Sampolan kirjasto on viikon kiinni – Syynä on remontti

Sampolan kirjasto on viikon ajan kiinni. ARKISTO / Teemu Vestovuo

Pekka Ruissalo

Sampolan kirjasto remontin vuoksi kiinni 26.11.–2.12. välisen ajan. Palautus- ja palvelualueen remontti sulkee kirjaston viikon ajaksi marras-joulukuun vaihteessa. Varausten nouto ja aineiston palautukset onnistuvat Sampolassa myös remontin aikana.

Kirjasto avataan jälleen maanantaina 3.12.2018. Sampolan kirjaston tietotori ja makerspace Tekomo palvelevat remontin ajan normaalisti.

Remontissa Sampolan kirjaston palvelualue uudistetaan. Kirjastoon saadaan uudet palautus- ja lainausautomaatit sekä asiakaspalvelutiskit. Lisäksi käyttöön otetaan itsepalvelupalautusalue, joka on jo käytössä muun muassa Koilliskeskuksen, Kaukajärven, Messukylän ja Tesoman kirjastoissa.

Lisäksi lehtisalin järjestystä muutetaan Sampolassa niin, että asiakaskoneet keskitetään salin toiselle puolelle ja lehtialue toiselle puolelle.

Sampolan kirjaston remontin aikana asiakkaita palvelevat muut Tampereen kaupunginkirjaston kirjastot, joista lähimpänä sijaitsevat pääkirjasto Metso, Nekalan kirjasto ja Koukkuniemen kirjasto. Lainoja voi palauttaa mihin tahansa PIKI-kirjastoon. Myös Sampolan kirjaston palautusluukku on käytössä remontin ajan.

Sampolan kirjastosta lainattu aineisto ei eräänny sulkuaikana. Lainassa olevaa aineistoa voi uusia ja kirjastomaksuja maksaa normaalisti PIKI-verkkokirjastossa.

Varaukset ovat noudettavissa Sampolan kirjaston tietotorilta palveluaukioloaikoina eli ma–pe kello 11–20 välisenä aikana ja lauantaina kello 11–16. Halutessaan asiakas voi vaihtaa saapumattoman varauksen noutopaikan verkkokirjaston Omat tiedot -kohdassa.

Aamulehti ja Helsingin Sanomat ovat remontin ajan luettavissa kirjaston aulassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Murtomiesten Bittimaatti-keikka meni pieleen Tampereella – IS: Tuhansien eurojen saalis jäi lattialle ja lopputuloksena oli vankeustuomio
  2. Kansanedustaja Pauli Kiuru sai odottamansa vastauksen ministeri Hanna Kososelta – "Nähdäkseni olisi voinut antaa jo yli kaksi viikkoa sitten"
  3. Tapahtumakesä toteutuu Pirkanmaalla, mutta erityisjärjestelyin – Lue tästä, miten
  4. Kolme tulipaloa Nokialla saman tien varrella – pelastuslaitos epäilee tahallaan sytytetyksi
  5. IL: "Hetken mielijohde" kävi tamperelaismiehelle kalliiksi – Suomi-konepistoolin kanssa kikkailu toi lopulta ehdollisen vankeusrangaistuksen sekä aseiden menetyksen
  6. Leväseuranta alkoi Pirkanmaalla – tänä kesänä seurataan kahta uutta paikkaa
  7. Keskustorin Nakkifakiiri avaa ovensa tauon jälkeen
  8. Pyörävarkauksien sesonkiaika on alkanut – varkauksia ainakin kahdeksan päivässä
  9. Norppien köllöttelyä katsottiin 1,2 miljoonaa kertaa, ensimmäistä kertaa nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä – mutta missä on Pullervo?
  10. Nimitys: Suomen Suoramainonnan toimitusjohtajaksi Jari Mankonen
  11. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  12. Asemakaavamuutos tuo asuntoja Tampereen Vehmaisten liikekeskukseen
  13. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla
  14. Kesän yleisurheilukausi on vauhdissa myös Tampereella: Vehmaisten Urheilijat järjestää kovatasoisen moukarikilpailun
  15. Poika tuli kotiin – vuoden 2019 MM-pokaali löysi paikkansa Jääkiekkomuseosta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  2. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  3. Tapahtumakesä toteutuu Pirkanmaalla, mutta erityisjärjestelyin – Lue tästä, miten
  4. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  5. Venäläislehti antaa tylyn arvion tamperelaisesta KHL-kiekkoilijasta – Aituri Lotta Haralan avomiestä kuvataan "historian huonoimpiin lukeutuvaksi ulkomaalaishankinnaksi"
  6. Kolme tulipaloa Nokialla saman tien varrella – pelastuslaitos epäilee tahallaan sytytetyksi
  7. Pirkanmaan SDP linjasi kenties ei-niin-yllättävän kannanoton – Kannattaa elokuussa hyvin tuttua kasvoa puheenjohtajaksi
  8. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  9. Valtion tuki pienentää Tampereen korona-alijäämän 30 miljoonaan – ilman lisärahoja alijäämä jopa 98 miljoonaa
  10. Murtomiesten Bittimaatti-keikka meni pieleen Tampereella – IS: Tuhansien eurojen saalis jäi lattialle ja lopputuloksena oli vankeustuomio
  11. Kansanedustaja Pauli Kiuru sai odottamansa vastauksen ministeri Hanna Kososelta – "Nähdäkseni olisi voinut antaa jo yli kaksi viikkoa sitten"
  12. Nyt tulee drive-in -konsertti – Messu- ja Urheilukeskuksen parkkipaikalla nähdään useampi rokkikeikka
  13. Asemakaavamuutos tuo asuntoja Tampereen Vehmaisten liikekeskukseen
  14. Uutuuskirja: Raisa Räisäsen pikkusisko toivoo, että mahdollinen surmaaja tunnustaisi teon – "En usko, että siskoni kohtalo selviää enää muutoin"
  15. Poika tuli kotiin – vuoden 2019 MM-pokaali löysi paikkansa Jääkiekkomuseosta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.