Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampereen kasvatus- ja opetusjohtaja ei lähtisi kyseenalaistamaan ilmastolakkolaisten motiiveja: "Järjestelmä perustuu luottamukseen"

Perjantaina 15. maaliskuuta järjestetään kansainvälinen ilmastolakko, joka koskettaa myös Tampereen kouluja.

Tampereen kasvatus- ja opetusjohtaja Kristiina Järvelä sanoo, että tilanteeseen on kouluissa varauduttu. Perusopetuksessa koulut ovat lähettäneet asiasta viestin oppilaiden huoltajille Helmi-järjestelmän kautta ja antaneet toimintaohjeet siitä, miten koulujen osalta asiassa toimitaan.

– Perusopetuksessa alaikäisen oppilaan koulunkäynnistä vastaavat huoltajat. Haluamme ehdottomasti kannustaa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Me emme voi sanoa, että koulupäivä on peruttu, mutta huoltaja voi hakea oppilaalle vapautuksen koulunkäynnistä sille päivälle, sanoo Järvelä.

Mielenosoittaminen kuuluu myös oppilaan perusoikeuksiin.

– Ei meillä ole mitään oikeutta kieltää oppilasta olemasta poissa, koska se on huoltajan ratkaisu. Esimerkiksi oman lapseni luokanvalvojalle olen ilmoittanut hänen poissaolostaan, kun hän osallistuu kyseiseen tapahtumaan, sanoo Järvelä.

– Pidän erittäin suuressa arvossa sitä, että nuoriso on kiinnostunut maailman tilasta.

Järvelän mukaan ilmastolakkoilu ei eroa mitenkään tavanomaisesta poissaolosta. Huoltaja voi tiedottaa poissaolosta ennakkoilmoituksella ja hakea muodollisesti lupaa. Jos sitä ei ole tehty, poissaolo on luvaton jollei huoltaja ole kuitannut sitä.

Järvelällä ei ole tietoa siitä, kuinka moni oppilas aikoo huomenna jäädä Tampereella koulusta pois ilmastolakon vuoksi, koska tilastot ovat koulukohtaisia.

– Varmaan vaihtelee. Teen nyt tässä sellaisen valistuneen arvion, että kohdistuu enemmän yläkouluun ja vanhempiin oppilaisiin.

Hän vertaa oppilaan poissaoloa ilmaston vuoksi ammattijärjestön poliittiseen lakkoiluun.

– Yhteiskunnan rakenteita saa ja pitää kyseenalaistaa. Siinä mielessä on hienoa, jos osoitetaan tällaista aktiivisuutta.

Sosiaalisen median kommenttikentissä on esitetty näkemyksiä, joiden mukaan ilmasto on pelkkä tekosyy lintsaamiseen. Tätä Järvelä ei näe suurena ongelmana.

– Jos vertailukohdaksi ottaa nämä poliittiset mielenilmaukset ammattijärjestöissä niin eiköhän sielläkin ole osa niitä, jotka ajattelevat, että se on vapaapäivä. Järjestelmä perustuu luottamukseen, eikä siihen, että me alamme kyseenalaistaa motiiveja.

Ilmastolakko on saanut innoituksen ruotsalaisen 16-vuotiaan Greta Thunbergin esimerkistä. Thunberg osoitti viime vuonna mieltään valtiopäivätalon edessä ja vaati Ruotsin hallitusta vähentämääb hiilipäästöjä.

Thunberg on kannustanut ihmisiä ympäri maailman ilmastolakkoon. Lakkoja järjestetään maailmalla yleensä perjantaisin.