80-vuotias huonekaluliike palasi Tampereen keskustaan – Kivijalka houkutteli yrittäjää enemmän kuin kauppakeskus

KAUPPA 80-vuotias Koti-Kalustamo palasi keskustaan 22 vuoden tauon jälkeen.

Tamperelainen Koti-Kalustamo on tehnyt yllättävän avauksen. Huonekalukauppa on avannut keskustaan kivijalkaliikkeen samaan aikaan, kun monet muut muuttavat kilvan kauppakeskuksiin.

– Tämä ei ollut mikään hätiköity ratkaisu. Kaikki, jotka tuntevat minut, tietävät, että olen halunnut keskustaan jo pitkään, Koti-Kalustamon toimitusjohtaja Suvi Luoto kertoo.

Hän halusi tuoda liikkeen lähelle sitä paikkaa, missä yritys on perustettu tasan 80 vuotta sitten. Koti-Kalustamon perusti Suvi Luodon isoisä Pekka Luoto

Isoisä perusti Koti-Kalustamon vuonna 1938 Näsilinnankadun ja Puutarhakadun kulmaan.

– Sisäpihalla oli oma verstas ja taisi siellä olla oma tallikin, sillä huonekaluja kuljetettiin siihen aikaan hevosilla, Suvi Luoto kertoo.

Puutalo korvattiin aikanaan uudisrakennuksella, johon Koti-Kalustamo jäi vuoteen 1996 asti. Huonekaluliike on toiminut sittemmin Lielahdessa, ja Lielahden hallimyymälä jatkaa toimintaa kivijalkaliikkeen rinnalla.

– Kivijalkaliike on meille show room, jossa voimme esitellä tuotteita. Lisäksi voimme pitää esillä pientuotteita, valaisimia ja mattoja. Kivijalka on meille myös tapa olla esillä, etteivät ihmiset unohda, että me olemme edelleen olemassa.

Liikkeen avaaminen kauppakeskukseen ei käynyt edes mielessä.

– Kauppakeskuksessa olisimme olleet sidottuja keskuksen aukioloaikoihin. Oma tila tuo vapauden päättää asioista itse.

80 vuotta sitten Koti-Kalustamo oli keskustassa yksi monista huonekalukaupoista. Se erottui kuitenkin joukosta, sillä isoisä iski silmänsä vuonna 1935 perustettuun Artekiin. Artekin valmistamat huonekalut olivat aivan erilaisia kuin muut sen ajan huonekalut.

– Vaikka Artekin rinnalle on tullut useita muita merkkejä kuten Vitra, Muurame, Valanti ja Louis Poulsen, Artek on yhä meidän kivijalkamme. Se pitää pintansa vuodesta toiseen.

Nyt Koti-Kalustamo on yksi harvoista huonekaluliikkeistä keskustassa. Keskustaan tulo on yritykselle hyppy tuntemattomaan, mutta Luoto uskoo silti, että se kannattaa.

– Koskaan ei voi tietää, miten käy, mutta olen optimistinen.

Koti-Kalustamo Oy

Koti-Kalustamo on 80-vuotias tamperelainen perheyritys.

Koti-Kalustamon perusti Pekka Luoto. Häneltä yritys siirtyi pojille, ja nyt johdossa on lapsenlapsi Suvi Luoto. Hän on ollut toimitusjohtajana vuodesta 2009. Hän omistaa yrityksen yhdessä veljensä kanssa.

Koti-Kalustamolla on tällä hetkellä hallimyymälä Lielahdessa Taninkatu 6:ssa ja kivijalkaliike Kauppakatu 6:ssa.

Yrityksellä on kahdeksan työntekijää.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Mainos: Accountor

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut