Mistä lopulta tiedotetaan alkuviikolla? IS ja IL: Yön alkuperäinen kokoonpano ei ole tekemässä paluuta

Tamperelainen uutisoi aiemmin viikolla, että Yö-yhtyeen hovilauluntekijä, yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen on puuhaamassa yhtyeen alkuperäisen kokoonpanon paluu- ja jäähyväiskeikkoja. Uutinen herätti sittemmin laajasti huomiota ja keskustelua.

Ainakaan Yön Varietee-levyn aikainen kokoonpano ei ole tekemässä yhteisiä jäähyväiskeikkoja. Asian vahvistaa Ilta-Sanomille yhtyeen pitkäaikainen kitaristi Jani Viitanen

– Puhuin Ollin kanssa aikoinaan, että pitäisikö alkuperäinen bändi kasata uudestaan. Olli sanoi, että ei. Kunnioitan hänen mielipidettään tässä asiassa, Viitanen kommentoi Ilta-Sanomien mukaan.

Hän on ilmoittanut Hakuliselle tästä syystä, ettei ole käytettävissä.

Varietee-aikojen basisti Juha Rauängon myös kommentoinut Ilta-Sanomille asiaa.

– Kyllä me setti saataisiin kasaan. Itse soitin viimeksi muutama vuosi sitten Jussin Distortion-bändissä, tosin kitaraa. Mutta en minä enää mihinkään keikkabussiin haluaisi, Rauäng kommentoi Ilta-Sanomille.

– Mieluummin niin, että joku taho järjestäisi isomman muistokonsertin. Mutta sen tiedän, ettei Jussi tällä mitään pahaa tarkoita, Rauäng jatkaa.

Hakulisen mukaan "asioista on jo sovittu" ja keikkoja tulisi olemaan kaksi, Porissa ja Tampereella. Hakulisen mukaan kyse on 1980-luvun kokoonpanosta, jossa Viitanen ei muutenkaan vielä ollut mukana. Hakulinen kertoo suunnitelmista Iltalehden jutussa.

Myöskään Yössä rumpuja soittanut Veikko Lehtiranta ei ole lähdössä mukaan, mikäli on niin etteivät kaikki alkuperäiskokoonpanon jäsenet lähde mukaan. Lehtiranta on kommentoinut asiaa sunnuntaina Ilta-Sanomille.

uutista päivitetty 17.2.2019 kello 12.30: Muokattu otsikkoa ja lisätty Veikko Lehtirannan kommentit.

Iltalehden jutun voit lukea tästä linkistä.

Juha Rauängin haastattelun Ilta-Sanomista löydät tästä.

Jani Viitasen haastattelu Ilta-Sanomista löytyy tästä.

Tamperelaisen jutun Yön jäähyväiskeikasta voit lukea tästä.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut