Lähes 20 vuotta samassa paikassa toiminut suosikkikebab muuttaa – Avaa myös take away -luukun

Armi ja Kawa Tasin toivovat, että uuden liiketilan remontti valmistuisi helmikuun loppuun mennessä. Tarkoituksena on ottaa käyttöön myös kuvassa keltaisen levyn takana oleva Sammon Apteekin vanha myyntiluukku. Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Paras Tamperelainen Kebab -äänestyksen viime vuonna voittanut Evin muuttaa.

Tosin muuttomatka ei ole kovin pitkä, sillä suosikkikebab siirtyy Kalevan Sammonkadulla vain muutaman kymmenen metriä viereiseen liikesiipeen vanhan Sammon Apteekin tiloihin.

– Tavoitteena on, että pääsisimme muuttamaan helmikuun lopussa, kertovat yrittäjät Armi ja Kawa Tasin

Evin on toiminut nykyisessä paikassaan 57 neliön tiloissa vuodesta 2001 lähtien. Uudessa paikassa neliöt kolminkertaistuvat. Uuteen liiketilaan saadaan selvästi suuremmat keittiötilat ja paljon kaivattuja asiakaspaikkoja tulee noin 50.

– Uudet tuotantotilat mahdollistavat myös ravintolan tuotteiden kehittämisen. Pizzat eivät poistu listalta, mutta kebabäänestyksen voittokin velvoittaa meitä kehittämään kebabvalikoimaa. Panostamme kebabiin ja tuomme listalle kokonaan uusia kebabannoksia, kertoo Kawa Tasin.

Myös Sammon Apteekin käyttämä rakennuksen takana oleva myyntiluukku aiotaan ottaa käyttöön. Jos suunnitelmat toteutuvat Evinistä saa jatkossa hakea take away -annokset luukun kautta.

Uudet ravintolatilat on suunnitellut Petra-Miisa Juusenaho

Mikä on Paras Tamperelainen Kebab 2018? Mitkä paikat nousevat top 20:een? Lue uuden äänestyksen tulokset viikonvaihteen Tamperelaisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pirkkalan kunta peruu suuret kesätapahtumansa – "Poikkeustilanne jatkuu edelleen ja päätökset on tehtävä ajoissa"
  2. Sähköpotkulautayritys Voi palaa Tampereelle – "Sen avulla on helppo pitää sosiaalista etäisyyttä muihin"
  3. Nyt tulee drive-in -konsertti – Messu- ja Urheilukeskuksen parkkipaikalla nähdään useampi rokkikeikka
  4. Korona lisäsi kotihälytysten määrää Tampereella – Samaan aikaan turvakotien käyttö väheni huomattavasti
  5. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  6. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, silti syytä vielä muistaa turvavälit
  7. Valtion tuki pienentää Tampereen korona-alijäämän 30 miljoonaan – ilman lisärahoja alijäämä jopa 98 miljoonaa
  8. Lukijalta: Liikenneyhteydet kuntoon
  9. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"
  10. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  11. Lielahden kartanopuisto aiotaan kunnostaa alkuperäiseen asuunsa – suunnitelmissa penkkejä, istutuksia ja tapahtuma-alue
  12. Kuumat säät vetivät vesille Pirkanmaalla – Poliisi rokotti veneilijöitä koska pelastusliivit olivat jääneet rannalle
  13. Miten käy Tampereen jatko kulttuuripääkaupunkikilpailussa? – Asia ratkeaa juhannuksen jälkeen
  14. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  15. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  2. Venäläislehti antaa tylyn arvion tamperelaisesta KHL-kiekkoilijasta – Aituri Lotta Haralan avomiestä kuvataan "historian huonoimpiin lukeutuvaksi ulkomaalaishankinnaksi"
  3. Pirkkalan Partolaan avautui uusi McDonald`s – Yrittäjänä pikaruokaketjun toisen polven konkari
  4. Pirkkalan suuntaan kulkeva ratikka saa eniten kannatusta – seuturatikkakyselyssä vastaajat vetivät kotiinpäin
  5. Autoilija ja hirvi törmäsivät Tampereen Leinolassa
  6. Polkujuoksu on Tampereellakin jo niin suosittua, että ihmiset haluavat kilpailureiteille vaikka yksin – "Poluilla ja luonnossa voi rauhoittua"
  7. Nyt tulee drive-in -konsertti – Messu- ja Urheilukeskuksen parkkipaikalla nähdään useampi rokkikeikka
  8. Pääkirjoitus: Rajoitusten purku on helpotus
  9. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  10. Pitkän linjan Tappara-toimitusjohtaja sai kansainvälisen tunnustuspalkinnon – Mikko Leinoselle ensimmäinen eurooppalaisen seurajääkiekon johtajuuspalkinto
  11. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  12. "Meidän toimitusjohtajalla on varmaan joku kristallipallo kotona" – tamperelaisravintola varautui koronakesään jo ennen kuin siitä tiedettiin
  13. Kolumni: Kenelle kolikot kilisevät?
  14. Pirkanmaalaisessa koripalloilussa tapahtui varsinainen siirtosensaatio: Pyrinnön kapteeni vaihtaa maisemaa Nokialle
  15. VR rekrytoi Tampereen Ratikkaan 65 ensimmäistä kuljettajaa – Tiedotustilaisuus lähetetään tiistaina kello 16

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.