10000 ihmistä vaatii puuttumista Carunan verovälttelyyn – Finnwatch: "Suomi menetti viime vuonna 12 miljoonaa "

Finnwatchin julkistaman valtiovarainvaliokunnalle suunnatun vetoomuksen on alle kahden vuorokauden aikana allekirjoittanut lähes 10 000 ihmistä, tiedottaa Finnwatch. Vetoomuksessa valiokuntaa vaaditaan puuttumaan sähkönsiirtoyhtiö Carunan verovälttelyyn.

Valtiovarainvaliokunta ja sen alainen verojaosto käsittelevät 16. marraskuuta korkovähennysrajoitusta koskevaa lainsäädäntömuutosta, jonka yhteydessä Carunan verosuunnittelu voitaisiin estää. Caruna hyödyntää verojärjestelyssään niin sanottua tasevapautussääntöä.

Alkuperäisessä hallituksen esitysluonnoksessa esitettiin tasevapautussäännön poistamista, mutta nyt verovälttelyn mahdollistava pykälä on tuotu takaisin hallituksen esitykseen.

Finnwatch teki aiemmin selvityksen pääosin ulkomaalaissomisteisen Carunan viime vuoden tilinpäätöksestä. Tuon selvityksen mukaanSuomi menetti pelkästään viime vuonna 12 miljoonaa euroa verotuloja Carunan verokikkailun takia.

Finnwatchin mukaan verokikkailussa käytetään hyväksi Caruna-konsernin sisäisiä lainoja sekä Suomen lakiin kirjattua tasevapautussääntöä. Niiden ansiosta yhtiö pystyy maksimoimaan sisäisten lainojen koroista saamansa tulot ja samalla minimoimaan Suomeen maksamansa yhteisöveron, jota normaalisti peritään veronalaisista voitoista 20 prosenttia.

Järjestely ei ole laitonta, mutta se on saanut osakseen kovaa kritiikkiä.

Finnwatchin mukaan Caruna-konsernin hollantilaisella emoyhtiöllä oli vuoden 2017 tilinpäätöksessä yhteensä 929,3 miljoonaa euroa osakaslainoja. Niistä maksettujen korkojen vuoksi konsernin oma pääoma on negatiivinen eli konsernilla on enemmän velkaa kuin varallisuutta.

Carunan tarinan synnytti Suomen hallitus, kun se päätti Fortumin Suomen sähkönsiirtoliiketoiminnan myynnistä joulukuussa 2013 Suomi Power Networks Oy:lle, joka sittemmin muutti nimensä Carunaksi.

Kaupassa entinen valtionyhtiö myyntiin kansainväliselle sijoittajajoukolle sekä suomalaisille eläkelaitoksille.

LUE MYÖS: Valtio imee tavallisilta suomalaisilta yli 0,25 miljardia euroa veroja Carunan avulla – samalla sähkönsiirtoyhtiö jatkaa miljoonien verovälttelyä, sanoo Finnwatch

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut