Tampereen Valoviikot levittäytyvät kaupungille aiemmilta vuosilta tuttujen valokuvioiden, valopallojen, vaijerivalaisimien, valohuntujen, arkkitehtuurivalaistuksen ja Valogallerian näyttelyn avulla. Valoviikkoja vietetään 137 ajan maaliskuun 10:een päivään asti.
Valoviikot avataan perjantaina 26. lokakuuta. Avajaiset järjestetään Koskipuistossa klo 19.
Tapahtuman avajaisten pääesiintyjänä nähdään Pete Parkkonen
– Ohjelmaa seurataan Koskipuistossa Scandic Koskikadun puolelta. Tammerkoski tulee viime vuoden tapaan kuulumaan osaksi tapahtumaa, sillä se valaistaan. Vanhan kirjastotalon seinäpintaan toteutetaan valograffitti. Lopuksi nähdään musiikki-ilotulitus, tapahtuman vastaava tuottaja, Visit Tampere Oy:n tapahtumapalveluiden johtaja Saara Saarteinen paljastaa.
Keskustan rakennustöiden vuoksi yleisön kannattaa ehdottomasti suosia joukkoliikennettä. Jos kuitenkin päätyy keskustaan autolla, pysäköintitilaa on tarjolla muun muassa Frenckellin pysäköintitalossa ja Hämpin parkissa, jossa voi samalla ihailla vanhoja Valoviikkojen valokuvioita.
Valoviikkojen avajaisten kunniaksi Visit Tampereen Hungry for Tampere -kampanjassa mukana olevat ravintolat tarjoilevat avajaispäivänä illallista kynttilänvalossa. Tempaukseen ovat tervetulleita mukaan kaikki keskustan ravintolat. Mukana ovat muun muassa Aisti, Gastropubit, Kajo, Henriks, Myllärit, Näsinneula, Periscope, Piemonte, Tuhto sekä Tullin sauna.
– Tampereen valoviikot on tapahtuma, jonka monet tamperelaiset tuntevat ihanasti omakseen. Haluamme Kajon kanssa uutena ravintolana olla mukana osana tätä yhteistä hyvää mieltä ja porukalla toteuttamista. Toivottavasti mahdollisimman moni ravintola osallistuu, ravintola Kajon Marko Simunaniemi kannustaa.
– Tunnelmallista iltaa kannattaa lähteä viettämään isommallakin porukalla. Valoviikkojen sivuilta voi katsoa ajan tasalla olevan listan tempauksessa mukana olevista ravintoloista ja ilmoittaa oman ravintolansa mukaan tempaukseen. Pöytävaraukset kannattaa tehdä hyvissä ajoin, Saara Saarteinen muistuttaa.