Ihanat video ja kuvat: Pariskunta pelasti liito-oravan poikaset pyörätieltä – "Käpertyivät tyytyväisinä jalkoihin nukkumaan"

Liito-oravan poikaset tekivät pelotta tuttavuutta ihmisten kanssa. Pasi Turunen

Crista Lassfolk-Feodoroff

Aina ei kannata juosta pää kolmantena jalkana elämysten perässä. Kun välillä pysähtyy hetkeen, voi kokea jotain ainutlaatuista. Se on ikimuistoinen oppi, jonka Pasi Turunen sai tiistai-iltana.

Hän oli iltaviideltä matkalla Pohjois-Haagan alppiruusupuistoon nauttimaan sesongin kukkaloistosta ja odotteli puolisoaan Lassilan puolella kulkevan alikulkusillan kohdalla.

Luonto ympärillä oli kuten kauniina kesäiltana kuuluukin: aurinko paistoi, linnut lauloivat ja kukat tuoksuivat.

Yllättäen tapahtui jotain poikkeuksellista: metsästä kipaisi hiekkatielle pieni harmaaturkkinen palleroinen, jonka Turunen tunnisti liito-oravan poikaseksi.

– Siinä se juoksenteli hetken, tuli lähelleni ja juoksi kauemmas, ja tuli taas lähelleni, Turunen kertoo.

– Sitten sen perässä tuli toinenkin palleroinen, ja siinä ne leikittelivät yhdessä. Taisivat olla vähän eksyksissä.

Vilkkaalla pyörätien risteysalueella kaksi liito-oravan poikasta keräsivät nopeasti yleisöä. Pasi Turunen kertoo ihmisjoukon jakaneen paitsi yhteisen ilon poikasten kohtaamisesta, myös kollektiivisen huolen niiden kohtalosta. Missä niiden emo on? Mitä niille pitäisi tehdä?

Samalla kamerat kävivät, kun suunnilleen jokainen halusi ikuistaa poikaset.

Pikkuiset ystävystyivät ihmisjoukon kanssa nopeasti.

Pasi Turunen sanoo, että ne olisi helposti voinut ottaa vaikka syliin. Poikaset tekivät läheistä tuttavuutta myös Turusen pyörän kanssa, mikä tallentui myös kameralle.

Pian säntäily vaati veronsa ja poikaset alkoivat käpertyä ohikulkijan jalkoihin nukkumaan.

Pasi Turunen oli saanut puhelimeen asiantuntijan, joka neuvoi viemään poikaset takaisin metsään. Turunen nosti poikaset kangaskassin päälle ja kantoi ne metsään puunjuurelle.

– Ihan rauhallisina ne olivat siinä kassin päällä. Pieni murina kuului, kun asetin ne kuusen juureen. Taisi olla kädelläni pehmeämpi peti, Turunen naurahtaa.

Hän kertoo selvitelleensä tapahtunutta jälkikäteen ja ymmärtäneensä entistä paremmin, kuinka poikkeuksellisesta tapahtumasta on kyse.

Liito-oravia työkseen etsivätkään eivät välttämättä pääse koskaan tekemään niiden kanssa samanlaista tuttavuutta.

– Alueella on ihan virallisesti kirjattu asuvan liito-oravia, mutta en minäkään ole koskaan nähnyt niitä, Turunen sanoo.

– Me kohdalle osuneet olemme onnekkaita. Toivotaan nyt, että niille poikasillekin käy hyvin ja ne pääsivät takaisin emonsa hoivaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tampereella aloittaa 2 150 uutta ekaluokkalaista – koulutyö alkaa yhteensä 18 200 oppilaalla
  2. Poliisi tutkii Toijalan vesiskootterionnettomuutta – epäilee kuljettajia törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, myös vesijetit luovuttanutta epäillään rikoksesta
  3. Sisä-Suomen poliisin tilastot kertovat: huumausainerikollisuuden määrä kasvoi tuntuvasti alkuvuoden aikana
  4. Hämeenkadulta kaadetuista lehmuksista tuli hittituote uudessa muodossa – "Myös kotiseuturakkaus, yllätyksellisyys ja ekologisuus puhuttelevat"
  5. Katuruokatori Street Food Fiesta on tulossa Hämeenpuistoon – "Koronavirustilanne saattaa vaikuttaa kansainvälisten kojujen määrään"
  6. Pirkanmaalla kaahailtiin maanantaina tuntuvia ylinopeuksia: 155 km/h mittarissa Kaukajärvellä, 170 km/h puolestaan Pirkkalassa
  7. Naisia kiusataan netissä ulkonäöstä, miehiä liikunnasta – "Henkilöitynyttä ja raakaa"
  8. Hämeensillan ajoradan kiveystyöt valmistuivat – seuraavaksi tehdään reunat
  9. Ovi käy jalkapallo-Ilveksessä: Yusif Moussa siirtyy Israelin pääsarjaan – "Ulkomaan hankinta on vaikea toteuttaa"
  10. Asuntosijoittajalle entistä paremmat vuokratuotot Tampereella – keskusta jää jälkeen kakkos- ja kolmosalueista
  11. Tänään rapsahti rahaa monen tilille verottajalta – mitä jos et saanutkaan, vaikka piti?
  12. Tampereen yliopiston tutkimus: Gluteeniton ruokavalio ei täysin palauta keliaakikolla suoliston normaalia toimintaa
  13. Maatilan lämpökeskus tuhoutui tulipalossa Mänttä-Vilppulassa
  14. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  15. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Koronavuoden Nysse-erikoisuus: talviliikenne alkaa kahtena eri päivänä ja päättyy jo vuodenvaihteessa – Näin bussilinjat muuttuvat, lakkautuksiakin tulossa
  2. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  3. Heikki Heinonen selvitti tuulen suunnatkin, kun tuorein vihje Raisa Räisäsen katoamisesta tuli tietoon liittyen Tampereen Hervantajärveen – "Koira haukkui ja veti rantaa kohti..."
  4. Rodeon myynti on edennyt loppusuoralle – Finlaysonin tilasta kamppailee kaksi yritystä
  5. Hämeenkadulta kaadetuista lehmuksista tuli hittituote uudessa muodossa – "Myös kotiseuturakkaus, yllätyksellisyys ja ekologisuus puhuttelevat"
  6. Ruotsalaislehti Aftonbladet kertoi pääministeri Sanna Marinin menneen naimisiin jalkapalloilijan kanssa: nyt vanha TPV-valmentaja kertoo, millainen pelimies Markus Räikkönen oli – "Hän oli tärkeä pelaaja"
  7. "Peruslippumme maksaa 2,99 euroa" – Uusi halpabussifirma aloittaa liikennöinnin Helsingistä Turkuun
  8. Kangasalan puuhamies Jussi Haavisto tuo nyt olympiasoihdun Tampereelle – mutta miten Brother Christmas liittyy asiaan?
  9. Tampereen Seremoniamestari vaihtaa työpaikkaa – Uusi työllistäjä löytyy Hiedanrannasta
  10. Katuruokatori Street Food Fiesta on tulossa Hämeenpuistoon – "Koronavirustilanne saattaa vaikuttaa kansainvälisten kojujen määrään"
  11. Ratikka palaa tällä viikolla Hervantaan – Näin jatketaan: syksyllä alkavat tyyppikokeet ja ratikka pääsee asematunneliin saakka
  12. Poliisi pysäytti perjantai-iltana Tampereella henkilöauton, jonka kuljettajaa oli syytä epäillä päihtyneenä ajamisesta – lopulta ratin takaa löytyi mies, jonka kansallisuudesta tai henkilöllisyydestä ei ole mitään käsitystä
  13. TPV:n kanssa Suomen-mestaruuden 1990-luvulla voittanut Miika Juntunen sai töitä – yrittää nostaa KPV:ta suosta, rekrytointi sai osakseen valtavan julkisen hämmennyksen
  14. Tämä nainen järjestää nyt Tampereelle Tissiflashmobia – "Rinnat eivät ole sukuelimet", huomauttaa Päivi Kokkonen
  15. Lukijalta: Miksi vuokrat nousevat?

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.