55 työntekijää saa potkut Stora Enson Imatran tehtailta – tavoitteena 120 miljoonan euron säästöt vuosittain

Paperikone 6:n sulkemisen jälkeen Imatran tehtaille jää neljä kartonkikonetta ja yksi paperikone.

Imatran tehtaat muodostuvat kahdesta tehdasyksiköstä, Kaukopäästä ja Tainionkoskesta, jotka työllistävät yhteensä lähes 1 000 henkeä. StoraEnso

Crista Lassfolk-Feodoroff

Stora Enson Imatran tehtaiden paperikone 6 suljetaan säästösyistä. Sulkemisen myötä irtisanotaan 55 työntekijää Imatran tehtailla. Alkuperäinen tarve oli irtisanoa 80 työntekijää, mutta määrä väheni yt-neuvotteluiden aikana pääasiassa eläkejärjestelyin.

Irtisanottavien työntekijöiden työsuhteet päättyvät suurimmalta osin kuluvan vuoden aikana.

Tehtaanjohtaja Mikko Nieminen on helpottunut siitä, että irtisanottavien määrä väheni.

– Sulkemispäätökset ovat aina vaikeita, mutta on huojentavaa, että henkilöstövaikutuksista valtaosa pystytään hoitamaan eläkejärjestelyin. Vaikka nyt on kyse yhden pienen paperikoneen sulkemisesta, yt-neuvottelut käytiin koko tehtaan tasolla, mikä mahdollisti tämän lopputuloksen, Nieminen sanoo.

Tehtaanjohtaja kertoo Stora Enson tukevan tuotannollisista ja taloudellista syistä irtisanottavia henkilöitä toimin, joihin sisältyy muiden muassa mahdollisuus yksilölliseen uudelleensijoittumisvalmennukseen. Tarkoitus on tehdä myös yhteistyötä paikallisten työ- ja elinkeinotoimistojen kanssa uusien työpaikkojen löytämiseksi.

Imatran tehtaiden toimenpiteet ovat osa Stora Enso Oyj:n 1.2.2019 vuosikatsauksen yhteydessä tiedottamaa kannattavuuden turvaamisohjelmaa, jolla tähdätään 120 miljoonan euron vuotuisiin kustannussäästöihin.

Yhteistoimintalain mukainen neuvotteluesitys annettiin kaikille henkilöstöryhmille 1.2.2019 ja neuvottelut eri henkilöstöryhmien kanssa käynnistettiin 7.2.2019.

Stora Enson Imatran tehtaat on maailman suurin nestepakkauskartongin valmistaja. Tehtaat kuuluvat Stora Enson Consumer Board -divisioonaan.

Imatran tehtaat muodostuvat kahdesta tehdasyksiköstä, Kaukopäästä ja Tainionkoskesta, jotka työllistävät yhteensä lähes 1 000 henkeä. Tehtaiden kapasiteetti on yli miljoona tonnia kartonkia ja paperia vuodessa.

Imatran tehtailla valmistetaan nestepakkaus-, elintarvike- ja graafisia kartonkeja sekä erikoispapereita, itse valmistetusta sellusta ja kemihierteestä. Paperikone 6:n sulkemisen jälkeen Imatran tehtaille jää neljä kartonkikonetta ja yksi paperikone.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Onko tässä ensimmäinen striimattu kesäteatterin ensi-ilta? – Viikinsaaren kesäteatteri kokeilee kesäkomedian kanssa uudenlaista konstia
  2. Takahuhdin rivitalopalossa kuoli yksi henkilö – Poliisi: Ei epäillä liittyvän rikosta
  3. Ravintolakisa on loppusuoralla, äänestysaikaa enää keskiviikkoon – Tässä Paras Tamperelainen Ravintola 2020 kärkikymmenikkö juuri nyt!
  4. Keskuspuhdistamoon liittyvät viemäriurakat alkavat Härmälässä, Raholassa ja Hatanpäällä – luvassa muutoksia liikennejärjestelyihin
  5. Korona siirsi musiikin ammattilaisen arjen keikkalavoilta autonpesuun – "Yrittäjät, kokeilkaa kaikkea mitä vaan osaatte tehdä"
  6. Helsingin poliisin laaja ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinta laajentunut lisää – STT: kyseessä Veijo Baltzarin tapaus
  7. Kysely: Korona sai suomalaiset tukiostoksille verkkoon
  8. Rasvakeitin ylikuumeni tamperelaisessa ravintolassa – Henkilökunta sammutti tulipalon alun yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa
  9. Pojat eivät uskaltaneet tulla katolta alas – Pelastuslaitos haki
  10. Matkailu: Olisitko arvannut, että Suomesta löytyy yhä 80 majakkaa, kun mukaan lasketaan myös pookit? – Minna Tauru olisi, sillä hän harrastaa majakoiden bongaamista
  11. "Valmistuvat ovat juhlansa ansainneet" – Tampereen ammattikorkeakoulun kevätjuhlan korvaa videotervehdys
  12. Tamperelaismies potkaisi itselleen tuntematonta miestä kasvoihin – Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeusrangaistusta
  13. Omat rahat: Osakesijoittaja Sampo Arola, 37, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta huonosta viime vuodesta ja koronasta huolimatta – "Nyt pidän töitäni mielekkäinä, mutta saatan nähdä asian eri tavalla kymmenen vuoden kuluttua"
  14. Muistatko, kun paluuottelua pohtiva Mike Tyson otteli Tammer-turnauksessa 1980-luvun alussa? – Helsinkiläinen Simo matkusti Tysonin kanssa taksissa Rosendahlista Pispalaan syksyisenä iltana
  15. Tampereen Yliopiston Laulajilta virtuaalinen laulutervehdys – etäkuorossa nähdään laulun lisäksi arkisia askareita

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tamperelaismies potkaisi itselleen tuntematonta miestä kasvoihin – Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeusrangaistusta
  2. Suomalaiset imuroivat ihmeen vähän – kuinka usein kotona oikeasti pitäisi imuroida?
  3. Nokian Pirkkalaistorille tulee uusi kesäkahvila – "Myyjien on hyvä muistuttaa asiakkaita säilyttämään riittävät turvavälit"
  4. Muistatko, kun paluuottelua pohtiva Mike Tyson otteli Tammer-turnauksessa 1980-luvun alussa? – Helsinkiläinen Simo matkusti Tysonin kanssa taksissa Rosendahlista Pispalaan syksyisenä iltana
  5. Mikä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020? Äänestä täällä! – Korona-aika toi suosikkikisaan kuudennen sarjan
  6. Tampereen Yliopiston Laulajilta virtuaalinen laulutervehdys – etäkuorossa nähdään laulun lisäksi arkisia askareita
  7. 17. maaliskuuta vuonna 2020 oli se päivä, jolloin ylöjärveläiselle Matille valkeni ettei oman alan töitä ole tiedossa kuukausiin – Samana päivänä olisi alkanut Neljä Ruusua -yhtyeen kevätkiertue
  8. Ravintolakisa on loppusuoralla, äänestysaikaa enää keskiviikkoon – Tässä Paras Tamperelainen Ravintola 2020 kärkikymmenikkö juuri nyt!
  9. Korona siirsi musiikin ammattilaisen arjen keikkalavoilta autonpesuun – "Yrittäjät, kokeilkaa kaikkea mitä vaan osaatte tehdä"
  10. Pojat eivät uskaltaneet tulla katolta alas – Pelastuslaitos haki
  11. Nyt tyhjenee Tammerkoski kolmeksi vuorokaudeksi – Syynä on Hämeensillan peruskorjauksen loppusuora
  12. "Valmistuvat ovat juhlansa ansainneet" – Tampereen ammattikorkeakoulun kevätjuhlan korvaa videotervehdys
  13. Poliisi varoittaa vanhempia lasten Whatsapp-karkaushaasteesta, joka kiertää ainakin Tampereen Kissanmaalla – "Viranomaisten hälyttämisellä apuun ei saa leikkiä"
  14. Kolme bussilinjaa siirtyy pitkäaikaiselle kiertoreitille maanantaina
  15. Keskuspuhdistamoon liittyvät viemäriurakat alkavat Härmälässä, Raholassa ja Hatanpäällä – luvassa muutoksia liikennejärjestelyihin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.