Sähköpotkulautafirmat vaiteliaina Tampereen käyttömääristä – "Tuhansista matkoista puhutaan"

Tampereella toimii kaksi sähköpotkulautafirmaa: saksalainen Tier ja kesäkuun alussa aloittanut ruotsalainen Voi. Molemmilla yhtiöillä on toimintaa useissa maissa useissa eri kaupungeissa.

Tamperelainen otti yhteyttä molempiin firmoihin ja pyysi niiltä lukuja käyttäjistä, potkulaudoista ja matkustuskerroista Tampereella. Tier ei halunnut paljastaa minkäänlaisia lukuja. Voin luvut taas olivat suuntaa antavia.

– Tuhansista matkoista puhutaan, kertoo Voin Suomen markkinointijohtaja Mathias Soini

Hänen mukaansa palvelulla on Suomessa kymmeniä tuhansia käyttäjiä, mutta tarkkaa lukua ei ole.

Laudat ovat yleistyneet kaupungin katukuvassa nopeasti. Aamulehden mukaan kaupungissa ensimmäisenä aloittaneella Tierillä on Tampereella 700 sähköpotkulautaa, mutta yhtiö ei vahvistanut tätä lukua Tamperelaiselle.

Yhdysvaltalainen teknologiajulkaisu The Verge kertoi huhtikuussa, ettei sähköpotkulautabisnes ole sen tekemän selvityksen mukaan kannattavaa. Moni yritys on jo lopettanut toimintansa.

– Perustavanlaatuiset luvut eivät täsmää, koska sähköpotkulaudat eivät tuota tarpeeksi rahaa kustannusten kattamiseksi, kirjoitettiin verkkosivustolla.

Tierin ja Voin leireissä riittää kuitenkin uskoa siihen, että hiljaiset ja päästöttämät sähköpotkulaudat mullistavat kaupunkiliikennöinnin.

– Jossain vaiheessa scooterit tulevat olemaan luonnollinen osa liikkumistamme. Siihen asti meidän olla huomaavaisia toisiamme kohtaan – niin scooter-käyttäjien kuin myös autoilijoiden, pyöräilijöiden ja jalankulkijoidenkin, kertoo Tierin tiedottaja Nils Langhans sähköpostitse.

Sähköpotkulaudat ovat jakaneet mielipiteitä ympäri maailmaa. Yritysten mukaan heidän saamansa palaute on ollut pääasiassa positiivista.

– Lehdissä on käyty keskustelua, että niitä parkkeerataan välillä huonosti ja näin poispäin, mutta meidän käyttäjiltä kuulee melkein pelkästään hyvää palautetta, sanoo Soini Voilta.

– Toisinaan meillä on ollut ongelmia scooterien tukkiessa kulkuväyliä. Työskentelemme tiiviisti kaupungin viranomaisten kanssa määrittääksemme parkkipaikat scootereille ja rohkaisemme käyttäjiemme pysäköimään huolella. Lisäksi jokaisen matkan jälkeen käytämme sovellusta näyttämään käyttäjillemme, minne scooterin voi pysäköidä, kirjoittaa Langhans Tieristä.

Myös Voi on tehnyt yhteistyötä kaupungin kanssa.

– Jos nyt miettii sitä, että kadut on nyt täynnä autoja, 2 tonnia painavia metalli-klönttejä – näitä scootereitahan saa loppujen lopuksi aika pieneen tilaan, pohtii Soini.

Fakta

Vastaavia kulkuvälineitä löytyy tätä nykyä useista kaupungeista ympäri maailmaa.

Laudat ilmestyivät katukuvaan keväällä, kun Tier aloitti toiminnan Tampereella. Myöhemmin kaduille ilmestyi myös Voi.

Aktivoimiseen vaaditaan sovellus, joka laskuttaa sähköpotkulaudan käytöstä. Myös itseään lähinnä olevan potkulaudan löytää sovelluksen avulla. Käyttöönotto maksaa euron.

Firmojen työntekijät keräävät laudat kaduilta öisin ja vievät ne huollettaviksi seuraavan päivän ajeluja varten.

Lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut