Nämä uudet liikennemerkit tulevat kesällä 2020 – mukana useita polkupyöräilyä edistäviä merkkejä

Pyöräkadun merkki Väylävirasto

toimitus

Reilut parikymmentä kokonaan uutta liikennemerkkiä hyväksyttiin eduskunnassa osana uutta tieliikennelakia. Ne tuovat muutoksia myös kävelyn ja pyöräilyn viitoitukseen. Yksi tieliikennelain kokonaisuudistuksen tavoitteista on ollut pyöräilyn lisääminen.

Uudistuksen myötä pyörätie tulee olemaan oletuksena yksisuuntainen ja pyöräkaista ja pyöräkatu saavat omat liikennemerkit. Samoin kävelyn, pyöräilyn ja mopoilun kiellot tulevat erillisinä symboleina. Uutena merkkinä tulee myös "väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa"-merkki.

Uutta on myös katuun maalattava pyörätiejatkeen merkintä, joka voi jatkossa olla vain sellaisessa risteyksessä, jossa on etuajo-oikeus säännöllä tai liikennemerkillä osoitettu. Siirtymäaikaa tähän on kaksi vuotta.

Uusi laki korostaa myös sitä, että pyöräilijä saa pyöräillä suojatiellä. Niihin risteyksiin, joissa pyöräilijällä ei ole etuajo-oikeutta tulee jatkossa vain suojatien merkinnät, kertoo toiminnanjohtaja Matti Koistinen Pyöräliitosta.

Liikennemerkeissä on uudistettu myös nuolikuvioita, henkilöhahmoja ja ajoneuvojen kuvia merkeissä. Uudistetuissa merkeissä on myös muun muassa kontrastireunoja ja paksumpia reunaviivoja.

edit 18.6. klo 15.45: Juttua täsmennetty pyörätien jatkeen osalta. Lisätty Matti Koistisen sitaatti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Onko Rodeosta jo tehty kaupat? – Legendaarinen tamperelainen yökerho lupaa omistajauutisia mahdollisesti jo juhannuksen jälkeen
  2. Tampereen terveysasemat pitävät ovet auki tänä kesänä – vain yksi suljetaan heinäkuuksi
  3. Tampereen kaupunki muistuttaa: nyt on hyvä aika hävittää tämä puutarhan tuholainen
  4. Nakkifakiiri avaa ovensa perjantaina – Avauspäivän lupaus: "Jokaiseen nakkimukiin livautetaan yksi ylimääräinen..."
  5. Rattijuoppo kaahasi Kangasalla 131 km/h – tiellä kuudenkympin rajoitus
  6. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  7. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  8. Murtomiesten Bittimaatti-keikka meni pieleen Tampereella – IS: Tuhansien eurojen saalis jäi lattialle ja lopputuloksena oli vankeustuomio
  9. Kansanedustaja Pauli Kiuru sai odottamansa vastauksen ministeri Hanna Kososelta – "Nähdäkseni olisi voinut antaa jo yli kaksi viikkoa sitten"
  10. Viikinsaaren kesäteatterin ensi-ilta striimataan ikäihmisille – esityksen voi nähdä kuvapuhelimella tai palvelutaloissa
  11. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  12. Aikakoneen Sani odottaa jo syksyä
  13. Nyt siihen saatiin varmuus: TPV:n harjoitusotteluun Ratinaan saadaan ottaa myös yleisöä – Vierasfanien tosin on suositeltava jäädä kotiin
  14. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  15. Tapahtumakesä toteutuu Pirkanmaalla, mutta erityisjärjestelyin – Lue tästä, miten

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.