Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Steiner-kasvattajat kumoavat uhan tuhkarokon leviämisestä: "Meidän kouluissamme ei kannusteta rokottamattomuuteen"

Steinerkasvatuksen liiton toiminnanjohtaja Pia Pale ottaa kantaa keskusteluun rokottamattomuudesta ja sen yhteydestä tuhkarokon leviämiseen.

Etelä-Suomen Mediassa julkaistiin artikkeli, jossa THL:n infektiotautien torjunta ja rokotukset -yksikön päällikkö, ylilääkäri Taneli Puumalainen katsoo, että Steinerkouluissa on alhainen rokotuskattavuus

– Jos sellaiseen yhteisöön tulee tuhkarokkotapaus ulkomailta, niin riski sen leviämiseen on paikallisesti olemassa, vaikka kunnan rokotuskattavuus olisi muuten 99 prosenttia. Eli jos tämä yksi prosentti sattuu olemaan samassa paikassa, tauti voi levitä, hän sanoo Uudelle Suomelle

Tämän väitteen Pia Pale kiistää.

– Steinerkouluissa ei kannusteta rokottamattomuuteen. Näissä kouluissa toimii kunnallinen kouluterveydenhoito, jonka piirissä kaikki oppilaat ovat, aivan samoin kuin muissakin kouluissa, Pale toteaa.

– Koulut eivät anna perheille ohjeita terveydenhoidossa. Rokotusasiat ovat perheiden yksityisasioita, joihin koulu ei vaikuta.

Palen mukaan Suomessa toimivien steinerkoulujen nimeäminen yhteisöiksi, joissa olisi kategorisesti alhainen rokotuskattavuus on perusteetonta.