Tulossa perjantaina Tampereella: Von Hertzen Brothers juhlistaa klassikkoalbuminsa 10-vuotisrajapyykkiä tulevana perjantaina Olympia-korttelissa kahdella setillä

Kie Von Hertzen kepittää Tampereella perjantai-iltana. Ville Laine

toimitus

Yksi suomalaisen progressiivisen rokin kulmakivistä, Von Hertzen Brothersin Love Remains The Same, täytti tänä vuonna pyöreät kymmenen vuotta, jota yhtye juhlistaa neljän keikan minirundilla.

Yksi näistä keikoista osuu myös Tampereelle perjantaina. Led Zeppelinin The Song Remains The Samen suuntaan sekä nimeltään että osin tunnelmaltaan kumartava albumi päätyi aikoinaan Suomen albumilistan ykköseksi myyden kultalevyyn oikeuttavan määrän tallenteina. Tämä siis tapahtui aikana, jolloin musiikki vielä perustui fyysisiin tallenteisiin eikä striimauksiin erilaisissa suoratoistopalveluissa.

Love Remains The Same on eräänlainen jatkumo yhtyeen läpimurtolevylle Approach sisältäen hyvin tiivistunnelmaisia ja polveilevia kappaleita kuten Bring Out The Sun( So Alive) ja The Willing Victim sekä nopeampia pyrähdyksiä kuten Freedom Fighter Kuvaavaa on, että levyn loppupuolen kappaleesta Silver Lover piti yhtyeen laulaja-kitaristin Mikko Von Hertzenin mukaan aikoinaan tulla kevyt välipala raskaampien progekappaleiden väliin, mutta kuinka ollakaan lopputulos ei ehkä kuitenkaan päätynyt niin kevyeksi ja suoraviivaiseksi. Koko albumi onkin eheä kokonaisuus, joka nykypäivänä ei enää ole selviö.

Juhlakeikat on jaettu kahteen osaan, jossa ensimmäisessä yhtye soittaa kokonaisuudessaan juhlakaluna olevan albuminsa ja tauon jälkeen valikoituja paloja muusta tuotannostaan. Ainakin viime viikonloppuna Helsingissä keikat venyivät kahtena iltana lähes kolmituntisiksi. Pääsylipuille siis on Olympia-korttelissakin luvassa vastinetta koko rahan edestä.

Kuluvana vuonna yhtye on kiertänyt viime vuotisen War Is Over -albumin merkeissä, jonka julkaisua edelsi monella tasolla mullistuksia yhtyeen arjessa sekä levy-yhtiön että soittajien vaihtuessa. Tuloksena olikin hyvä arvostelut saanut albumi, joka tunnelmaltaan on hyvin samankaltainen nyt juhlittavan yhtyeen kolmannen albumin kanssa.

VeljeskolmikonMikko, Kie ja Jonne Von Hertzenin lisäksi yhtyeeseen kuuluu tätä nykyä yksi Suomen arvostetuimmista rock-rumpaleista Sami Kuoppamäki, joka muistetaan myös progeikoniyhtyeestä Kingston Wall. Kuoppamäkihän soitti rumpuja myös mainitulla Approach-albumilla, joten yhtyeen palatessa juurilleen War Is Overin myötä, niin myös soittajapuolella ympyrä tältä osin sulkeutui. Lopullisen viisikon täydentää koskettimissa muun muassa Turisas-yhtyeestä tuttu Robert Engstrand, joka ilmavalla soitollaan on saanut puhallettua uutta ilmaa yhtyeen klassisiin kappaleisiin kuten Kiss A Wish

Helsingin keikat nähneinä on todettava, että yhtyeen soittokunto on tällä hetkellä todella kova. Jos ensimmäisellä illalla oli nähtävissä jännittyneisyyttä ensimmäisessä setissä, niin toisena iltana näkyi vapautuneemmat ilmeet, kun alkujännitys oli kadonnut. Erityisen vaikuttunut voi olla Kuoppamäen ja Engstrandin panoksesta, olihan kyseessä vasta toinen kerta, kun he soittivat Love Remains The Samen kappaleita yleisön edessä. Useampi vuosi oli kappaleiden soittamisesta kulunut myös veljestriolta, jota ei olisi kyllä uskonut illan esityksen perusteella. Engstrand totesikin keikan jälkeen, että oli helpompi soittaa, kun huomasi jo ensimmäisenä iltana homman kulkevan ja kappaleiden toimivan.

Led Zeppelinin The Song Remains The Same -niminen konserttielokuva sai aikoinaan klassisen suomennoksen ”Laulu jää pystyyn”. Tätä mukaillen jää nähtäväksi jääkö perjantaina Olympia-korttelin illassa rakkaus pystyyn. Ainakin Helsingin loppuunmyydyssä salissa rakkaus yhtyeen ja yleisönsä välillä oli käsin kosketeltavissa. Lippuja lienee perjantaille vielä saatavilla, joten vahva suositus saapua paikalle tälle melko ainutlaatuiselle keikalle.

Tulossa: Von Hertzen Brothers – Love Remains The Same 10v. – Olympia-kortteli – Ovet klo 20:00 – Soitto klo 22:00

Teksti: Ville Laine

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.