Kuvat: Floristimestarin käsissä syntyi suven kaunein seppele – näillä ohjeilla sinäkin onnistut

Floristimestari Pirjo Kopin juhannukseen kuuluu itse tehty kukkaseppele. Johanna Erjonsalo

Minna Airamaa

Kun Pirjo Koppi neuvoo kukkaseppeleen teossa, kannattaa kuunnella.

Mestarifloristi on kukkasidonnan huippuammattilainen, joka on menestynyt useissa kansainvälisissä kilpailuissa.

Kotimaassa Kopin kädenjälkeä on nähty muun muassa Jenni Haukion kieloista tehdyissä koruissa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden vastaanotolla.

Jos paljon maailmaa kiertävä Koppi on juhannuksena Suomessa, kuuluu keskikesän juhlaan ilman muuta itse tehty kukkaseppele. Silloin mestarifloristi ammentaa ideoita luonnosta ja puutarhasta.

– Juhannuksen kukkaseppeleeseen sopivat erityisen hyvin luonnonkukat ja heinät. Suomen luonto ylipäätään antaa minulle inspiraatiota, olin sitten missä päin maailmaa hyvänsä. Vaikka luonnonkukkia ei olisi saatavilla, jäljittelen niiden herkkyyttä ostokukilla, Koppi kertoo.

Koppi on aina tykännyt tehdä käsillään kaikkea mahdollista. Rakkaus kukkiin syttyi kuitenkin vasta ammatinvalinnan myötä.

– Siitä lähtien kukat ovatkin sitten olleet henki ja elämä, Koppi nauraa.

Kukkaseppele sidotaan nippu kerrallaan.

Sitomislankaa kierretään muutaman kerran kimpun ja rautalangan ympäri.

Suomessa kukista tehdyt asusteet ja korut ovat Kopin mukaan juuri nyt trendikkäitä. Maailmalla niitä on nähty jo kauan. Koppi kiertääkin paljon tekemässä näytöksiä ja pitämässä työpajoja.

– Tulin juuri Japanista ja Koreasta, jossa suunnittelin kukista asun kukkamuotifestivaalille. Seuraavaksi pidän kukkaseppeletyöpajan Suomessa nuorten Pride-festivaalilla.

Kotimaassa ollessaan Koppi pyrkii edelleen tekemään erilaisia kukkasidontatilauksia.

– Kukat kuuluvat arkeen ja juhlaan. Ne ovat mukana kaikissa ihmisen elämän tärkeissä hetkissä syntymästä valmistumiseen ja häistä viimeiseen tervehdykseen, Koppi muistuttaa.

Erilaiset kukkasidontanäytökset ja työpajat ovat suosittuja ja Koppi vetää niitä paljon. Mestarifloristi haluaa kuitenkin muistuttaa, että kaikkea ei tarvitse tehdä itse.

– Itse tekeminen vaikkapa juhlaan on ihanaa, mutta ei siitä kannata ottaa paineita. Me kukkasidonnan ammattilaiset olemme sitä varten: me tulkitsemme kukilla erilaisia tunteita.

Valitse vahvavartisia kukkia

1. Tarvitset kukkia, sakset, ohutta, taipuisaa rautalankaa sitomiseen sekä paksumpaa rautalankaa seppeleen runkoon. Rungon voi myös punoa useasta ohuemmasta rautalangasta.

2. Luonnonkukista käyvät esimerkiksi koiranputket, kärsämöt, päivänkakkarat, juhannusruusut ja erilaiset heinät.Ostokukista vaikkapa eustoma eli preeriankello, krysanteemi ja pioni.– Oikeastaan mikä tahansa kukka käy, mutta aloittelijan kannattaa valita vahvavartisia kukkia, Koppi neuvoo.

3. Anna kukkien olla maljakossa vedessä ainakin muutama tunti ennen seppeleen tekoa.

4. Mittaa päänympärys ja solmi rautalangasta oikean kokoinen ympyrä. Kerää kukista pieni nippu, katkaise ylimääräiset varret ja sido nippu rautalankaan kiertämällä sitomislankaa muutaman kerran kimpun ja rautalangan ympäri. Toista kunnes seppele on valmis. ole huolellinen viimeisen kukkatupsun kiinnityksen kanssa, jotta seppele pysyy kiinni.

5. Seppele kestää hyvänä valituista kukista ja säästä riippuen muutamasta tunnista pariin päivään. Edellisenä päivänä tehty seppele kannattaa säilyttää yön yli viileässä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tampereen päivän ohjelmahaku on auki nyt – tervetulleita ovat kaikki avoimet yleisötilaisuudet
  2. Koronavuoden Nysse-erikoisuus: talviliikenne alkaa kahtena eri päivänä ja päättyy jo vuodenvaihteessa – Näin bussilinjat muuttuvat, lakkautuksiakin tulossa
  3. Ratikka palaa tällä viikolla Hervantaan – Näin jatketaan: syksyllä alkavat tyyppikokeet ja ratikka pääsee asematunneliin saakka
  4. Tampereen Seremoniamestari vaihtaa työpaikkaa – Uusi työllistäjä löytyy Hiedanrannasta
  5. Kangasalan puuhamies Jussi Haavisto tuo nyt olympiasoihdun Tampereelle – mutta miten Brother Christmas liittyy asiaan?
  6. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  7. Keski-ikäinen mies vangittiin useista seksirikoksista epäiltynä – uhreina alle 16-vuotiaita poikia
  8. Poliisi pysäytti perjantai-iltana Tampereella henkilöauton, jonka kuljettajaa oli syytä epäillä päihtyneenä ajamisesta – lopulta ratin takaa löytyi mies, jonka kansallisuudesta tai henkilöllisyydestä ei ole mitään käsitystä
  9. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  10. "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin" – Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin – "Naama roikkui"
  11. TPV:n kanssa Suomen-mestaruuden 1990-luvulla voittanut Miika Juntunen sai töitä – yrittää nostaa KPV:ta suosta, rekrytointi sai osakseen valtavan julkisen hämmennyksen
  12. Tilastotkin sen vahvistavat: Heinäkuussa hellepäiviä melkein viikon verran keskivertoa vähemmän, sadetta senkin edestä
  13. Niittyjuhlat järjestetään jälleen sunnuntaina – ota koko päivän ohjelma talteen tästä jutusta
  14. Löytyykö Ilveksen kakkosjoukkueelle ollenkaan pysäyttäjää? – Nyt kaatui TPV paikallisottelussa selvin lukemin
  15. Tampereelle nuorten kulttuurikeskus, joka onkin jo vanha tuttu – "Myös nuorilla on paljon mahdollisuuksia luoda omaa kulttuuria ja tuoda sitä näkyville"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Heikki Heinonen selvitti tuulen suunnatkin, kun tuorein vihje Raisa Räisäsen katoamisesta tuli tietoon liittyen Tampereen Hervantajärveen – "Koira haukkui ja veti rantaa kohti..."
  2. Rodeon myynti on edennyt loppusuoralle – Finlaysonin tilasta kamppailee kaksi yritystä
  3. Koronavuoden Nysse-erikoisuus: talviliikenne alkaa kahtena eri päivänä ja päättyy jo vuodenvaihteessa – Näin bussilinjat muuttuvat, lakkautuksiakin tulossa
  4. Tampereen Seremoniamestari vaihtaa työpaikkaa – Uusi työllistäjä löytyy Hiedanrannasta
  5. Kangasalan puuhamies Jussi Haavisto tuo nyt olympiasoihdun Tampereelle – mutta miten Brother Christmas liittyy asiaan?
  6. Pääministeri Sanna Marin meni naimisiin – Kesärannassa 40 vierasta
  7. Ruotsalaislehti Aftonbladet kertoi pääministeri Sanna Marinin menneen naimisiin jalkapalloilijan kanssa: nyt vanha TPV-valmentaja kertoo, millainen pelimies Markus Räikkönen oli – "Hän oli tärkeä pelaaja"
  8. Miksi osa Yö-yhtyeen tuotannosta katosi suoratoistopalveluista? Nyt puhuu Jussi Hakulinen: "Minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa"
  9. Sähköpyörämyymälä Electrobike avasi ovensa Tampereen Lielahdessa – "Pinta-alalla ja valikoimalla mitattuna Pohjoismaiden suurin"
  10. Tampereen kaupungin esi- ja perusopetus ottaa Wilman käyttöön elokuun alussa
  11. Tämä nainen järjestää nyt Tampereelle Tissiflashmobia – "Rinnat eivät ole sukuelimet", huomauttaa Päivi Kokkonen
  12. Lukijalta: Miksi vuokrat nousevat?
  13. Sauli Cityn ohjat ottaneella Johanna Mäkisellä yrittäjähenkisyys tulee verenperintönä: "Kun päiväkodista muut toivat piirustuksia kotiin, minä myin omani"
  14. Ratikka palaa tällä viikolla Hervantaan – Näin jatketaan: syksyllä alkavat tyyppikokeet ja ratikka pääsee asematunneliin saakka
  15. Omakotitalo tuhoutui palossa Tesomalla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.