"Pankissa on Kikka-niminen tyttö, joka laulaa hyvin" – Näin Kikasta yritettiin tehdä Samantha Foxin korvaajaa, joksi tämä ei halunnut

Kulta- ja platinalevyt todistavat Kikan valtaisasta suosiosta. ”Tosiasiassa levyjä myytiin paljon enemmän, mutta huoltoasemilla myytyjä ei tilastoitu”, kertoo Pia Temisevä. Joonas Alanne

Joonas Alanne

Rodeo-yökerhon omistaja Eki Sillanpää muistaa edelleen ensikohtaamisensa Kikan eli Kirsi Sirénin kanssa. Helsingissä asuva yrittäjä oli tuolloin perustamassa Kuopioon Samantha-nimistä yökerhoa ja pyöritti jo Tampereella sijainnutta Manhattania.

Kuopioon avajaisesiintyjäksi oli värvätty Samantha Fox, jonka piti piipahtaa samalla reissulla myös Manhattanissa. Restel-ravintolaketjun päällikkö piti kuitenkin Foxia ”liian seksikkäänä”.

– Ne katui sitten heti sitä, koska tämä tapahtui keväällä ja jo elokuussa Samantha Fox oli maailmankuulu.

Ajankohtaa Sillanpää ei muista, mutta Samanha Foxin läpimurto ajoittuu vuoteen 1986. Sillanpään tehtävä oli etsiä Foxille korvaaja.

– Manhattanin ravintolapäällikkö sanoi, et minkä ihmeen takia me tilataan Samantha Fox. Meillähän on oma, kun kävelet kadun yli pankkiin, siellä on Kikka-niminen tyttö, joka laulaa hyvin. Kysy sitä.

– Menin sitten kadun yli ja tyttöhän oli todella hyvän näköinen viimeisen päälle korvaamaan Samantha Foxin. Kikka kuitenkin sanoi, että en mä oikein, en mä tiedä.

Kikan tähtipotentiaali oli nähtävissä jo varhaisessa vaiheessa. Sillanpään mukaan sen jälkeen ei kulunut kuin puoli vuotta kun Ohjelmanaiset alkoi markkinoida Kikkaa Suomen Samantha Foxina. Hän epäilee, että Kikka kieltäytyi, koska tilanne oli niin yllättävä.

– Varmaan se johtui siitä, että toin mukanani lehden, jossa oli kuva Samantha Foxista, ja pyysin häntä astumaan tällaisen maailmanluokan tähden tilalle yhtäkkiä kahteen Suomen viimeisimpään yökerhoon. Kynnys oli kova.

Kikan managerina toiminut Pia Temisevä sanoo pitävänsä Sillanpään kertomusta täysin uskottavana. Hän epäilee, että tämä on tapahtunut ennen kuin hän ja Kikka olivat aloittaneet yhteistyönsä.

Temisevän mukaan Kikka saattoi kieltäytyä, koska hän oli vielä tuolloin hyvin ujo. Kikka ei myöskään halunnut olla Suomen jotain

– Kikkaa yritettiin vääntää Suomen Samantha Foxiksi ja Sabrinaksi Kikka oli kuitenkin hyvin tiukka siitä, että hän on aina oma itsensä. Ei Cicca, ei Suomen Samantha Fox vaan Kikka Tesomalta, sanoo Temisevä.

Temisevä tapasi Kikan vuonna 1986. He heittivät yhdessä dj-keikkoja Ohjelmanaisten alla. Dj:nä nimeä ansainneen Temisevän mukaan myös Kikka halusi alussa tiskijukaksi, mutta pian selvisi, että hän halusi myös laulaa.

Miestiskijukat suhtautuivat Temisevän mukaan häneen ja Kikkaan hiukan naureskellen, kun he päättivät alkaa työstää oma singleä. Se oli helpommin sanottu kuin tehty.

– Lähetin kirjeitä levy-yhtiöihin koska omakustanteen tekeminen olisi ollut siihen aikaan valtavan kallista, sanoo Temisevä.

Lopulta parivaljakko löysi Kikalle levy-yhtiön Hotelli Rosendahlin dj-tapaamisessa vuonna 1987 ja Mä haluun viihdyttää -levy vuonna 1989.

Loppu on historiaa.

Kuka hän oli?

Kirsi Sirén, o.s. Viilonen, syntyi vuonna 1964 ja kuoli joulukuussa 2005 kotonaan Tampereella.

yksi Suomen kaikkien aikojen myydyimmistä naisartisteista. Tunnetaan muun muassa hiteistään Mä haluun viihdyttää, Sukkula Venukseen ja Tartu tiukasti hanuriin.

artisti on noussut jälleen pinnalle Ylen tekemän Kikka – tarina tähdestä -kuunnelman ansiosta. 20-osaisessa musiikkidraamassa käydään läpi Kikan elämää ja uraa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Murtomiesten Bittimaatti-keikka meni pieleen Tampereella – IS: Tuhansien eurojen saalis jäi lattialle ja lopputuloksena oli vankeustuomio
  2. Kansanedustaja Pauli Kiuru sai odottamansa vastauksen ministeri Hanna Kososelta – "Nähdäkseni olisi voinut antaa jo yli kaksi viikkoa sitten"
  3. Tapahtumakesä toteutuu Pirkanmaalla, mutta erityisjärjestelyin – Lue tästä, miten
  4. Kolme tulipaloa Nokialla saman tien varrella – pelastuslaitos epäilee tahallaan sytytetyksi
  5. IL: "Hetken mielijohde" kävi tamperelaismiehelle kalliiksi – Suomi-konepistoolin kanssa kikkailu toi lopulta ehdollisen vankeusrangaistuksen sekä aseiden menetyksen
  6. Leväseuranta alkoi Pirkanmaalla – tänä kesänä seurataan kahta uutta paikkaa
  7. Keskustorin Nakkifakiiri avaa ovensa tauon jälkeen
  8. Pyörävarkauksien sesonkiaika on alkanut – varkauksia ainakin kahdeksan päivässä
  9. Norppien köllöttelyä katsottiin 1,2 miljoonaa kertaa, ensimmäistä kertaa nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä – mutta missä on Pullervo?
  10. Nimitys: Suomen Suoramainonnan toimitusjohtajaksi Jari Mankonen
  11. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  12. Asemakaavamuutos tuo asuntoja Tampereen Vehmaisten liikekeskukseen
  13. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla
  14. Kesän yleisurheilukausi on vauhdissa myös Tampereella: Vehmaisten Urheilijat järjestää kovatasoisen moukarikilpailun
  15. Poika tuli kotiin – vuoden 2019 MM-pokaali löysi paikkansa Jääkiekkomuseosta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  2. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  3. Tapahtumakesä toteutuu Pirkanmaalla, mutta erityisjärjestelyin – Lue tästä, miten
  4. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  5. Kolme tulipaloa Nokialla saman tien varrella – pelastuslaitos epäilee tahallaan sytytetyksi
  6. Venäläislehti antaa tylyn arvion tamperelaisesta KHL-kiekkoilijasta – Aituri Lotta Haralan avomiestä kuvataan "historian huonoimpiin lukeutuvaksi ulkomaalaishankinnaksi"
  7. Pirkanmaan SDP linjasi kenties ei-niin-yllättävän kannanoton – Kannattaa elokuussa hyvin tuttua kasvoa puheenjohtajaksi
  8. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  9. Valtion tuki pienentää Tampereen korona-alijäämän 30 miljoonaan – ilman lisärahoja alijäämä jopa 98 miljoonaa
  10. Murtomiesten Bittimaatti-keikka meni pieleen Tampereella – IS: Tuhansien eurojen saalis jäi lattialle ja lopputuloksena oli vankeustuomio
  11. Kansanedustaja Pauli Kiuru sai odottamansa vastauksen ministeri Hanna Kososelta – "Nähdäkseni olisi voinut antaa jo yli kaksi viikkoa sitten"
  12. Nyt tulee drive-in -konsertti – Messu- ja Urheilukeskuksen parkkipaikalla nähdään useampi rokkikeikka
  13. Asemakaavamuutos tuo asuntoja Tampereen Vehmaisten liikekeskukseen
  14. Uutuuskirja: Raisa Räisäsen pikkusisko toivoo, että mahdollinen surmaaja tunnustaisi teon – "En usko, että siskoni kohtalo selviää enää muutoin"
  15. Poika tuli kotiin – vuoden 2019 MM-pokaali löysi paikkansa Jääkiekkomuseosta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.