Pappimankeleilla kisan voittoon! – Tampere palkitsi pyöräilymyönteisen työpaikan

Marjo Rämö

Tampereen evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä on palkittu Tampereen kaupunkiseudun vuoden 2019 pyöräilymyönteisenä työnantajana.

Tunnustus henkilökunnan pyöräilyn edistämisestä jaettiin Tampereella nyt kolmannen kerran. Palkittavan valitsevat Tampereen kaupunki ja Tampereen kaupunkiseutu kaupunkiseudun asukkailta pyydettyjen ehdotusten perusteella.

Tampereen seurakuntayhtymä tukee merkittävästi työntekijöiden pyöräilyä. Työntekijöitä kannustetaan tulemaan töihin pyörällä muun muassa tarjoamalla heille suihku- ja pukuhuonetilat. Henkilöstön käyttöön on myös hankittu neljä sähköpyörää eli "pappimankelia", ja vahtimestarilla on työpyöränä sähköpyörä "reilu peli".

Kerran vuodessa seurakuntien ympäristötoimikunta palkitsee työntekijän vuoden ekoteosta, ja usein palkinto on myönnetty ympäri vuoden pyöräileville työntekijöille. Tampereen seurakuntayhtymä kannustaa myös kaupunkilaisia pyöräilemään. Useana vuonna on järjestetty 40 kilometrin mittainen kirkkopyöräily, ja tänä vuonna pyöräilyviikolla järjestetään Pirkkalan vanhassa kirkossa pyöräilykirkko-iltamessu lauantaina 11. toukokuuta. kello 17.

Kaupunkiseudun pyöräilymyönteinen työnantaja löydettiin sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuilla pyydettyjen ilmiantojen perusteella. Palkitun työnantajan edustajat diakonit Sari Peltonen ja Hanna Sulonen pokkasivat kunniakirjan, lahjakortin pyörähuoltoon sekä sähköpyörän työpaikan käyttöön kahdeksi kuukaudeksi. Apulaispormestari Aleksi Jäntti (kok.) kiitteli palkitsemistilaisuudessa seurakuntayhtymää hyvästä työstä terveellisemmän työmatkailun edistämiseksi.

Pyöräilyä tukevien työpaikkojen palkitseminen liittyy Tampereen pyöräilyviikkoon, jonka teema on tänä vuonna pyörämatkailu.

– Pyöräilyviikko alkoi 4. toukokuuta perheiden triathlon-tapahtumalla ja pyöräretkellä Pappilan laavulle Pirkkalaan ja jatkuu 12. toukokuuta asti, jolloin päivää vietetään Taidepyöräilyn parissa Tampereen gallerioissa. Tapahtumia ja toimintaa on kaiken ikäisille, kertoo Tampereen pyöräilyviikon tuottaja Hanna Kilpinen

Tampereen pyöräilyviikon 2019 ohjelma netissä: tampereenpyorailyviikko.net/ohjelma/

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Perjantaina on Tampereen Telakalla tiedossa kuuma ilta Billymiehen hengessä – "Hän oli hyvä biisintekijä ja kekseliäs sanoittaja"
  2. Hämeenpuiston suojatien liikennevalot sammuvat maanantaihin asti
  3. Myös Nysse täydentää turvallisuusohjeitaan – Busseissa suositellaan maskin käyttöä, oltava päässä ennen autoon nousua
  4. Ratinan Ruotsi-ottelun kohtalosta päätetään viikolla 34 – Tampereen kaupunki ja Tampereen Pyrintö laativat suunnitelman siitä, miten tapahtuma järjestetään kunnialla ja turvallisesti
  5. Tee hyviä juttuja, joihin on varaa, sanoo neuvoo eläköityvä Reino Bragge seuraajaansa
  6. Henkilöauton kuljettaja kaahaili törkeää ylinopeutta Lempäälässä
  7. Kuljettaja hurjasteli henkilöautolla Kaukajärvellä ja Leinolassa ilman ajokorttia – peruutti pysäköityyn autoon ja ajoi ylinopeutta taajama-alueella
  8. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  9. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"
  10. Mitä on tapahtunut Lempäälän Sirvalahdentiellä? – "Ei koidu vaaraa sivullisille"
  11. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla
  12. Näsijärvellä harjoitellaan hätärakettien käyttöä
  13. Tampere otti ennätyksen nimiinsä – Suomen suurin virtuaalikonferenssi tavoittanut yli tuhat ihmistä
  14. Siivikkalaan menijät kiertotielle – Pohtolankatu kiinni maanantaista syyskuun loppuun
  15. Miika Juntusen tarina Kokkolassa loppui yhdessä viikossa – Seura purki jalkapallopersoonan valmentajasopimuksen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Myös Nysse täydentää turvallisuusohjeitaan – Busseissa suositellaan maskin käyttöä, oltava päässä ennen autoon nousua
  2. Tampereen kaupungin työntekijät lensivät viime vuonna yli 3 miljoonaa kilometriä – Päästöt kompensoitiin istuttamalla vajaalla 5 000 eurolla puita Ugandaan
  3. Kolumni: Koronan toinen aalto vältetään vain yhteisvastuulla – "Mikä s----na siellä ulkomailla on niin hienoa..."
  4. "Järjestyksenvalvojat joutuvat menemään rauhoittelemaan kuuluttajaa..." – Mitä oikein tapahtui tiistai-iltana Valkeakosken Apian kentällä?
  5. Mikä ihmeen samppanjaindeksi? – Tamperelaisravintola tekee ennätysmyyntiä koronasta, notkahduksesta ja ratikkatyömaasta huolimatta
  6. Paasikiventien siirto, uusi kevyen liikenteen silta ja 6633 metriä raitiotietä – ratikan kakkosvaiheen suunnitelmia voi nyt kommentoida
  7. Mitä on tapahtunut Lempäälän Sirvalahdentiellä? – "Ei koidu vaaraa sivullisille"
  8. Sinun työpäiväsi ei varmasti näytä juuri nyt aivan tällaiselta: Sisä-Suomen poliisi esittelee huumekoira Ramin – "Koulutettu etsimään huumeita, ampuma-aseita ja rahaa" – Katso kuva
  9. Koronavilkku tulee Tampereelta – "Kuun vaihteessa se oli sisäisessä testikäytössä"
  10. Popeda esiintyi Seinäjoen Vauhtiajoissa ja se sai ammattiviulisti Pekka Kuusiston ottamaan kantaa turvaväleihin, joita ei kuvan perusteella näytä olevan olemassakaan – "Miten h**vetissä tämän on annettu tapahtua?"
  11. Puhallusvillalastissa ollut kuorma-auto ojaan – Kaksi loukkaantui
  12. Tee hyviä juttuja, joihin on varaa, sanoo neuvoo eläköityvä Reino Bragge seuraajaansa
  13. Miika Juntusen tarina Kokkolassa loppui yhdessä viikossa – Seura purki jalkapallopersoonan valmentajasopimuksen
  14. Neljä Tapolan johtohenkilöä vastaavat syytteeseen työturvallisuusrikoksesta – Aluesyyttäjä vaatii sakkorangaistusta
  15. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.