Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yö-säveltäjä Jussi Hakuliselta kova uutinen – Soundi: Yhtyeen alkuperäiskokoonpano suunnittelee yhteistä jäähyväiskeikkaa Olli Lindholmin muistoksi

Yö-yhtyeen yksi perustajajäsen, yhtyeestä sittemmin irtautunut Jussi Hakulinen kertoo Twitterissä, että yhtyeen alkuperäiskokoonpano suunnittelee "viimeistä keikkaansa alkuperäisjäsenillään".

Asiasta kertoo ensimmäisenä rocklehti Soundi verkkosivuillaan.

Hakulinen saattaa viitata yhtyeen Varietee-levyn aikaiseen kokoonpanoon, jossa soittivat Hakulisen ja Lindholmin lisäksi kitaristi Jani Viitanen, basisti Juha Rauäng ja rumpali Veikko Lehtiranta Soittajista Viitanen ja Rauäng asuvat Tampereella, Lehtiranta ja Hakulinen edelleen Porissa.

– Yö-yhtye suunnittelee viimeistä keikkaansa alkuperäisjäsenillään. Nyt etsitään kiinnostuneita järjestäjiä. Eihän me Jazzia soiteta mutta Kirjurinluodolla Suistomaan Soittopäiviltä on parhaat keikkamuistot. Olisi Ollinkin mielestä varmasti sopivaa "sulkea ympyrä" näin?, Hakulinen kirjoittaa.

Suistomaan Soittopäivät oli Porin Kirjurinluodossa vuosikymmenien ajan järjestetty, kansallisesti tuttujakin nimiä ja yhtyeitä kerännyt rockfestivaali, joka oli kovimmassa iskussa varmastikin juuri 1970- ja 1980-luvuilla. Tapahtuma järjestettiin viimeisen kerran vuonna 1997: nyt vastaavanlainen tilaisuus on elokuussa järjestettävä Porispere-festivaali.

Olli Lindholmin unelmana oli järjestää Yö-yhtyeen 40-vuotisjuhlakonsertti nimenomaan Porissa. Yö olisi täyttänyt 40 vuotta vuonna 2021.

@mikkomatti Yö-yhtye suunnittelee viimeistä keikkaansa alkuperäisjäsenillään. Nyt etsitään kiinnostuneita järjestäjiä. Eihän me Jazzia soiteta mutta Kirjurinluodolla Suistomaan Soittopäiviltä on parhaat keikkamuistot. Olisi Ollinkin mielestä varmasti sopivaa "sulkea ympyrä" näin? — Jussi Hakulinen (@jussi_hakulinen) 14. helmikuuta 2019