Siitä on nyt 25 vuotta, kun Miika Juntunen Suomen-mestaruuden voitti – SK: Ottelua edelsi hurja ajomatka Tampereelta Poriin, jonka aikana mies pääsi poliisiautoonkin

Miika Juntusen pelaajauralla ja elämässä on sattunut ja tapahtunut. Eräs sattumus ajoittuu lokakuuhun 1993 ja ajomatkalle Tampereelta Poriin. OPS-jp

Pekka Ruissalo

Pitkään Tampereella ja Ylöjärvellä vaikuttanut, TPV:n riveissä syksyllä 1994 yhden Suomen-mestaruuden voittanut jalkapalloilun monitoimimies ja todellinen persoona Miika Juntunen voitti ensimmäisen Suomen-mestaruutensa lokakuussa 1993 porilaisen FC Jazzin paidassa. Pori sekosi, kun Jazz voitti historiansa ensimmäisen Suomen-mestaruuden ja tamperelaisvahvistus Juntunen iski kaksi maalia ratkaisevassa ottelussa MyPaa vastaan.

Nyt vallattomista tarinoista ja käytännössä rajattomasta itseluottamuksesta tunnettu mies muistelee ottelupäivää Satakunnan Kansassa Matka Tampereelta Poriin kulki kuin villin lännen tarinoissa.

– Asuin silloin Tampereella, ja lähdin kohti Poria lauantaiaamuna hieman myöhässä. Tämän takia myös kaasujalka oli vähän raskaampi. Ajoin satasen alueella 130:tä, kun ohitin siviilipoliisiauton ja pian pillit vilkkuivatkin takanani.

Sanavalmis Juntunen ei häkeltynyt tilanteesta.

– Poliisin takapenkillä istuessani selitin asian ja sanoin: ”Pojat, nyt on sellainen juttu, että minun pitäisi olla ratkaisemassa jalkapallon Suomen mestaruutta Porissa. Mitä pidemmin me tässä jutellaan, sitä lujempaa minun pitää ajaa loppumatka Poriin”. Poliisit sitten hetken katselivat toisiaan ja lopulta sanoivat, että katsotaan tämä ylinopeus läpi sormien, jos tosiaan ratkaiset sen mestaruuden.

Juntunen kertoo myös pitäneensä poliiseille antamansa lupauksen.

– Muutaman viikon päästä mestaruudesta tapasin toisen poliiseista Tampereen Seurahuoneella. Lunastin lupaukseni ja tarjosin sinä iltana pojalle juomat.

Joukkuetta valmensi tuolloin tamperelainen valmentajalegenda Jussi Ristimäki Hän pitää kokemusta vuosienkin jälkeen ainutlaatuisena.

– Muistan, kun ajelimme juhlien jälkeen perheen kanssa kohti kotia Tampereelle ja mietimme, että nyt pääsimme kokemaan jotain sellaista, jota ei varmasti ikinä unohdeta. Eikä olla unohdettu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kansanopisto aloittaa kyberliiketoiminnan linjan – "Myös digitalisaation vaikutukset yksilöihin ja yhteiskuntaan tulevat tutuksi"
  2. "Uskon, että pystyn tuottamaan lisäarvoa..." – Toni Vilander lähtee mukaan Luxury Collectionin Ferrari-myyntiin Suomessa
  3. Tampere Wine Fest ei jää väliin koronavuonnakaan, mutta mahtuu yhteen ravintolaan – Vierasmäärä rajattu, maisteluaikaa kolme tuntia
  4. Paasikiventien siirto, uusi kevyen liikenteen silta ja 6633 metriä raitiotietä – ratikan kakkosvaiheen suunnitelmia voi nyt kommentoida
  5. Popeda esiintyi Seinäjoen Vauhtiajoissa ja se sai ammattiviulisti Pekka Kuusiston ottamaan kantaa turvaväleihin, joita ei kuvan perusteella näytä olevan olemassakaan – "Miten h**vetissä tämän on annettu tapahtua?"
  6. Tampere Filharmonia lähtee Pirkanmaan-kiertueelle
  7. Alaikäiset pojat tehtailivat useita miljoonia tietomurtoja – hyödyt jäivät vähäisiksi, mutta seuraukset voivat olla kovat
  8. Sienimyrkytys vie kymmeniä sairaalaan vuodessa – Myrkytystietokeskukseenkin tulee sienistä satoja puheluja
  9. Ilves kohtaa Eurooppa-liigan karsinnoissa Shamrock Roversin – luvassa vierasmatka tyhjälle katsomolle
  10. Tampereen kaupunki etsii nyt sijaisperhetoiminnasta kiinnostuneita
  11. Etäopetus innosti opettajia: Digitaidot kehittyivät ja uusia oppeja viedään nyt lähiopetukseenkin
  12. Etätyöt ja etäkokoukset nostivat kodintekniikan kauppaa, erityisesti kuulokkeiden myynti kasvoi hurjasti
  13. Tampereen Kalevassa parannetaan suojatieylitysten painonappeja
  14. Tuore tutkimus: Lukio vetää ylivoimaisesti eniten peruskoulun jälkeen, ammatillisista oppilaitoksista monella on edelleen stereotyyppinen mielikuva
  15. Kokoomuksen Anna-Kaisa Ikonen: Koulupsykologien ja koulukuraattorien siirto maakuntiin on virhe

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Popeda esiintyi Seinäjoen Vauhtiajoissa ja se sai ammattiviulisti Pekka Kuusiston ottamaan kantaa turvaväleihin, joita ei kuvan perusteella näytä olevan olemassakaan – "Miten h**vetissä tämän on annettu tapahtua?"
  2. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  3. Pälkäne houkuttelee tamperelaisia muuttamaan – tarjoaa ilmaisen bussikyydin ja leivoskahvit
  4. "Uskon, että pystyn tuottamaan lisäarvoa..." – Toni Vilander lähtee mukaan Luxury Collectionin Ferrari-myyntiin Suomessa
  5. Paasikiventien siirto, uusi kevyen liikenteen silta ja 6633 metriä raitiotietä – ratikan kakkosvaiheen suunnitelmia voi nyt kommentoida
  6. Hiedanrannassa aloitetaan uuden kevyen liikenteen väylän rakentaminen – Työ alkaa maanantaina
  7. Klassinen nuorisotarina Häräntappoase kääntyi nyt kahden nuoren naisen rakkaustarinaksi – uusintaversion pääroolissa nähdään tamperelainen some-tähti
  8. TaPu pyytää nyt apua – "Ehdokkaita tulee saada lisää tai kuntavaaleihin ei ole asiaa"
  9. Ratikka tulee vuoden päästä: Hervannassa hyödytään eniten, mutta tänne halutaan silti muuttaa – Lukijaraati laittoi kaupunginosat järjestykseen, katso top 5:t
  10. Tampereen varhaiskasvatus antoi korona-ohjeet – omat lelut kotiin, aikuinen saa poiketa päiväkotiin vain nopeasti
  11. Viimeisin tamperelainen olympiavoittaja Pertti Ukkola täyttää maanantaina 70 vuotta – Juhli isossa painijaporukassa Luostolla
  12. Hervannassa tapahtui moottoripyörän ja henkilöauton välinen kolari – Moottoripyöräilijä loukkaantui vakavasti, Tieteenkatu suljettu ainakin parin tunnin ajan
  13. Jatkoaika: Katiska-oikeudenkäynnissä syytetyn Niko Ranta-ahon isä jää pois Ilveksen hallituksesta – "Eihän sitä voi kieltää, etteikö olisi tullut kysymyksiä..."
  14. Helsinkiläinen Jii valvoi koko yön, jotta pääsi 150 euron lahjakorttiarvontaan Tampereen Lakalaivan Lidliin – katso video avajaisaamun meiningistä ja jonottavasta kansasta
  15. Tampere Wine Fest ei jää väliin koronavuonnakaan, mutta mahtuu yhteen ravintolaan – Vierasmäärä rajattu, maisteluaikaa kolme tuntia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.