Jussi Hakulinen muisteli Olli Lindholmia liikuttuneena – IS: "Olli oli ensimmäinen, joka tuki"

Yö-yhtyeen kulta-aikojen keskeinen biisintekijä on ja oli Jussi Hakulinen, joka myös soitti Yö-yhtyeessä sen alkuvaiheissa. Yhtyeen kaksi suurinta hittiä, Joutsenlaulu ja Rakkaus on lumivalkoinen, ovat Hakulisen säveltämiä ja sanoittamia.

Hakulinen ja Lindholm olivat persoonina lopulta hyvin erilaisia. Niinkin erilaisia, että kaksikon uraa leimasivat paitsi yhteistyön jaksot, myös dramaattiset välirikot. Viimeisten vuosien aikana miesten keskinäistä suhdetta voi luonnehtia hyvin etäiseksi.

Jussi Hakulinen kuulee Lindholmin kuolemasta ensimmäisenä Ilta-Sanomilta Uutinen saa miehen hiljaiseksi.

– Hänellä oli valtava talentti monissa asioissa. Hän uskalsi ottaa valtavia riskejä. Muistan, kun olimme konserttikiertueella Lahdessa ja Helsingissä. Olli oli järjestänyt, että encoressa aukeni yläparvi. Siellä oli 25 valkoiseen pukuun pukeutunutta tyttöä, jotka alkoivat laulaa. Se oli Ollin keksintö, muistelee Hakulinen Ilta-Sanomille.

Kesken haastattelun Hakulinen alkaa itkeä. Hän kertoo, että Lindholmin vaikutus miehen muusikkouran jatkolle oli aikoinaan keskeinen.

– En saanut mistään tukea. Olli oli ensimmäinen, joka tuki. Olin jo päättänyt myydä kamat pois. Olli oli ensimmäinen, joka sanoi, että teet hyviä biisejä, Hakulinen kertoo Ilta-Sanomille.

– En kyllä (olisi uskonut että hän lähtee meistä ensimmäisenä). Varsinkin kun hän lopetti juomisen, aika moni olisi vannonut, että hän lähtee meistä Yö-yhtyeessä viimeisenä.

Jutun kokonaisuudessaan voit lukea tästä linkistä.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut