Poliisi: Yhä useampi nuori ajaa humalassa mopoautolla – "Tämän kaltaiset töppäykset voivat vaikuttaa myös myöhemmässä vaiheessa elämää"

Lounais-Suomen poliisi kertoo poliisipartion pysäyttäneen Kokemäen Ristikankaantiellä mopoauton, jonka kuljettaja oli juuri ajanut päin punaisia.

Kuljettajana oli 16-vuotias huittislainen poika, joka oli liikkeellä ilman matkustajaa.

Kuljettaja puhalsi tarkkuusalkometrikokeen tulokseksi poliisin mukaan rattijuopumukseen yltävän tuloksen eli 0,50 promillea.

Poliisi määräsi pojan väliaikaiseen ajokieltoon ja hänelle määrättiin sakkorangaistus. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Poliisin kertoo, että yhä useampi nuori ajaa humalassa mopoautolla.

– Kun alaikäinen jää kiinni alkoholia nauttineena, lastensuojeluviranomaiset ja kotiväki saavat tiedon tapahtuneesta. Seurauksena on ajokieltoa ja ajokortin haltuunotto, sekä rangaistuksena yleensä sakkoa, poliisi varoittaa tiedotteessa.

– Tämän kaltaiset töppäykset voivat vaikuttaa myös myöhemmässä vaiheessa elämää tulevaisuuden valintoihin liittyen.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut