TE-toimistojen väelle tarjotaan lisäsatasia – "Yksi keinoista pitkään työttömänä olleiden työllistymisessä"

Tanja Kuisma

TE-toimistoissa otetaan määräaikaisesti käyttöön tulospalkkio pitkään työttömänä olleiden työllistämiseksi. Tulospalkkioihin varataan miljoona euroa vuodelle 2019.

Työministeri Jari Lindströmin(sin) mukaan mallista sovittiin hallituksen kehysriihessä, ja tulospalkkausmallia on valmisteltu syksyllä työ- ja elinkeinoministeriön työryhmässä.

– Tämä on yksi niistä keinoista, joilla edistämme pitkään työttömänä olleiden työllistymistä ja panostamme TE-toimistojen tekemän työn vaikuttavuuteen, Lindström sanoo.

Tulospalkkiota voi saada parhaiten suoriutuneiden TE-toimistojen koko henkilöstö. Palkkioiden maksu on sidottu pitkäaikaistyöttömien työllistymiseen, rakennetyöttömien määrään ja työttömyysjaksojen keskimääräiseen kestoon.

Palkkion saisi TE-toimisto, jonka kehitys omaan edelliseen vuoteen verrattuna olisi parempaa kuin valtakunnan tason kehitys. Palkkio on enintään 3 prosenttia vuosipalkasta, mikä vastaa noin 1,5 viikon palkkaa.

Työllistymiseen voidaan vaikuttaa myös tehostamalla palveluun ohjausta ja työllistämällä henkilöitä palkkatuella tai starttirahalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Onko Rodeosta jo tehty kaupat? – Legendaarinen tamperelainen yökerho lupaa omistajauutisia mahdollisesti jo juhannuksen jälkeen
  2. Tampereen terveysasemat pitävät ovet auki tänä kesänä – vain yksi suljetaan heinäkuuksi
  3. Tampereen kaupunki muistuttaa: nyt on hyvä aika hävittää tämä puutarhan tuholainen
  4. Nakkifakiiri avaa ovensa perjantaina – Avauspäivän lupaus: "Jokaiseen nakkimukiin livautetaan yksi ylimääräinen..."
  5. Rattijuoppo kaahasi Kangasalla 131 km/h – tiellä kuudenkympin rajoitus
  6. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  7. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  8. Murtomiesten Bittimaatti-keikka meni pieleen Tampereella – IS: Tuhansien eurojen saalis jäi lattialle ja lopputuloksena oli vankeustuomio
  9. Kansanedustaja Pauli Kiuru sai odottamansa vastauksen ministeri Hanna Kososelta – "Nähdäkseni olisi voinut antaa jo yli kaksi viikkoa sitten"
  10. Viikinsaaren kesäteatterin ensi-ilta striimataan ikäihmisille – esityksen voi nähdä kuvapuhelimella tai palvelutaloissa
  11. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  12. Aikakoneen Sani odottaa jo syksyä
  13. Nyt siihen saatiin varmuus: TPV:n harjoitusotteluun Ratinaan saadaan ottaa myös yleisöä – Vierasfanien tosin on suositeltava jäädä kotiin
  14. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  15. Tapahtumakesä toteutuu Pirkanmaalla, mutta erityisjärjestelyin – Lue tästä, miten

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.