Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jos haluat Matti Nykästä hyvästelemään, näin se onnistuu – katso tästä saattueen reitti

Poliisi valvoo ja ohjaa liikenteen sujumista Matti Nykäsen hautajaisten yhteydessä tulevana lauantaina. Omaisten ja poliisin kehotus on, että yleisö seuraa hautajaissaattoa katujen laidoilta eikä aja vain läheisille tarkoitetun hautajaissaattueen perässä. Poliisi ajaa saattueen alussa ja omaisten autojen lopussa.

Hautajaissaatto alkaa Jyväskylän vanhan hautausmaan kappelista Puistokadulta noin kello 13. Tilaisuuteen on kutsuttu vain Nykäsen lähimmät ihmiset, ja paikalla on järjestyksenvalvojia, jotka eivät päästä ylimääräisiä henkilöitä lähelle kappelia.

Hautajaissaattue kulkee reittiä Puistokatu – Taulumäki – Vanha Saarijärven tie – Prisman kiertoliittymä – Ruokkeentie – Laajavuori (jossa minuutin pysähdys) – Seppälänkangas.

Laajavuoressa alastulorinteen alueella on järjestyksenvalvojia, jotka osoittavat yleisölle paikan, josta voi kuvata. Paikalle on hyvä saapua ennen kello 13:ea.

– Kehotan yleisöä kunnioittamaan hautajaissaattueen ja omaisten yksityisyyttä ja antamaan saattueelle vapaan tien, sanoo järjestelyistä poliisissa vastaava komisario Juha Mäntynen