Posti irtisanoo 200 työntekijää ja sulkee 18 myymäläänsä: Ilman valtion tukea on toimittava markkinaehtoisesti

Crista Lassfolk-Feodoroff

Postin yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Lopputulemana Posti lakkauttaa 18 omaa myymäläänsä ja irtisanoo 200 työntekijää.

Henkilöstöä vähennetään palvelupisteverkostosta enintään 106 henkilöä sekä hallinto ja esimiestehtävistä 94 henkilöä.

Postin myymälät lakkautetaan vuoden 2021 maaliskuuhun mennessä seuraavissa paikoissa: Helsinki (Punavuori, Etu-Vallila, Hakaniemi ja Herttoniemi), Espoo (Tapiola), Vantaa (Tikkurila), Lahti, Turku, Pori, Tampere, Kouvola, Mikkeli, Lappeenranta, Lemi, Vaasa, Kuopio ja Rovaniemi.

Posti pyrkii paikkaamaan lopetetut myymälät paikallisilla yhteistyökumppaneilla, jotka ylläpitäisivät palvelua. Lisäksi palvelupisteiden ja pakettiautomaattien määrää pyritään kasvattamaan.

Jäljelle jäävät myymälät ovat Helsingissä (Postitalo, Kasarmitori ja Töölö), Espoossa (Matinkylä), Jyväskylässä (keskusta) ja Rovaniemellä (Napapiiri).

Yt-neuvottelujen taustalla oli Postin tarve alentaa kustannuksia vähintään noin 150–200 miljoonaa euroa seuraavan kolmen vuoden aikana. Postin mukaan kustannussäästö tarvitaan pääasiassa kirjeiden ja lehtien rajun vähenemisen takia.

Eduskunta vapautti postipalvelujen kilpailun kokonaan vuonna 2016. Sen jälkeen kilpailu jakelupalveluissa on Postin mukaan kiristynyt ja toimintaa on pyöritettävä markkinaehtoisesti.

Postin toiminta rahoitetaan sen asiakkaiden maksamista palveluista eikä se saa toimintaansa valtion tukea, toisin kuin moni muu postialan toimija Euroopassa.

Edit 6.6. klo 15.33: Lisätty lakkautettavien postimyymälöiden joukkoon Vantaan Tikkurila,

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. IL: "Hetken mielijohde" kävi tamperelaismiehelle kalliiksi – Suomi-konepistoolin kanssa kikkailu toi lopulta ehdollisen vankeusrangaistuksen sekä aseiden menetyksen
  2. Onko kesä 2020 mahdollisuus kaupunkikulttuurin muutokselle? – Anna-Kaisa Heinämäki: "Piknikit ja perheen yhteinen tekeminen on tervetullutta"
  3. Uutuuskirja: Raisa Räisäsen pikkusisko toivoo, että mahdollinen surmaaja tunnustaisi teon – "En usko, että siskoni kohtalo selviää enää muutoin"
  4. Pirkkalan kunta peruu suuret kesätapahtumansa – "Poikkeustilanne jatkuu edelleen ja päätökset on tehtävä ajoissa"
  5. Sähköpotkulautayritys Voi palaa Tampereelle – "Sen avulla on helppo pitää sosiaalista etäisyyttä muihin"
  6. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  7. Kolumni: Parempaa palvelua
  8. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  9. Valtion tuki pienentää Tampereen korona-alijäämän 30 miljoonaan – ilman lisärahoja alijäämä jopa 98 miljoonaa
  10. Lukijalta: Liikenneyhteydet kuntoon
  11. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"
  12. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  13. Lielahden kartanopuisto aiotaan kunnostaa alkuperäiseen asuunsa – suunnitelmissa penkkejä, istutuksia ja tapahtuma-alue
  14. Kuumat säät vetivät vesille Pirkanmaalla – Poliisi rokotti veneilijöitä koska pelastusliivit olivat jääneet rannalle
  15. Miten käy Tampereen jatko kulttuuripääkaupunkikilpailussa? – Asia ratkeaa juhannuksen jälkeen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  2. Venäläislehti antaa tylyn arvion tamperelaisesta KHL-kiekkoilijasta – Aituri Lotta Haralan avomiestä kuvataan "historian huonoimpiin lukeutuvaksi ulkomaalaishankinnaksi"
  3. Pirkkalan Partolaan avautui uusi McDonald`s – Yrittäjänä pikaruokaketjun toisen polven konkari
  4. Nyt tulee drive-in -konsertti – Messu- ja Urheilukeskuksen parkkipaikalla nähdään useampi rokkikeikka
  5. Pirkkalan suuntaan kulkeva ratikka saa eniten kannatusta – seuturatikkakyselyssä vastaajat vetivät kotiinpäin
  6. Polkujuoksu on Tampereellakin jo niin suosittua, että ihmiset haluavat kilpailureiteille vaikka yksin – "Poluilla ja luonnossa voi rauhoittua"
  7. Valtion tuki pienentää Tampereen korona-alijäämän 30 miljoonaan – ilman lisärahoja alijäämä jopa 98 miljoonaa
  8. Autoilija ja hirvi törmäsivät Tampereen Leinolassa
  9. Pääkirjoitus: Rajoitusten purku on helpotus
  10. Uutuuskirja: Raisa Räisäsen pikkusisko toivoo, että mahdollinen surmaaja tunnustaisi teon – "En usko, että siskoni kohtalo selviää enää muutoin"
  11. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  12. Sähköpotkulautayritys Voi palaa Tampereelle – "Sen avulla on helppo pitää sosiaalista etäisyyttä muihin"
  13. Kolumni: Kenelle kolikot kilisevät?
  14. Pirkkalan kunta peruu suuret kesätapahtumansa – "Poikkeustilanne jatkuu edelleen ja päätökset on tehtävä ajoissa"
  15. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.