Työväen Teatterin pojat sen tietävät: Aito poikabändi on vakava asia

Pekka Ruissalo

Miltä tuntuu parodioida sellaista, joka sisältää sisällään jo valmiiksi vahvan parodian? Siihen osaa vastata Tampereen Työväen Teatterin näyttelijä Jari Ahola, joka on yksi viidestä fiktiivisen Toiboys-yhtyeen jäsenestä TTT:n tulevassa näytelmässä Poikabändi.

Mukana menossa häärivät lisäksi Jon-Jon Geitel, Lauri Mikkola, Saska Pulkkinen ja Jonas Saari. Ja jotta kokonaisuudesta saadaan varsinainen tyrmäysisku, on biisit tilattu suomalaisen poikabändimeiningin raskaalta sarjalta – siis tietenkin Risto Asikaiselta ja Kristian Maukoselta. Käsikirjoitus on Riku Suokkaan ja Heikki Syrjän käsialaa.

– Koko juttu sai alkunsa, kun teimme Mauno Pepponen -esitystä. Siinä oli yksi poikabänditematiikkaan keskittynyt kohtaus, jonka yleisö koki valtavan hauskana. Sitten Rikulle tuli mieleen, että saisiko aiheesta ihan kokonaisen näytelmänkin, Ahola pohtii.

TTT:n Poikabändi-näytelmän lähtökohta on vähän samantapainen kuin erittäin tunnetun Housut pois-tarinankin. Molemmissa nippu miehiä joutuu pikkukaupungissa vähävaraiseen elämäntilanteeseen, ja sen korjaaminen vaatii kiperiäkin ratkaisuja.

Poikabändissä viisi Toijalan miestä siis päättää perustaa poikabändin saadakseen rahaa. Seurauksena jokaisen elämä muuttuu melko tavallakin, eikä riidoiltakaan vältytä. Lopputulos on koskettava: Ahola kertoo, että näytelmä on jo vedetty useita kertoja läpi, ja seurauksena oli hyvinkin liikuttunut vastaanotto yleisöstä.

– Tarinan päähenkilöt päätyvät mahdottomista lähtökohdista toteuttamaan jotain sellaista, minkä ei olisi pitänyt olla edes mahdollista. Koskettavia piirteitä varmasti löytyy, Ahola sanoo.

Saska Pulkkinen kertoo, että vaikka tuotantotiimi pitää sisällään näyttämötaiteen ammattilaisia, on heittäytyminen poikabändin syvimpään olemukseen vaatinut silti kovasti töitä – nimenomaan fysiikan puolella.

– Poikabändikonseptiin ja artistina olemiseen liittyy eri tavalla oman kropan likoon laittamista, mikä on tietysti harvinaisempaa näyttelijälle. Enemmän kuin erilaista heittäytymistä niin tämä projekti vaatii kuntoa ja tanssitaitoa.

Pulkkinen osaa antaa arvoa kokonaisuudelle muutenkin.

– Takanani on kova Backstreet Boys-fanitus. Tämä on yhden lapsuuden haaveen toteutuminen, Pulkkinen riemuitsee asiasta.

Näytelmä

Tampereen Työväen Teatterin näytelmä, joka kertoo tarinan toijalalaisesta poikabändistä. Se alkaa vuodesta 1992.

Yhtyeeseen kuuluu viisi jäsentä. Näytelmässä kuullaan biisejä, joista vastaavat poikabändiaikakauden keskeiset nimet: Risto Asikainen, Kristian Maukonen sekä heidän lisäkseen Pekka Siistonen.

Näytelmä saa kantaesityksensä TTT:ssä torstaina 5. syyskuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Murtomiesten Bittimaatti-keikka meni pieleen Tampereella – IS: Tuhansien eurojen saalis jäi lattialle ja lopputuloksena oli vankeustuomio
  2. Kansanedustaja Pauli Kiuru sai odottamansa vastauksen ministeri Hanna Kososelta – "Nähdäkseni olisi voinut antaa jo yli kaksi viikkoa sitten"
  3. Tapahtumakesä toteutuu Pirkanmaalla, mutta erityisjärjestelyin – Lue tästä, miten
  4. Kolme tulipaloa Nokialla saman tien varrella – pelastuslaitos epäilee tahallaan sytytetyksi
  5. IL: "Hetken mielijohde" kävi tamperelaismiehelle kalliiksi – Suomi-konepistoolin kanssa kikkailu toi lopulta ehdollisen vankeusrangaistuksen sekä aseiden menetyksen
  6. Leväseuranta alkoi Pirkanmaalla – tänä kesänä seurataan kahta uutta paikkaa
  7. Keskustorin Nakkifakiiri avaa ovensa tauon jälkeen
  8. Pyörävarkauksien sesonkiaika on alkanut – varkauksia ainakin kahdeksan päivässä
  9. Norppien köllöttelyä katsottiin 1,2 miljoonaa kertaa, ensimmäistä kertaa nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä – mutta missä on Pullervo?
  10. Nimitys: Suomen Suoramainonnan toimitusjohtajaksi Jari Mankonen
  11. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  12. Asemakaavamuutos tuo asuntoja Tampereen Vehmaisten liikekeskukseen
  13. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla
  14. Kesän yleisurheilukausi on vauhdissa myös Tampereella: Vehmaisten Urheilijat järjestää kovatasoisen moukarikilpailun
  15. Poika tuli kotiin – vuoden 2019 MM-pokaali löysi paikkansa Jääkiekkomuseosta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  2. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  3. Tapahtumakesä toteutuu Pirkanmaalla, mutta erityisjärjestelyin – Lue tästä, miten
  4. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  5. Kolme tulipaloa Nokialla saman tien varrella – pelastuslaitos epäilee tahallaan sytytetyksi
  6. Pirkanmaan SDP linjasi kenties ei-niin-yllättävän kannanoton – Kannattaa elokuussa hyvin tuttua kasvoa puheenjohtajaksi
  7. Venäläislehti antaa tylyn arvion tamperelaisesta KHL-kiekkoilijasta – Aituri Lotta Haralan avomiestä kuvataan "historian huonoimpiin lukeutuvaksi ulkomaalaishankinnaksi"
  8. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  9. Murtomiesten Bittimaatti-keikka meni pieleen Tampereella – IS: Tuhansien eurojen saalis jäi lattialle ja lopputuloksena oli vankeustuomio
  10. Valtion tuki pienentää Tampereen korona-alijäämän 30 miljoonaan – ilman lisärahoja alijäämä jopa 98 miljoonaa
  11. Kansanedustaja Pauli Kiuru sai odottamansa vastauksen ministeri Hanna Kososelta – "Nähdäkseni olisi voinut antaa jo yli kaksi viikkoa sitten"
  12. Asemakaavamuutos tuo asuntoja Tampereen Vehmaisten liikekeskukseen
  13. Nyt tulee drive-in -konsertti – Messu- ja Urheilukeskuksen parkkipaikalla nähdään useampi rokkikeikka
  14. Poika tuli kotiin – vuoden 2019 MM-pokaali löysi paikkansa Jääkiekkomuseosta
  15. Uutuuskirja: Raisa Räisäsen pikkusisko toivoo, että mahdollinen surmaaja tunnustaisi teon – "En usko, että siskoni kohtalo selviää enää muutoin"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.