Ratikan väri on punainen! – Tulossa myös kaksi teemaratikkaa

Tamperelaiset ovat äänestäneet ratikkavaunujen väriksi

Äänestys oli käynnissä viime viikonloppuna Tampereen päivän kunniaksi, ja kaikki halukkaat saivat äänestää suosikkiväriään joko äänestyspisteillä tai netissä. Värivaihtoehdot olivat tiilenpunainen ja vaaleansininen.

Punainen väri sai 13 867 ääntä, joka oli 59 prosenttia kaikista annetuista äänistä. Vaaleansininen, joka oli toinen raitiovaunun värivaihtoehto, sai 9 711 ääntä ja jäi näin ollen äänestyksessä toiselle sijalle.

Yleisöäänestyksessä annettiin yhteensä 23 578 ääntä.

Raitiovaunun väri julkaistaan samana päivänä, kun Tampere täyttää 239 vuotta. Raitiovaunun ulkomuodon valmistumisen ja kaupungin merkkipäivän kunniaksi Tampereen Raatihuoneen julkisivu valaistaan, ja rakennus kylpee punaisen sävyissä aamusta lähtien koko maanantaipäivän ajan. Lisäksi Keskustorilla on maanantaina suuri ulkonäyttö, jossa nähdään punaisen ratikan liikkuvan pitkin Hämeenkatua.

– Syksyn aikana on käynnissä raitiovaunun sisäosien yksityiskohtainen muotoilu. Vuoden alussa tamperelaiset pääsevät jälleen osallistumaan raitiovaunun suunnitteluun arvioimalla matkustamon istuinkuosivaihtoehtoja, samalla kun voivat tutustua ratikkaan oikeaa raitiovaunua jäljittelevän malliratikan eli maketin avulla, kertoo toimitusjohtaja Pekka Sirviö Tampereen Raitiotie Oy:stä.

Raitiovaunun muotoilussa on noudatettu pelkistämisen ja toiminnallisuuden periaatteita. Tämän vuoksi väripinnat on pidetty selkeinä ja pääväri saa laajasti tilaa. Raitiovaunussa käytetään metallihohtomaalia, joka tekee värisävystä eloisan. Punaisen päävärin lisäksi raitiovaunussa on käytössä harmahtavan musta metallihohtomaali. Metallihohtomaalipinnat heijastavat raitiovaunun ympäristöä sekä muuttuvat valon ja varjon mukaan.

Punaisten raitiovaunujen rinnalla saatetaan nähdä tulevaisuudessa eri teemoihin teipattuja raitiovaunuja. Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan raitiovaunukalustoon kuuluisi kaksi teemaratikkaa, joista toinen on ratikkataiteen ja toinen kaupunkitapahtumien käytössä.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut