Tikittääkö maassamme hirvittävä huumepommi? – HS: Amerikkalaisia massoittain tappanutta ainetta käyttää jo 45 000 suomalaista

Jari Pietiläinen

Vahvojen kipulääkkeiden käyttö on lisääntynyt huolestuttavan nopeasti Suomessa. Erityisen runsaasti käytetään nytopioidia, josta Yhdysvaltain huume-epidemia lähti liikkeelle. Ilmiöstä kertoo Helsingin Sanomat

Kelan tuoreista luvuista selviää, että käyttäjien määrä on parissa vuodessa kasvanut useilla tuhansilla.

Vielä vuonna 2016 oksikodonilääkkeitä korvattiin runsaalle 37 000 suomalaiselle. Tänä vuonna määrä kasvaa alustavien tietojen mukaan noin 45 000:en.

Kela on tarttunut ongelmaan lähettämällä yli 4 500 suomalaislääkärille kirjeen, jossa huomautettiin, että he kirjoittivat liian paljon kodeiini-parasetamolireseptejä.

Hoidossa olevien huumepotilaiden yleisin diagnoosi Suomessa on opioidiriippuvuus. Amfetamiinin käyttäjiä on enemmän kuin opioidien käyttäjiä, mutta opioidien vieroitusoireet ovat hankalimmat ja pisimmät.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tätä taloa tehdään jo, vaikka tontilla ei näy mitään – Härmälään kohoaa puukerrostalo, jonka kylpyhuonekin tehdään elementtinä tehtaalla
  2. Olisiko 70-vuotias Juice suostunut koronakaranteeniin? – "Tuskin..."
  3. Tampere hakee aikuisia päivystämään suojateille koulujen alkaessa – Kouluja listalla 28
  4. Tärkeä tamperelainen: ”Ota opas, niin kuulet, mitä näet” – Anja on opastanut Tamperetta jo 40 vuotta
  5. ”Pysähtyminen teki hyvää” – Kohujulkisuudestakin tunnettu Henna Peltonen viettää tavallista perhearkea Pispalassa
  6. Hyvinvointi: Vea Vainio ja Nella Kaartinen tanssivat metsässä, koska se tekee hyvää keholle ja mielelle – "Puhdistava, rauhoittava kokemus, jossa voi antautua hetkeen"
  7. Tiede: Sotahistoriaan erikoistunut arkeologi Jan Fast, 58, yrittää antaa nimen tuntemattomille sotilaille – "Hienointa olisi ollut vaikka nimi linkkuveitsessä, mutta missään ei ollut mitään viitettä"
  8. Tiede: Tapa, jonka mukaan isä saattaa tyttärensä alttarille, voi tuntua romanttiselta, mutta alkuperäinen ajatus ei sitä ole – "Ei ole perinteitä, joita olisi pakko noudattaa"
  9. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  10. "En jaksanut olla tekemättä mitään" – Heti kohun aiheuttaneesta Pyrinnön jenkkivahvistuksesta vuosimallia 1974 tuli Suomeen amerikkalaisen ruuan lähettiläs
  11. "Koko ajan on pöhinä päällä" – Kukkaispormestari Paulina Ahokas inspiroituu Tampereen tarinasta
  12. Kolumni: Kotimaa on mansikkainen – "Kaikki tämä ilman jonotusta ja stressiä, turvallisesti."
  13. Suomen suurin kesätaidetapahtuma alkaa Tampereella lauantaina – Finlayson Art Area 2020 tuo luonnon 200-vuotiaalle tehdasalueelle, katso mitä tapahtuu!
  14. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  15. "Ulkonäössä on sekä Nuuskamuikkusta että Harpo Marxia" – Vuoden paras karikatyyrien kohde löytyi Tampereelta, katso riemukkaat kuvat!

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Iso kiinteistökauppa Kangasalla – Teppo Numminen sijoittaa kuntoutuskeskukseen järven rannalla
  2. ”Pysähtyminen teki hyvää” – Kohujulkisuudestakin tunnettu Henna Peltonen viettää tavallista perhearkea Pispalassa
  3. Tampere hakee aikuisia päivystämään suojateille koulujen alkaessa – Kouluja listalla 28
  4. Suomen suurin kesätaidetapahtuma alkaa Tampereella lauantaina – Finlayson Art Area 2020 tuo luonnon 200-vuotiaalle tehdasalueelle, katso mitä tapahtuu!
  5. Tamperelainen siipiravintoloitsija aikoo tuoda Mike Tysonin Suomeen
  6. Ratikka pääsi Hervannan yöhön – Testiaikatauluun heti muutos: syy lentoliikenteessä
  7. Porvoon ampujaveljesten Tampereen takaa-ajon vaiheet tarkentuivat – Bensavarkaus Ristinarkun Shellillä, viisi laukausta Rantatunnelissa, kahdeksan murhanyritystä...
  8. "En jaksanut olla tekemättä mitään" – Heti kohun aiheuttaneesta Pyrinnön jenkkivahvistuksesta vuosimallia 1974 tuli Suomeen amerikkalaisen ruuan lähettiläs
  9. Tärkeä tamperelainen: ”Ota opas, niin kuulet, mitä näet” – Anja on opastanut Tamperetta jo 40 vuotta
  10. Hervantajärvelle kohoaa 54 asunnon kerrostalo – Erikoisuus ylimmän kerroksen korkeat asunnot, joihin mahtuu parvi
  11. Tätä taloa tehdään jo, vaikka tontilla ei näy mitään – Härmälään kohoaa puukerrostalo, jonka kylpyhuonekin tehdään elementtinä tehtaalla
  12. Olisiko 70-vuotias Juice suostunut koronakaranteeniin? – "Tuskin..."
  13. 568 halusi ratikkakuskiksi Tampereelle – Näin valinnat tehdään ja koulutus etenee
  14. "Ulkonäössä on sekä Nuuskamuikkusta että Harpo Marxia" – Vuoden paras karikatyyrien kohde löytyi Tampereelta, katso riemukkaat kuvat!
  15. Koronakevään vaikeuksia hyvitetään – Tampereen kaupunki jakaa risteilylahjakortteja ikäihmisten omaishoitajille

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.