Eppu Normaalin kitaristi ja säveltäjä Mikko Juhana“Pantse” Syrjä, 61, on tuomittu 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen pahoinpitelystä. Asiasta antoi päätöksen keskiviikkona Pirkanmaan käräjäoikeus.
Jutun asianomistaja oli Syrjän ex-puoliso, Hämeenlinnan teatterin johtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo, 48. Nuoresta asti yhtä pitänyt pariskunta eli avioliittonsa viimeiset vuodet erittäin myrskyisissä merkeissä. Syytteen mukaan Eppu-kitaristi Mikko “Pantse” Syrjä pahoinpiteli vaimoaan Kirsi-Kaisa Sinisaloa kolmeen otteeseen: heinäkuussa 2014, alkuvuodesta 2016 ja tapaninpäivänä 2016. Tuomio tuli näistä kahdesta viimeksi mainitusta. Sinisalo kertoi oikeudessa, että pariskunnan suhde oli ollut jo yli kymmenen vuoden ajan väkivallan sävyttämä, mutta Syrjän ex-vaimo oli päättänyt vaieta asiasta. Pariskunta tuomittiin avioeroon syksyllä 2017. Eroa haki Sinisalo yksin tammikuussa 2017. Mikko Syrjä oli hakenut avioeroa vuonna 2015, mutta vetänyt hakemuksensa pois.
Tapaninpäivän tappelun kuvaus oli raakaa luettavaa. Astianpesukoneen täyttämisestä ja koiran ruokinnasta alkanut sanailu päätyi siihen, että Syrjä oli kaatanut Sinisalon maahan ja sanoneen jossain vaiheessa pystyvänsä tappamaan tämän niin ettei jää jälkiä.
Syrjä kiisti teot jyrkästi. Hän oli esitutkinnassa yhtä mieltä vain siitä, että oli ollut tekohetkellä mainituissa paikoissa, mutta muuten täysin eri mieltä tapahtumien etenemisestä.