Nyt värähti! Lonkeroiden myynti hurjassa 47 prosentin kasvussa Suomessa – historiallinen muutos myös alkoholin kokonaiskulutuksessa

Mikko Välimaa

Alkoholijuomien kulutuson kääntynyt tänä vuonna kasvuun ensi kertaa 10 vuoteen.

THL kertoi perjantaina, että vähittäis- ja anniskelumyyntikasvoi Suomessa 1,1 prosenttia tammi–elokuussa vuoden takaiseen verrattuna. Vaikka samaan aikaan alkoholijuomien matkustajatuonti väheni, se ei vetänyt kokonaisuutta miinukselle. Kokonaiskasvua mitattiin 0,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

Suomessa alkoholin myyntikasvoi, vaikka juomien hinnat nousivat. Ennakkotietojen mukaan hinnat nousivat tammi–elokuussa 3,4 prosenttia vuoden takaiseen nähden. Kallistuminen johtuu suurelta osin vuoden 2018 alun veronkorotuksista.

Ainoastaan vahvan oluen hinta laski hieman, eli 0,9 prosenttia.

THL:n tutkimusprofessori Pia Mäkelä sanoo, että vielä on ennenaikaista arvioida johtuuko kulutuksen kasvu alkoholimyynnin vapauttamisesta. Uusi alkoholilaki astui voimaan asteittain vuoden 2018 alussa.

– Alkoholin kulutuksen muutokseen voivat vaikuttaa monet muutkin asiat kuin uusi alkoholilaki. Kahdeksan kuukautta on vielä liian lyhyt aika lain vaikutusten arvioimiseen.

THL tutkii parhaillaan sitä, miten kulutukseen ovat vaikuttaneet muun muassa poikkeuksellinen hellekesä ja Suomen ja Viron veropolitiikka.

Yksi selitys juomien myynnin kasvuun voi olla talouskasvu. Yleensä alkoholin kulutus on kasvanut nousukausilla.

Eniten tänä vuonna THL:n mukaan on kasvanut odotetusti long drink -juomien myynti. Myös ruokakaupat ovat yleisesti lisänneet alkoholin myyntiään. Kasvua kertyi alkuvuonna 5,9 prosenttia.

Myös ravintoloiden anniskelumyynti lisääntyi tammi-elokuussa yhden prosentin. Sen sijaan Alkon myynti väheni 4,6 prosenttia. Merkittävin kasvu oli viinapohjaisten long drink -juomien myynnissä, joiden myynti laajeni Alkoista elintarvikekauppoihin vuoden alusta.Niiden vähittäismyynti lähes kuusinkertaistui.

Sen sijaan käymisteitse valmistettujen long drink -juomien, joita on jo aiemmin myyty elintarvikeliikkeissä, myynti väheni. Yhteensä kaikkien erilaisten long drink -juomien myynti lisääntyi tammi-elokuussa 47,2 prosenttia vuotta aiemmasta. Pia Mäkelän mukaan kehitystä pitää seurata pidemmän aikaa.

– Juomatavat eivät aina reagoi saatavuuden muutoksiin välittömästi. Kun vuonna 1995 siidereitä ja käymisteitse valmistettuja long drink -juomia alettiin myydä kaupoissa, niiden kulutus lisääntyi yli viiden vuoden ajan. Nytkin on siis syytä seurata, miten kulutus ajan myötä muuttuu.

Alkoholin matkustajatuonti väheni alkuvuonna 2,9 prosenttia verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2017.

Matkustajat toivat tammi–elokuussa yhteensä 42,8 miljoonaa litraa alkoholia. Sataprosenttiseksi alkoholiksi muunnettuna alkoholin matkustajatuonti oli 5 miljoonaa litraa, kun vuosi sitten se oli 5,2 miljoonaa litraa.

– Matkustajatuonti väheni erityisesti kesällä 2017, samaan aikaan kun Viron alkoholiveroja korotettiin voimakkaasti, sanoo THL:n erikoistutkija Thomas Karlsson.

Kun huomioidaan sekä kotimaan alkoholimyynti että matkustajatuonti, alkoholinkulutus kasvoi ennakkotietojen mukaan 0,5 prosenttia tammi–elokuussa edellisen vuoden vastaavasta ajasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. IS: Haapalinnan taposta epäillyt ovat 35-vuotias äiti ja 16-vuotias poika, joilla on myös yhteistä rikoshistoriaa
  2. Ratikalle uusi haaste – Nyt ajetaan 84 tonnin ratikalla edestakaisin Hermiankatua, kyydissä hiekkasäkkejä
  3. Tampereen kaupungin nettisivut menevät uusiksi, valmista vuonna 2022 – "Tampere on upea ja elinvoimainen, haluamme, että tämä näkyy verkkosivuilta paremmin"
  4. Oliko siitä mitään hyötyä? Tuleeko siitä melua, pölyä ja päästöjä? – Rantatunnelin vaikutuksista kattava kysely
  5. 70-vuotias Twitter-tähti Juice Leskinen olisi tehtaillut some-kohuja... mutta olisiko sinne suostunut – Nasevuudet kerättiin uutuuskirjaan
  6. Kansanedustaja: Miksi työmarkkinaosapuolet luistavat työllisyystalkoista? – "Pelkällä lämpimällä kädenpuristuksella saati palkkatuella ei saada aikaan kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja"
  7. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta
  8. Kaasuasemalla räjähdys Pirkkalassa – Yksi loukkaantunut
  9. Takaa-ajo Hämeenkyrössä – Mopoilija pakeni poliisia, 90 km/h ei riittänyt
  10. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  11. Finnwatch: SUP-lautojen vastuullisuus ei vakuuta – Kolme brändiä erottui selvityksessä edukseen
  12. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  13. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  14. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  15. USU-gallup:Lähes puolet suomalaisista verottaisi auton ostoa vähemmän kuin sen käyttöä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Oliko siitä mitään hyötyä? Tuleeko siitä melua, pölyä ja päästöjä? – Rantatunnelin vaikutuksista kattava kysely
  2. Tampereen Sabrinan yllättävä ongelma: Musiikkivideo liian seksikäs mainostettavaksi, nyt ei saa rahojaan takaisin – "Artisti voi olla lahjakas, vaikka onkin seksikäs"
  3. Poliisilta lisätietoa Haapalinnan tapahtumista: Yksi kuollut, yksi loukkaantunut vakavasti – Toinen epäilty alaikäinen
  4. Ratikalle uusi haaste – Nyt ajetaan 84 tonnin ratikalla edestakaisin Hermiankatua, kyydissä hiekkasäkkejä
  5. Poliisi varoittaa kasvavasta ilmiöstä – Huomio, hyväkään lukko ei vältäämättä estä näiden päätymistä voroille
  6. 16-vuotias nuori mies vangittu Haapalinnan tapahtumista
  7. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  8. ”Pysähtyminen teki hyvää” – Kohujulkisuudestakin tunnettu Henna Peltonen viettää tavallista perhearkea Pispalassa
  9. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  10. Iso kiinteistökauppa Kangasalla – Teppo Numminen sijoittaa kuntoutuskeskukseen järven rannalla
  11. 70-vuotias Twitter-tähti Juice Leskinen olisi tehtaillut some-kohuja... mutta olisiko sinne suostunut – Nasevuudet kerättiin uutuuskirjaan
  12. Hervantajärvelle kohoaa 54 asunnon kerrostalo – Erikoisuus ylimmän kerroksen korkeat asunnot, joihin mahtuu parvi
  13. Nyt alkavat tärkeät viikot: kiinnostaako Tampere kotimaanmatkailijoita? – Näistä Tampereen kohteista haetaan tietoa netistä
  14. IS: Haapalinnan taposta epäillyt ovat 35-vuotias äiti ja 16-vuotias poika, joilla on myös yhteistä rikoshistoriaa
  15. Kaasuasemalla räjähdys Pirkkalassa – Yksi loukkaantunut

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.