Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomen Kädentaidot -messut puhkaisi haamurajan

Tampereella 23. kertaa järjestettyjen Suomen Kädentaidot -messujen suosio on edelleen hurjassa kasvussa.

Viikonlopun aikana runsaasta ohjelmasta, iloisesta yhdessäolosta kotimaisesta osaamisesta ja messuille tehdyistä muutoksista nautti 50996 kävijää ja 734 näytteilleasettajaa.

Ensi vuonna 15.–17.11.2019 järjestettävien messujen teemoissa keskitytään muun muassa käsitöiden tuottamaan hyvään oloon.

– Neulonta ja virkkaus ovat suosituimpia käsitöitä harrastavien naisten piirissä. Seuraavaksi suosituimpia ovat ompelu ja sisustukseen tai tuunaamiseen liittyvät käsityöt. Käsityöharrastuksen tärkein motiivi on käsitöiden tuoma rentoutus ja hyvinvointi, kertoo Taito Pirkanmaa ry:n toiminnanjohtaja Virve Pajunen

Ensi vuonna hyvinvointiin keskitytään messuteemoissakin. Myös kiertotalousteema saa jatkoa.

– Hyvä olo käsitöistä on yksi ensi vuoden teemoistamme. Käsillä tekeminen on rauhoittavaa, materiaalien tuntu käsissä havahduttaa keskittymään tähän hetkeen ja harrastus lisää tutkitustikin hyvinvointia. Hyvää mieltä voi tuottaa myös pienyrittäjä-kädentaitajan tuotteen hankkiminen, sillä kotimainen hankinta on usein eettinen ja ekologinen. Tämän vuoden kiertotalousteema saakin jatkoa myös ensi vuonna, kertoo Suomen Kädentaidot -messujen projektipäällikkö Jasmin Saadetdin-Rikkinen Tampereen Messut Oy:stä.