Pispalan tukkitiestä on tulossa lihava riita Tampereella – Tukkitie on tarkoitus suojella, mutta millä ehdoin?

SUOJELU Pispalan II vaiheen suojelukaava tyssäsi vanhaan reittiin, jota pitkin on kuljetettu tukkeja.

Tältä tukkitien uoma näytti Pispalassa vuonna 1946. Uoma löytyy nuolen kohdalta. Tampereen kaupunki / Ilmakuva vuodelta 1946

Marjo Rämö

Pispalassa sijaitsevan Punaisen tukkitien suojelemisesta on kehkeytymässä iso riita, joka hidastaa Pispalan II vaiheen suojelukaavan valmistumista.

Asemakaavoituksessa ehdittiin jo valmistella asemakaavaehdotus siten, että tukkitietä suojellaan koko uoman alkuperäisen leveyden ja sijainnin mukaisesti noin 19 metrin leveydeltä.

Yhdyskuntalautakunta päätti kuitenkin toisin. Lautakunta höyläsi leveydestä useita metrejä ja siirsi suojelualuetta painottumaan hieman eri paikkaan.

Päätös ei ollut yksimielinen.

Tukkitien uoman leveydellä ja sijainnilla on merkitystä. Jos suojeltava tukkitie tulee omalle tontille, tukkitien päälle ei voi rakentaa.

Tukkitien osalta ongelma kilpistyy korttelissa 1088 sijaitsevaan Pulkkasaarenkatuun. Kadulla on tontti, jonka hallinnanjaon puolikkaalle Pirkanmaan Vuokrakodit Oy haluaa rakentaa talon. Toistaiseksi hanke on pysähtynyt tukkitiehen, jonka reunamilla tontti sijaitsee.

Yhdyskuntalautakunta ehti jo myöntää Pirkanmaan Vuokrakodit Oy:lle poikkeamisluvan, mutta lupa kumottiin viime kesänä hallinto-oikeudessa.

Nyt yhdyskuntalautakunta on valmis edistämään rakentamista kaavateitse. Tätä varten lautakunnan puheenjohtaja, apulaispormestari Aleksi Jäntti (kok.) tilasi rakennustarkastaja Eija Muttonen-Mattilalta selvityksen, jossa Muttonen-Mattila selvitti tukkitien tarkan sijainnin vapaa-ajallaan.

Muttonen-Mattila on Tampereen kaupungin rakennusvalvonnan päällikkö. Hänen osallistumisensa asiaan on erikoista siksi, että Pirkanmaan Vuokrakodit Oy:n rakennuksen suunnitellut henkilö työskentelee rakennusvalvonnassa Muttonen-Mattilan alaisena.

Jäntti perustelee selvityksen tilaamista Muttonen-Mattilalta sillä, ettei hän saanut kaavoituksesta selkeää vastausta siihen, missä tukkitie tarkalleen ottaen sijaitsi. Jäntti valitsi Muttonen-Mattilan selvityksen tekijäksi siksi, koska hänen johtamallaan yksiköllä on sekä kompetenssia että kokemukseen perustuvaa paikkatietoa selvittää tukkitien sijainti.

Muttonen-Mattilan selvityksestä käy ilmi, että Vuokrakodit Oy:n tontti sijaitsee tukkitien uomassa. Varsinainen tukkitien rakennelma ei kuitenkin sijainnut tontilla.

– 19 metrin levyinen suojelualue on suhteettoman leveä alue suojeltavaksi. Minusta reuna-alueet eivät ole osa varsinaista tukkitietä, vaan tukkitiestä on syytä suojella vain se osa, missä rakennelma on tosiasiassa sijainnut. Näin leveä suojelualue ei kohtele maanomistajia tasapuolisesti, Jäntti toteaa.

Nyt yhdyskuntalautakunta edellyttää, että kaavoituksessa aletaan valmistella uutta asemakaavaehdotusta. Siinä tukkitietä suojellaan eri sijainnilla aiempaa kapeammalta alalta, ja korttelin länsipuolen tonteille osoitetaan itäpuolta suurempi rakennusoikeus.

Punainen tukkitie

Punainen tukkitie rakennettiin vuonna 1863 Pispalan harjun ylitse. Tukkitietä pitkin siirrettiin tukkeja Näsijärveltä Pyhäjärvelle.

Tukkitie oli maalattu punaiseksi, mistä tulee nimi Punainen tukkitie.

Puinen rännirakennelma oli yli 70 vuotta hyvin näkyvä osa Pispalaa.

Uittotunnelin valmistuttua maan pinnalla kulkeva rakennelma purettiin, mutta maisemaan jäi tukkitien jäljiltä noin 20 metriä leveä uoma. Uoma on pysynyt näihin päiviin asti lähes rakentamattomana.

Lähde: Tampereen kaupunki

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut