IS: Kaikki Yön alkuperäisjäsenet jäämässä pois muistokonsertista – Paitsi Jussi Hakulinen: "Aika vahva myötätuuli"

Kaikki Yön alkuperäiskokoonpanon jäsenet kosketinsoittaja Jussi Hakulista lukuun ottamatta ovat jäämässä pois Hakulisen kaavailemasta muistokonsertista, kertoo Ilta-Sanomat

Yön perustajäseniin kuulunut laulaja Olli Lindholm kuoli tiistaina. Hakulinen kertoi myöhemmin viikolla kaavailevansa muistokonserttia, jossa lavalle nousisi Yön alkuperäiskokoonpano. Myöhemmin Iltalehdelle antamassaan haastattelussa Hakulinen kertoi suunnitelmien kasvaneen kahteen konserttiin.

IS on jututtanut kaikkia elossa olevia alkuperäisjäseniä joista toistaiseksi vain Hakulinen vaikuttaa olevan innostunut muistokonsertista. Kitaristi Jani Viitanen on kieltäytynyt Lindholmin omiin sanoihin vedoten, basisti Juha Rauäng epäröi ja sunnuntaina tavoitettu rumpali Veikko Lehtiranta on kertonut kieltäytyvänsä, jos muut elossa olevat alkuperäisjäsenet eivät ole kiinnostuneita.

Paluuta luotsaava Hakulinen twiittasi kuitenkin vielä lauantai-iltana Soundi-lehdelle, että hanke on "vahvassa myötätuulessa". Musiikkilehti oli uutisoinut Viitasen kieltäytymisestä.

– Nyt aika vahva myötätuuli. Oli nimittäin vain yksi vaihtoehto Janille, eikä ollut kovin helppo suostutella mukaan miestä joka on aina kammonnut julkisuutta. Jos hän olisi ollut julkisuushakuisempi, niin ura Yö:ssä ei olisi päättynyt vuoteen -82, kirjoitti Hakulinen.

Nyt aika vahva myötätuuli. Oli nimittäin vain yksi vaihtoehto Janille, eikä ollut kovin helppo suostutella mukaan miestä joka on aina kammonnut julkisuutta. Jos hän olisi ollut julkisuushakuisempi, niin ura Yö:ssä ei olisi päättynyt vuoteen -82.— Jussi Hakulinen (@jussi_hakulinen) February 16, 2019

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut