Mistä kaikesta Perussuomalaiset lopulta äänestävät kesäkuun lopussa Tampereella? – Jussi Halla-aho kertoo jatkosuunnitelmistaan keskiviikkona

Jussi Halla-aho aikoo kertoa jatkoaikeistaan Perussuomalaisten puheenjohtajana keskiviikkona sosiaalisessa mediassa. Petteri Mäkinen

Pekka Ruissalo

Peltolammin kasvatin, Perussuomalaisten tamperelaislähtöisen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon on tarkoitus kertoa jatkosuunnitelmistaan keskiviikkona. Puolue tekee henkilövalintojaan puoluekokouksessa, joka järjestetään Tampereella kesäkuun viimeisenä viikonloppuna.

Halla-aho nousi puolueen puheenjohtajaksi kesäkuun 2017 puoluekokouksessa. Äänestystuloksen seurauksena puolue hajosi kahtia. Puolueesta irtautunut ryhmä, josta tuli joulukuussa 2017 virallisesti Sininen Tulevaisuus, ei saanut ainuttakaan kansanedustajaa kevään 2019 eduskuntavaaleissa.

Jännittävintä antia kyseisessä puoluekokouksessa tulee olemaan varapuheenjohtajan ja puoluesihteerin valinnat. Puoluesihteerivaaliin on jo ilmoittautunut useampia ehdokkaita, ensimmäisen varapuheenjohtajan paikasta ovat olleet kiinnostuneet tamperelaislähtöinen Riikka Purra sekä kansanedustaja Leena Meri

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.