Onko kombuchassa kyse terveysihmeestä vai sokerilitkusta?

Mistä on oikein kyse suureen suosioon nousseessa kombutsassa? Puhdistamon Henri Valonen uskoo omaan tuotteeseensa, jonka terveysvaikutuksia on myös kritisoitu. Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Se kehitettiin jo vuosisatoja sitten ja Suomen markkinoillakin se kävi jo parikymmentä vuotta sitten. Varsinaisesti suosioon se nousi kuitenkin vasta viime vuoden aikana.

Kysymys on kombutsasta, jonka virallinen tuotenimike on Kombucha. Kyseessä on juoma, joka valmistetaan makeasta teestä käymisen avulla. Sokerin lisäksi esimerkiksi hunaja käy makeutukseen.

Tuotteella on maailmalla monta tekijää, ja yksi niistä on Lempäälässä majaansa pitävä Puhdistamo. Siellä yhtiö tekee juotavaan liittyen oikeastaan kaiken muun paitsi itse juotavan: se valmistetaan Portugalissa.

– Lanseerasimme oman tuotteemme markkinoille elokuussa 2018. Meidän näkökulmastamme ajatellen siitä tuli samantien hitti. Kaikki mitä vaan ehdittiin tehdä, menee markkinoille, kuvailee yrityksen toimitusjohtaja Henri Valonen

Ajoitus oli yrityksen kannalta erittäin onnistunut. Erilainen terveys- ja elämäntapakeskustelu oli nostanut päätään myös Suomessa, ja useammat alan puhujat liputtivat julkisesti mystisen kombuchan puolesta. Siihen saumaan Puhdistamon tuote osui kunnolla.

Juomasta oli tehty markkinoille siihen mennessä monenlaista erilaista makuversiota. Jotkut yritykset suosivat vähemmän sokeroitua ja kirpeää kombuchaa, Valonen halusi omasta tuotteestaan terveellisen vaihtoehdon virvoitusjuomalle.

– Se tarkoitti sitä, että otettiin makuvaihtoehdoista makeampi versio. Ajattelen edelleen sillä tapaa, että pitkässä juoksussa tarjoamme vaihtoehdon perinteiselle limonadille: kuluttaja pohtii sellaisen ja kombuchan välillä, ja päätyy lopulta ottamaan koriinsa sen kombuchan. Tästä seurauksena ajan myötä hyllyssä olisi tarjolla enemmän kombuchaa kuin limpparia, Valonen visioi.

Yritykselle tuotteen läpilyönti on tarkoittanut merkittävää kasvua. Ideaparkin kupeessa Lempäälässä sijaitseva yhtiö työllistää tänä päivänä 60 henkilöä ja Valosen mukaan kasvupotentiaalia on edelleen.

Terveysvaikutteisuudella markkinointi on saanut osaltaan myös kritiikkiä. Puhdistamon Kombucha sisältää paitsi sokeria, myös jäännösalkoholia. Kummankin terveysvaikutteisuutta voi perustellusti kritisoida.

– Syynä on yksinkertaisesti se, että kombutsa ei vaan valmistu ilman sokeria. Kyse on siis käymällä valmistuvasta tuotteesta, joka tarkoittaa sitä että sinne jää aina hieman alkoholia. Valmiissa tuotteessa sitä on kuitenkin maksimissaan 0,5 prosenttia, Valonen kuvailee.

Seura-lehden haastattelema Helsingin yliopiston mikrobiologian professori Per Saris puolestaan sanoo, että kuluttaja saisi samat terveysvaikutukset juomalla pelkkää teetä.

– Teessähän on todistetusti antioksidantteja ja ne ovat terveysvaikutteisia. Samat hyödyt saa kuitenkin juomalla pelkkää teetä. Mutta ei voi luotettavasti sanoa, että kombutsa on itsessään terveysvaikutteinen, Saris kommentoi Seura-lehdelle asiaa.

– Jos esimerkiksi HIV-virukseen sairastunut juo liian paljon kombutsaa, hän voi joutua asidoosiin eli elimistö voi happamoitua liikaa. Samoin jos ihmisellä on myosiitti eli tulehduksellinen lihassairaus, ei ehkä kannata suuria määriä juoda kombutsaa, Sarisin kritiikki juotavaa kohtaan jatkuu.

Puhdistamo uskoo tuotteeseen. Toimitusjohtaja Valosen mukaan jatkossa tavoitteena on lisätä kapasiteettia siinä määrin, että yhtiö pystyy tekemään tuotettaan kasvavan kysynnän tarpeisiin.

Suosikki nousi Lempäälästä

Kyseessä on juoma, joka valmistetaan sokeroidusta teestä käymisen avulla. Oli Suomessa saatavilla luontaistuotekaupoista jo 1990-luvulla, mutta ei silloin noussut vielä suosioon.

Kombutsa-viljelmää kutsutaan teesieneksi tai volgansieneksi. Kombutsajuotavaa myydään sen ulkomaisella käännösnimellä kombucha.

On noussut ilmiöksi viimeisen kahden vuoden aikana osana maailmanlaajuista terveysravintobuumia..

Saanut myös kritiikkiä: Helsingin yliopiston mikrobiologian professori Per Saris sanoo, että kuluttaja saisi samat terveysvaikutukset juomalla pelkkää teetä.

Aiheeseen liittyvää

  1. Uusi palvelu Tamperelaisen lukijoille: Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi! 12.5.2018 5:38

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut