Tänä äitienpäivänä Kristian Kuusela ei ole Seinäjoella vaan MM-kisoissa – IS: Äiti pussitti ruuveja, jotta pojalla oli mahdollisuus pelata jääkiekkoa

Tapparan Kristian Kuusela pelaa ensimmäisen MM-ottelunsa maanantaina. Nykyisin konkaripelaajaksi luettavan Kuuselan uran alku vaati miehen vanhemmilta myös runsaasti uhrauksia ja kovaa työtä. Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Näin voinee sanoa Tappara-kapteeni Kristian Kuuselan, 36 vuotta, maajoukkueurasta. Maanantaina kun kiekko putoaa jäähän Suomen ja Yhdysvaltojen välisessä kamppailussa, pelaa Kuusela samalla ensimmäisen MM-ottelunsa.

Valmennus on ilmoittanut, että Kuusela pukee tuohon otteluun ja on siis pelaavassa kokoonpanossa.

Seinäjoelta maailmalle lähteneen Kuuselan Paula-äiti muistelee poikansa uran alkuvaiheita Ilta-Sanomien haastattelussa.

–Kristianin junioriaikana melkein kaikki Suomen jäähallit tulivat tutuksi, kyllä silloin paljon kierrettiin. Kovasti olimme mieheni kanssa tukena ja teimme kaikkea sitä, mitä vanhemmat vain pystyvät tekemään. On leivottu ja ruuvejakin pussitettu, Paula-äiti sanoo Ilta-Sanomille.

14-vuotiaana Kuusela lähti kokeilemaan siipiään Seinäjoen ulkopuolelle: Tampereelle.

– Hän kulki aluksi junalla Tampereelle, mutta sitten lukioikäisenä hän muutti sinne pysyvämmin. Oli se äidille aika kova paikka, mutta pojalla oli niin kova halu, Paula-äiti muistelee lehdelle.

Yleensä Kristian on ollut tuttu vieras Seinäjoella syömässä marenkikakkua äitienpäivänä. Tämä äitienpäivä menee nyt MM-kisoissa Slovakiassa.

Ilta-Sanomien jutun voit lukea kokonaisuudessaan tästä linkistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Murtomiesten Bittimaatti-keikka meni pieleen Tampereella – IS: Tuhansien eurojen saalis jäi lattialle ja lopputuloksena oli vankeustuomio
  2. Kansanedustaja Pauli Kiuru sai odottamansa vastauksen ministeri Hanna Kososelta – "Nähdäkseni olisi voinut antaa jo yli kaksi viikkoa sitten"
  3. Tapahtumakesä toteutuu Pirkanmaalla, mutta erityisjärjestelyin – Lue tästä, miten
  4. Kolme tulipaloa Nokialla saman tien varrella – pelastuslaitos epäilee tahallaan sytytetyksi
  5. IL: "Hetken mielijohde" kävi tamperelaismiehelle kalliiksi – Suomi-konepistoolin kanssa kikkailu toi lopulta ehdollisen vankeusrangaistuksen sekä aseiden menetyksen
  6. Pyörävarkauksien sesonkiaika on alkanut – varkauksia ainakin kahdeksan päivässä
  7. Norppien köllöttelyä katsottiin 1,2 miljoonaa kertaa, ensimmäistä kertaa nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä – mutta missä on Pullervo?
  8. Nimitys: Suomen Suoramainonnan toimitusjohtajaksi Jari Mankonen
  9. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  10. Asemakaavamuutos tuo asuntoja Tampereen Vehmaisten liikekeskukseen
  11. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla
  12. Kesän yleisurheilukausi on vauhdissa myös Tampereella: Vehmaisten Urheilijat järjestää kovatasoisen moukarikilpailun
  13. Poika tuli kotiin – vuoden 2019 MM-pokaali löysi paikkansa Jääkiekkomuseosta
  14. Öljysäiliön suojavillat alkoivat palaa Lempäälässä sijaitsevalla tehdasalueella – pelastuslaitos sammutustöissä puoleen päivään saakka
  15. Vehoniemen automuseo valittiin Vuoden ajoneuvomuseoksi

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  2. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  3. Tapahtumakesä toteutuu Pirkanmaalla, mutta erityisjärjestelyin – Lue tästä, miten
  4. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  5. Venäläislehti antaa tylyn arvion tamperelaisesta KHL-kiekkoilijasta – Aituri Lotta Haralan avomiestä kuvataan "historian huonoimpiin lukeutuvaksi ulkomaalaishankinnaksi"
  6. Kolme tulipaloa Nokialla saman tien varrella – pelastuslaitos epäilee tahallaan sytytetyksi
  7. Pirkanmaan SDP linjasi kenties ei-niin-yllättävän kannanoton – Kannattaa elokuussa hyvin tuttua kasvoa puheenjohtajaksi
  8. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  9. Valtion tuki pienentää Tampereen korona-alijäämän 30 miljoonaan – ilman lisärahoja alijäämä jopa 98 miljoonaa
  10. Murtomiesten Bittimaatti-keikka meni pieleen Tampereella – IS: Tuhansien eurojen saalis jäi lattialle ja lopputuloksena oli vankeustuomio
  11. Kansanedustaja Pauli Kiuru sai odottamansa vastauksen ministeri Hanna Kososelta – "Nähdäkseni olisi voinut antaa jo yli kaksi viikkoa sitten"
  12. Nyt tulee drive-in -konsertti – Messu- ja Urheilukeskuksen parkkipaikalla nähdään useampi rokkikeikka
  13. Asemakaavamuutos tuo asuntoja Tampereen Vehmaisten liikekeskukseen
  14. Uutuuskirja: Raisa Räisäsen pikkusisko toivoo, että mahdollinen surmaaja tunnustaisi teon – "En usko, että siskoni kohtalo selviää enää muutoin"
  15. Poika tuli kotiin – vuoden 2019 MM-pokaali löysi paikkansa Jääkiekkomuseosta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.