Ratikan jatko linja-autoasemalle selvitetään – Näin syntyisi säästöä Pyynikintorilla

Petteri Mäkinen

Tampereen kaupunginhallitus päätti tänään raitiotien suunnittelun jatkamisesta myös Hatanpään valtatielle ja linja-autoasemalle saakka.

Nyt tehdyn päätöksen perusteella ryhdytään selvittämään, millä aikataululla rakentaminen olisi mahdollista ja mitkä sen kustannukset olisivat. Vasta tämän kehitysvaiheen jälkeen voidaan päättää mahdollisesta rakentamisesta.

Kaupunginhallitus hyväksyi suunnittelun jatkamisen, mutta edellyttää ulkopuolisen tahon välittömästi selvittävän, voiko raitiotien ykkösvaihetta muuttaa ilman kilpailutusta.

Lisäksi kaupunginhallitus edellyttää, että raitiotien mahdollisiin rakentamismuutoksiin haetaan välittömästi yli kolmanneksen valtionosuutta. Nämä ponnet hyväksyttiin yksimielisesti.

Tarkoitus on myös selvittää, voisiko Hatanpään valtatien raitiotien aloitusosuuden rakentaa raitiotien ensimmäisessä toteutusvaiheessa siten, että toinen linjoista liikennöisi alusta lähtien Hatanpään valtatielle Pyynikintorin sijaan.

Tällöin vältyttäisiin väliaikaisen liikennöintimallin vaatimilta investoinneilta Pyynikintorilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.