitto Tampereelle: "Jo kymmeniä vuosia tehty luomuvalikoiman eteen paljon töitä"
  12. Ajoneuvoliikenne Hakametsän jäähallin parkkipaikalle estetään perjantaista alkaen – Syynä nuorison häiritsevät kokoontumiset
  13. Tampereen kirjastot avautuvat 1. kesäkuuta – Palveluihin tulee pieniä muutoksia
  14. Suvivirsi soi tänä vuonna virtuaalisesti – mallia näyttävät kansanedustajat, Club For Five ja Tampereen konservatorio
  15. Tampereen Vihreät nimesi neljäkymmentä kuntavaaliehdokasta – "Ehdokastilanteemme on erinomainen"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.