Pitkäniemen sairaalasta on julkaistu verkkonäyttely

Marjo Rämö

Pitkäniemen sairaalasta kertova verkkonäyttely on julkaistu osoitteessa aikanaan.fi/pitkaniemi Verkkonäyttely esittelee Suomen neljänneksi vanhimman psykiatrisen sairaalan vaiheita 120 vuoden ajalta ja psykiatrisen hoidon kehittymistä 1900-luvulla. Pitkäniemen kulttuurihistoriallisesti merkittävien sairaalarakennusten historiaa kuvataan verkkonäyttelyssä omassa osiossaan.

Pitkäniemen sairaala on kokenut historiansa aikana monia muutoksia. Lainsäädäntö ja hoitomenetelmät ovat päivittyneet sekä erilaiset hallinnolliset ja organisatoriset muutokset ovat muokanneet sairaalan toimintaa.

Sairaalan historian saaminen talteen on erityisen tärkeää juuri nyt, kun valmistellaan psykiatrisen sairaalan toimintojen siirtoa Pitkäniemen alueelta Tampereen yliopistollisen sairaalan Kaupin kampukselle.

Verkkonäyttelyn toteutuksesta vastasi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin museotoimikunta yhteistyössä Pirkanmaan maakuntamuseon ja Vapriikin kuva-arkiston kanssa. Verkkonäyttelyn on suunnitellut ja toteuttanut Elina Linkopuu

Pitkäniemen verkkonäyttelyn toteutuksen yhteydessä vuonna 2012 julkaistu Pikonlinnan verkkonäyttely sai myös uuden ulkoasun. Molemmat verkkonäyttelyt löytyvät osoitteesta aikanaan.fi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. IL: "Hetken mielijohde" kävi tamperelaismiehelle kalliiksi – Suomi-konepistoolin kanssa kikkailu toi lopulta ehdollisen vankeusrangaistuksen sekä aseiden menetyksen
  2. Onko kesä 2020 mahdollisuus kaupunkikulttuurin muutokselle? – Anna-Kaisa Heinämäki: "Piknikit ja perheen yhteinen tekeminen on tervetullutta"
  3. Uutuuskirja: Raisa Räisäsen pikkusisko toivoo, että mahdollinen surmaaja tunnustaisi teon – "En usko, että siskoni kohtalo selviää enää muutoin"
  4. Pirkkalan kunta peruu suuret kesätapahtumansa – "Poikkeustilanne jatkuu edelleen ja päätökset on tehtävä ajoissa"
  5. Sähköpotkulautayritys Voi palaa Tampereelle – "Sen avulla on helppo pitää sosiaalista etäisyyttä muihin"
  6. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  7. Kolumni: Parempaa palvelua
  8. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  9. Valtion tuki pienentää Tampereen korona-alijäämän 30 miljoonaan – ilman lisärahoja alijäämä jopa 98 miljoonaa
  10. Lukijalta: Liikenneyhteydet kuntoon
  11. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"
  12. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  13. Lielahden kartanopuisto aiotaan kunnostaa alkuperäiseen asuunsa – suunnitelmissa penkkejä, istutuksia ja tapahtuma-alue
  14. Kuumat säät vetivät vesille Pirkanmaalla – Poliisi rokotti veneilijöitä koska pelastusliivit olivat jääneet rannalle
  15. Miten käy Tampereen jatko kulttuuripääkaupunkikilpailussa? – Asia ratkeaa juhannuksen jälkeen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  2. Venäläislehti antaa tylyn arvion tamperelaisesta KHL-kiekkoilijasta – Aituri Lotta Haralan avomiestä kuvataan "historian huonoimpiin lukeutuvaksi ulkomaalaishankinnaksi"
  3. Pirkkalan Partolaan avautui uusi McDonald`s – Yrittäjänä pikaruokaketjun toisen polven konkari
  4. Nyt tulee drive-in -konsertti – Messu- ja Urheilukeskuksen parkkipaikalla nähdään useampi rokkikeikka
  5. Pirkkalan suuntaan kulkeva ratikka saa eniten kannatusta – seuturatikkakyselyssä vastaajat vetivät kotiinpäin
  6. Valtion tuki pienentää Tampereen korona-alijäämän 30 miljoonaan – ilman lisärahoja alijäämä jopa 98 miljoonaa
  7. Polkujuoksu on Tampereellakin jo niin suosittua, että ihmiset haluavat kilpailureiteille vaikka yksin – "Poluilla ja luonnossa voi rauhoittua"
  8. Autoilija ja hirvi törmäsivät Tampereen Leinolassa
  9. Uutuuskirja: Raisa Räisäsen pikkusisko toivoo, että mahdollinen surmaaja tunnustaisi teon – "En usko, että siskoni kohtalo selviää enää muutoin"
  10. Pääkirjoitus: Rajoitusten purku on helpotus
  11. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  12. Sähköpotkulautayritys Voi palaa Tampereelle – "Sen avulla on helppo pitää sosiaalista etäisyyttä muihin"
  13. Kolumni: Kenelle kolikot kilisevät?
  14. Pirkkalan kunta peruu suuret kesätapahtumansa – "Poikkeustilanne jatkuu edelleen ja päätökset on tehtävä ajoissa"
  15. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.