Joko homojen karenssi verenluovutuksessa vihdoin päättyy? – Fimea käynnistää selvityksen 

Fimea, Valvira ja ministeriöt aloittavat uuden selvityksen, jonka tarkoituksena on selvittää muun muassa homomiesten mahdollisuutta osallistua verenluovutukseen. Armi Suojanen / Arkisto

Jari Pietiläinen

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea käynnistää ensi vuoden alussa selvityksen suomalaisten verenluovutussoveltuvuudesta.

Selvityksen kohteena on muun muassa miesten välisen seksin vaikutus verenluovutukseen.

Nykyisin miesten välinen seksi on väliaikaisen verenluovutuskiellon peruste. Se tarkoittaa, että miehet voivat luovuttaa verta, jos edellisestä seksikerrasta miehen kanssa on kulunut yli 12 kuukautta. Aiempi vastaava selvitys tehtiin vuonna 2013.

Asiasta keskusteltiin eilen Fimean järjestämässä Luovutetun veren turvallisuutta käsittelevän asiantuntijaryhmän kokouksessa.

Tapaamisessa Fimean, Valviran, THL:n, sosiaali- ja terveysministeriön, SPR Veripalvelun, aluehallintoviraston ja verikeskusten asiantuntijat keskustelivat veriturvallisuuteen liittyvistä seikoista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.