Takahuhdin raaka puukotussurma tulee käräjille aikaisintaan kesällä – Tämä kaikki teosta tiedetään nyt, näin kauan henkirikoksen tutkinta vielä kestää

Takahuhdissa tapahtunut surmatyö tulee käräjäoikeuden käsiteltäväksi aikaisintaan kesäkuussa, sanoo tapauksen tutkinnanjohtaja Jari Kinnunen. Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Sisä-Suomen poliisin työpäivä muuttui marraskuun 28. päivä viime vuonna nopeasti, kun noin 50-vuotias sekavasti käyttäytynyt mies saapui Tampereen poliisitalolle. Hänen puheistaan kävi ilmi, että hänen vaimoaan oli puukotettu ja myös se, että mies oli suurella todennäköisyydellä itse syyllistynyt surmatyöhön.

Tamperelainen uutisoi asiasta aiemmin tällä viikolla.

Poliisi löysi asialle pian vahvistuksen: vuonna 1973 syntynyt nainen löytyi surmattuna Takahuhdissa sijainneesta asunnosta.

Poliisi epäile nyt entistä aviomiestä murhasta. Iltalehden mukaan pariskunta oli eronnut virallisesti jo vuonna 2009, mutta tästä huolimatta he jatkoivat yhteiseloa. Parilla oli viisi lasta.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, Sisä-Suomen poliisin rikosylikomisario Jari Kinnunen kertoo Tamperelaiselle, että miestä on päästy kuulemaan. Mahdollista teon motiivia Kinnunen ei lähde vielä julkisesti avaamaan. Kun rikosnimikkeenä on murha, poliisi lähtee ajatuksesta että teko oli suunniteltu.

– Motiivia ei vielä voi lähteä julkisesti spekuloimaan. Tässä on miehellä vielä mielentilatutkimuskin edessä, ja sen tulosten valmistumisessa menee aikansa. Lisäksi meillä on vielä jokusia ihmisiä, joita haluamme kuulustella tutkintaan liittyen, Kinnunen kuvailee.

Kinnusen mukaan tutkintaan kuluu vielä aikaa. Aikaisintaan tapaus tulee käräjäoikeuteen alkavan vuoden kesäkuussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. 568 halusi ratikkakuskiksi Tampereelle – Näin valinnat tehdään ja koulutus etenee
  2. TOAS rakennuttaa opiskelija-asuntoja Kauppiin – Ensimmäisessä puukerrostalossa yhteensä 70 asuntoa
  3. Sinilevätilanteessa radikaali käänne – Pirkanmaalla silti virallisia ja epävirallisia havaintoja
  4. Ratikka pääsi Hervannan yöhön – Testiaikatauluun heti muutos: syy lentoliikenteessä
  5. Euroopan komissiolta synkkä arvio Pirkanmaan koronavaikutuksista – Onko syytä olla huolissaan, Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen?
  6. Vastuullisuus noussut tärkeäksi perusteeksi verkkokaupassa – tuotteen ympäristömerkki nähdään tärkeänä
  7. Epäiletkö uniapneaa? Aalto-yliopistossa kehitetty uusi älypuhelinsovellus kertoo, kärsitkö hengityskatkoksista
  8. Maksuhäiriöistä merkintä jo lähes 400 000:lla – vuodessa tuli tuhansia lisää ja koronan odotetaan vielä kasvattavan määrää
  9. Suomesta löytyi hyttyslaji, joka pystynee levittämään malariaa
  10. Tuore tutkimus: kauran ja rukiin kuidut jarruttavat lihomista ja maksakin kiittää
  11. Nyt on oikea aika pakastaa mansikoita, sillä pääsatokausi on alkanut – Pieneen pakastimeen mansikat kannattaa pilkkoa
  12. Koronakevään aiheuttama hoitovelka alkaa erääntyä terveydenhuollossa: Puhelujen määrä lähti nousuun
  13. USU-gallup: Puolet suomalaisista pitää rasismia suurena ongelmana
  14. UIT: Konkurssihakemus olisi jätetty tekemättä, jos Posti olisi tuonut tärkeän kirjeen ajoissa – "Emme missään tapauksessa ole menossa konkurssiin"
  15. Lukijalta: Mistä tuntee sivistysvaltion?

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Monet asiakkaat kertoivat käyvänsä nyt meidän tukemisen vuoksi" – Näin kävi Paras Tamperelainen Noutoruoka 2020 -äänestyksessä! Katso top 20
  2. "Koeajoissa havaittiin puutteita ja välinpitämättömyyttä" – Ratikka on tästä viikosta eteenpäin pysyvä osa Tampereen liikennettä: kertaa täältä viisi isoa muutosta!
  3. Porvoon ampujaveljesten Tampereen takaa-ajon vaiheet tarkentuivat – Bensavarkaus Ristinarkun Shellillä, viisi laukausta Rantatunnelissa, kahdeksan murhanyritystä...
  4. Ratikka pääsi Hervannan yöhön – Testiaikatauluun heti muutos: syy lentoliikenteessä
  5. Kavala vesimyrkytys vaanii nyt helteellä – "Heitä tulee päivystyksiin taas entiseen tapaan vähintään viikoittain"
  6. Ratinan stadionille suunnitellaan kattamista – Ratinaa halutaan kehittää keskustan kuolleesta kulmasta vireäksi tapahtuma-alueeksi
  7. Tästäkö uusi kulkureitti keskustaan? – Ratinan stadionin takakansi halutaan avata jalankulkijoille ja pyöräilijöille
  8. USU: Näin paljon oluen, viinin ja väkevien hinta voi nousta – Alkoholiveron korotus syksyllä hallituksen käsittelyyn
  9. Tammerkosken varren terassin paikalle syntyi Mokkapuisto – Tampereen uuteen puistoon on istutettu puu samasta kannasta Helsingin Lasipalatsilta kaatuneen puun kanssa
  10. Kolumni: Päärataa kehitettävä – oikoradasta luovuttava – "Siten Helsinki saisi näppärästi muut maksamaan uuden lentokenttäjunansa"
  11. Lauri Lyly summaa koronakevään: 100 miljoonan euron isku Tampereelle, mutta myös paljon hyvää – "Jos joku asia ottaa päähän, niin..."
  12. Hatanpään sairaalalla isoja bussimuutoksia ensi viikolla – Neljä linjaa kiertoreitille, myös pysäkeihin muutoksia
  13. Pyöräilijöille etuuksia liikennevaloissa – Näissä 36 risteyksessä vihreä aikaistuu tai pitenee pyöräilijälle, jos taskussa on auki mobiilisovellus, katso kartta
  14. Laukauksia kolmostiellä, poliisi yritti törmätä pakenijat tieltä – Näin Porvoon ampujien 48 minuutin takaa-ajo eteni Tampereelta Ikaalisiin
  15. Euroopan komissiolta synkkä arvio Pirkanmaan koronavaikutuksista – Onko syytä olla huolissaan, Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen?

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.